SUOMEN
GOLFLIITTO

Blogit

Tapahtumarikkaat kaksi vuotta takana – paljon uutta luvassa

BlogitHanna Hartikainen25. Marraskuuta 2018

Lämmin kiitos luottamuksesta, että saan jatkaa Suomen Golfliiton puheenjohtajana. Kaksi vuotta on samalla lyhyt ja pitkä aika. Lyhyt se on siitä syystä, että monet yhteistyön, päätösten ja toimenpiteiden vaikutukset näkyvät viiveellä. Toisaalta kaksi vuotta on jo sen mittainen aika, että myös konkreettisia tuloksia pitää näkyä.

Hallinnollisesti isoin muutos tapahtui maaliskuussa 2017, kun historiallinen sääntömuutos hyväksyttiin. Keskeisin vaikutus oli Golfliiton liittovaltuuston lakkauttaminen, ja siirtyminen kevyempään kahden vuotuisen liittokokouksen hallintomalliin.

Lämpimät kiitokset liittovaltuustolle sekä edellisille puheenjohtajille ja hallituksen jäsenille pohjatyön rakentamisesta.

Luottamuksellinen yhteistyö House of Golfissa

Syksyn 2017 aikana syvensimme ja tehostimme luottamuksellista yhteistyötä Suomen Golfkenttien yhdistyksen (SGK), Suomen PGA:n ja Suomen Golfjohtajien yhdistyksen (FGMA) sekä Golfliiton välillä. Yhteistyön kulmakivenä on Suomi Golfin strategia ja yhteiset tavoitteet. Sovimme työskentelytavasta, jossa puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat tapaamme kvartaaleittain keskustelemaan ajankohtaisista asioista Suomi Golfin edistämiseksi ja kehittämiseksi. Yhteistyötä helpottaa entisestään House of Golfin synty – tammikuusta asti kaikki golftoimijat ovat jakaneet yhteisen avotoimiston Pitäjänmäellä.

Uudessa toimistossa on mutkaton tunnelma, ja työtä golfyhteisöille tehdään hyvässä hengessä. Asiantuntemus ja kokemus golfista on ensi kertaa koottuna saman katon alle näin laajasti. Konkreettinen esimerkki yhteistyön tuloksista on muun muassa golfyhteisön tueksi rakennettu asiantuntija- ja tukitiimi ensi vuodelle.

Digitaalinen kehitys ja eBirdie

eBirdien ensimmäinen versio lanseerattiin maaliskuussa 2017 Golfmessuilla. Nyt golfarin eBirdie-mobiiliapplikaation on ladannut jo yli 76 000 golfaria.

Digitaalista kehitystä jatkaakseen Golfliitto solmi yhteistyön Golf Gamebookin kanssa alkuvuonna 2018. Golf Gamebook toimittaa Golfliitolle tiedolla johtamisen taustajärjestelmät sekä kehittää ja ylläpitää eBirdietä. Tärkeimmät lanseeraukset kaudella 2018 olivat Gamebookin peliominaisuuksien ja tuloskortin yhdistyminen eBirdieen sekä tasoituksen päivittyminen suoraan keskusrekisteristiin.

Historiallinen miesten EM-kulta

Heinäkuussa miesten EM-joukkue teki historiaa voittamalla EM-kultaa Saksassa. Välierissä kaatui Ruotsi ja finaalissa golfin suurmaa Englanti. Valmentaja Mikael Mustonen kiteytti viikon seuraavasti:
”Onnistuimme rakentamaan yhtälön, joka tuotti enemmän kuin mitä joukkueen arvo oli paperilla. Jokainen joukkueesta otti vastuun omasta pelistään, omasta tekemisestään, niin hyvin kuin vain pystyi. Ja kun vastuu oli otettu, autettiin muita. Pystyimme voittamaan maat, jotka olivat meitä lähtökohtaisesti selvästi parempia.”

Vuosi 2019 – paljon uutta tulossa

Samassa hengessä voimme lähteä ensi vuoteen – yhteistyössä rakennamme enemmän kuin olemme yhteensä. Otetaan vastuuta, ja autetaan kun pystytään.

Vuosisuunnitelman päälinjaukset keskittyvät jäsenmäärän nostamiseen, golfyhteisöjen elinvoiman tukemiseen sekä kilpagolfiin.

Tulevana vuonna Golfliitto panostaa lajimarkkinointiin ja viestintään. Seuroille tuotetaan lisäksi tukimateriaaleja jäsenhankintaan.

