SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfjuniorit liikkuvat entistä ohjatummin, kertoo tuore selvitys

GolfliittoKilpagolfPelaajalleSeuroille1. Joulukuuta 2016

Seuratoiminnassa mukana olevien junioriharrastajien määrä on Suomessa lisääntynyt, vaikka junioreiden harrastajamäärä on samaan aikaan laskenut. Aktiivisesti harrastavien junnujen määrä polkee kuitenkin paikallaan.

Suomen Golfliitto toteutti yhdessä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) kanssa selvityksen golfseurojen junioritoiminnasta. Selvitys tehtiin neljättä kertaa ja edellisen kerran se toteutettiin 2013.

Selvityksen tavoitteena oli selvittää seurojen toiminnassa mukana olevien juniori-ikäisten, eli alle 22-vuotiaiden, harrastajien määrää sekä seurojen järjestämän junioritoiminnan rakennetta ja määrää sekä sen tunnuspiirteitä.

Tiivistetysti selvitys paljasti, että junioritoiminnassa mukana olevien harrastien määrä on Suomessa lisääntynyt, vaikka juniori-ikäisten harrastajien määrä on samaan aikaan laskenut. Aktiivisesti harrastavien junioreiden määrä ei kuitenkaan ole kasvanut.

Selvitykseen vastasi 51 golfseuraa (39% Golfliiton jäsenseuroista). Keskimäärin vastanneissa seuroissa oli 122 juniorijäsentä, kun kaikkien Suomen golfseurojen keskimääräinen juniorijäsenmäärä 2016 oli 110 henkilöä.

Huomionarvoista on, että etenkin aktiivista juniorityötä tekevät seurat vastasivat selvitykseen ahkerasti, ja vastaavasti monet seurat joissa junioritoimintaa on vähän, jättivät vastaamatta.

Jäsenistä joka kymmenes on juniori

Suomen Golfliiton jäsenrekisterissä oli vuoden 2016 elokuussa 143 005 jäsentä. Juniorijäseniä oli 14 611 eli noin 10 % kokonaisjäsenmäärästä. Alle 18-vuotiaita jäsenistä oli 11 498. Kolme vuotta aikaisemmin, kun selvitys edellisen kerran tehtiin, junioreita oli 11,5 % eli junioreiden määrä on kolmessa vuodessa laskenut 2047 henkilöllä.

”Pitää muistaa, että vuoden 2016 aikana junioritoiminnan kautta on saatu kasvatettua aikuisjäseniä, eli moni ex-juniori on kasvanut aikuisikään eikä siksi enää näy junioritilastoissa. Golfin parista ei siis ole lähtenyt junioreita lopettamisen tms. kautta, mutta vastaavasti heitä ei ole tullut nuoremmista ikäluokista yhtä paljon lisää”, tulkitsee Golfliiton nuorisovastaava Sami Övermark.

Selvityksessä juniorit on jaettu neljään ikäryhmään: alle 7-vuotiaat ja 7–11-, 12–16- ja 17–21-vuotiaat. Eniten juniori-ikäisiä harrastajia on kahdessa vanhemmassa ikäryhmässä.

Etenkin nuorimmat juniorit osallistuvat ohjattuun toimintaan ympärivuotisesti. Kuva: Juha Hakulinen.
Etenkin nuorimmat juniorit osallistuvat ohjattuun toimintaan ympärivuotisesti. Kuva: Juha Hakulinen.

Selvityksessä tutkittiin sekä harrastustoimintaan osallistuneiden junioreiden määrää että harjoitusryhmiin aktiivisesti (paikalla vähintään 80% harjoituksista) osallistuvien junioreiden määrää.

Kaikkein aktiivisimmin seurojen harjoitustoimintaan osallistuivat nuorimpaan, alle 7-vuotiaiden ikäluokkaan kuuluvat harrastajat.

Kesäkaudella nuorimman ikäluokan harrastusryhmiin osallistuneiden määrä oli jopa suurempi kuin seurojen jäsenrekisterissä olevien määrä, eli kaikki harjoituksiin osallistuneet juniorit eivät olleet rekisteröityneitä harrastajia.

