SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

eBirdie-sovelluksella suuri suosio

GolfliittoPelaajalleSeuroille22. Maaliskuuta 2017

Golfliiton eBirdie-sovellus nousi viikonloppuna Suomen App Storen ladatuimmaksi ilmaissovellukseksi.

Viime perjantaina Golfmessuilla lanseerattu ja sovelluskauppoihin kaikkien ladattavaksi tullut eBirdie-sovellus on löytänyt kiitettävästi tiensä golfareiden puhelimiin. Sovellus ladattiin ensimmäisen viikonlopun aikana noin 9 500 kertaa, ja alkuviikolla latausmäärä oli noussut jo pitkälle yli kahdentoistatuhannen.

eBirdie on ollut heti lanseerauksestaan lähtien Suomen suosituimpien ilmaisten sovellusten joukossa, ja se nousi viikonlopun huippuhetkinä jopa lataustilastojen kärkeen.

”eBirdien suosio on todellakin ollut suurta. Vilskettä riitti myös Golfliiton messuosastolla. Meillä oli neljä tukihenkilöä antamassa latausopastusta”, Golfliiton vt. toiminnanjohtaja Jyrki Nykänen kertoi.

Jo viisinumeroiseksi noussutta latausmäärää Nykänen pitää hyvänä etenkin, kun otetaan huomioon, ettei golfkausi ole Suomessa vielä alkanut.

”Odotettavaa on, että eBirdie-sovellus olisi ladattu ennen kesää noin 30 000 kertaa”, Nykänen arvioi.

Golfliittoon on saapunut sovelluksen lanseerauksen jälkeen runsaasti palautetta, josta suurin osa on ollut kiittävää. Kriittinen palaute on koskenut pääosin sitä, ettei eBirdie-sovellusta ole saatavilla Windows-käyttöjärjestelmän puhelimiin.

Windows-puhelimien huomattavasti laskeneeseen käyttäjämäärään suhteutettuna eBirdie-sovelluksen Windows-version tekeminen ei olisi kuitenkaan ollut taloudellisesti kannattavaa. Yksi päätöksenteon kriteereistä oli myös Microsoftin ilmoitus tuotetuen lopettamisesta Windows-puhelimille. Golfliitto ei siten olisi pystynyt takaamaan sovelluksen toimivuutta tulevaisuudessa.

Käyttäjälle eBirdie-sovellus on helppokäyttöinen, ja sovellusta voi käyttää vapaasti maaliskuun loppuun asti. 1.4. alkaen golfin harrastaja voi jatkaa sovelluksen käyttöä, mikäli hän on maksanut vuoden 2017 jäsenmaksun kotiseuraansa.

Sovelluksen viesti- ja tarjousominaisuuksia hyödyntäville golfyhteisöjen edustajille Golfliitto järjestää kahden seuraavan viikon aikana koulutustilaisuuksia eri puolilla Suomea. Lisätietoja koulutuksista antaa Golfliiton seurakonsultti Aarni Nordqvist (aarni.nordqvist@golf.fi)

Lue lisää eBirdiestä