Golfyhteisöjen taloudellista jatkuvuutta ja elinvoimaa mahdollistetaan toimintatapoja uudistamalla. Golfyhteisöjen tueksi on rakennettu tukitiimi, joka auttaa yhteisöjä onnistumaan itse auttamalla yhteisöjen itse valitsemissa aiheissa.

Uudistunut kilpavalmennusjärjestelmä tukee pelaaja-valmentajaparin kehitystä ja toimintaa aikaisempaa enemmän sekä amatööri- että ammattilaistasolla. Resursseja kohdistetaan tiiviimpään ryhmään, joten tuen määrä nousee. Kilpaurheilutoiminta keskittyy kilpapelaamisen ja -valmennuksen parantamiseen.

Samalla koko kotimaista kilpagolftoimintaa laajennetaan ja kehitetään pitkäjänteisesti. Keskeisenä tukimuotona ovat urheilu- ja valmennusakatemiat. Myös aktiivisten golfyhteisöjen toimintaa tuetaan taloudellisesti merkittävästi.

Amatöörigolfin tavoitteena on jatkaa hyvää menestystä EM-joukkue- ja –yksilökisoissa, sekä lisätä suomalaisten määrää top100-rankingilla.

Vuonna 2019 myös golfin säännöt uudistuvat. Tavoitteena on ollut tuoda golfin säännöt nykyaikaan, tehdä niistä reilumpia ja helpottaa pelaamista. Pelinopeus on myös avainasemassa, ja ready golfiin – lyö kun olet valmis – kannustetaan ensimmäisen kerran.

Keskeisimpiä muutoksia ovat mm. droppaamisen muuttuminen hartiatasolta polven korkeudelle, rangaistuslyöntien poistaminen tahattomista virheistä kuten pallon liikkuessa vahingossa viheriöllä, ja pallon etsimisajan lyheneminen kolmeen minuuttiin.

Sääntöjen suomennokset saadaan vuodenvaihteessa, ja Golf.fi-sivuille  tulee kattavasti materiaalia muutoksista jo joulukuussa.

Kilpagolfin puolellakin on entistä enemmän jännitettävää – miesten Euroopan kiertueella pelaa ennätykselliset viisi suomalaista! Mikko Korhosen mahtavan kauden kruunasi uran avausvoitto – puhumattakaan Kim Koivun komeettamaisesta noususta Challenge Tourin kautta pääkiertueelle.

Kaikki tämä luo odotuksia lähestyviä Tokion olympialaisia kohti.  Olemme käynnistäneet Road to Tokyo -hankkeen pelaajille sekä yhteistyökumppaneille. Tavoitteena on saada jälleen täysi joukkue (2 naista ja 2 miestä) olympialaisiin. Pelipaikoista käydään kovaa kamppailua ennen kuin kisa käynnistyy elokuun alussa 2020. Olympiarankingin päivittymistä voi seurata IGF-sivuilta.

Vuosi 2020

Vuoteen 2020 on vielä aikaa. Silloin otamme käyttöön maailmanlaajuisen World Handicap Systemin, kun kuusi erilaista tasoitusjärjestelmää yhdistyvät yhdeksi järjestelmäksi. Tasoituksen laskeminen muuttuu tuolloin keskiarvolaskentaan – tasoitus määräytyy kahdeksasta parhaasta kierrostuloksesta viimeisen kahdenkymmenen kierroksen ajalta.

Edelläkävijyys ja uudistuminen

Golf lajina uudistuu sääntöjen sekä uuden tasoitusjärjestelmän myötä.

Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että Suomi Golf voi toimia edelläkävijänä ja suunnannäyttäjä myös kansainvälisesti. Digitalisaatiomme ja IT:n askelia, tiedolla johtamista, House of Golfin toimistoa ja luottamuksellista yhteistyötä eri golftoimijoiden kanssa ihastellaan eri puolilla maailmaa. Olemme yhdessä kehittäneet ja rakentaneet Suomi golfia useita vuosikymmeniä. Lämmin kiitos työstä, tuesta sekä intohimosta rakkaan lajin parissa.

Ilolla ja yhteistyöllä

Toimiala on haasteiden edessä – elinvoima kumpuaa jäsenistä ja jäsenmäärän kurssi on saatava korjattua. Työ jatkuu yhteistyössä yhtenä rintamana. Toivon, että jokainen golfari toimii lajin lähettiläänä. Ota yksi kaveri mukaan golfkentälle ensi kesänä, näin saamme lajia tutuksi ainakin 140 000 potentiaaliselle harrastajalle. Golf sopii kaikille – mikä on sun tapa pelata?

Hanna