Kesäkaudella harjoitusryhmiin osallistui 40% kyselyyn vastanneiden seurojen juniorijäsenistä, talvikaudella kuitenkin vain 17%. Kun nuorimmassa ikäluokassa harjoituksiin osallistui talvikaudellakin noin 36% harrastajista, vanhimmassa ikäluokassa harjoituksiin osallistui kesäkaudellakin vain 7% jäsenistä.

Tyttöjä toimintaan osallistui huomattavasti poikia vähemmän, mutta tytöt harjoittelivat harjoitusryhmissä selkeästi poikia useammin.

Harjoitusryhmissä mukana yhä enemmän junnuja

Kyselyyn vastanneissa seuroissa oli keskimäärin neljä harjoitusryhmää junioreille. Neljänneksessä seuroja harjoitusryhmiä oli kuusi tai enemmän, kolmasosassa seuroja ryhmiä oli 1–2. Harjoitustoiminta on ympärivuotista jo 84% ryhmistä.

Niin aloittelija- kuin harrastajaryhmissäkin yleisin harjoittelutiheys oli kerran viikossa. Tavoitteellisesti harjoittelevista ryhmistä merkittävä osa harjoittelee vähintään kolmesti viikossa niin kesä- kuin talvikaudellakin. Tavoitteellisesti harjoittelevien keskuudessa vaihtelu kesä- ja talvikausien harjoitusmäärissä on huomattavasti pienempää kuin muissa ryhmissä.

Talviharjoittelu on kuitenkin yleistymässä: kun vuonna 2013 neljäsosassa harjoitusryhmistä ei järjestetty lainkaan harjoituksia talvikaudella, oli luku vuoden 2016 selvityksessä enää 13%.

Kyselyyn vastanneiden seurojen juniorivalmennuksesta vastaavat henkilöt ovat kehittäneet omaa osaamistaan Golfiiton järjestämissä koulutuksissa varsin aktiivisesti. Keskimäärin koulutuksiin viimeisen kahden vuoden aikana osallistuneita ohjaajia oli 3,1 seuraa kohti. Kun seuroissa toimii keskimäärin 5,4 valmentajaa tai ohjaajaa, on heistä yli puolet viimeisen kahden vuoden aikana osallistunut Golfliiton järjestämiin koulutuksiin.

”Positiivista on se, että golfseurat liikuttavat lapsia paljon. Harjoitusryhmien ja koulutettujen ohjaajien määrä on kasvanut. Seurat kuitenkin tarvitsevat tukea jäsenhankinnan kanssa. Me pystymme tarjoamaan apua ja työkaluja esimerkiksi seurakehittäjäverkoston kautta”, Övermark kertoo.

Kisoja kaivataan lisää

Vastanneista seuroista 82% ilmoitti järjestävänsä erityisesti nuorille suunnattuja kilpailuja kesäkaudella. Kasvua vuoden 2013 selvitykseen nähden on 10 prosenttiyksikköä. Kilpailuja järjestetään kuitenkin edelleen harvoin, yli kolmannes seuroista järjestää kilpailuja harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Pojat osallistuvat kilpailuihin huomattavasti tyttöjä useammin.

Seuroista yli puolet näkee junioritoiminnan kehittymisen kannalta tärkeänä alueensa kouluissa järjestettävät golfin esittelytilaisuudet. Myös junioritoiminnan tukeminen taloudellisesti esimerkiksi kompensoimalla harrastus- ja kilpailumaksuja nähdään tärkeänä tukitoimena, jota toteutetaan valtaosassa vastanneista seuroista.

Sen sijaan toisten urheilulajien kanssa tehtävään yhteistyöhön suhtaudutaan edelleen monissa seuroissa epäilevästi.

Kaikkien kyselyyn vastanneiden seurojen kesken arvottiin Draivia Kouluun -välinepaketti. Välinepaketin voitti Uudenkaupungin Golfklubi.