SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfvalmentajien jatkokoulutus sai lisävaihteen

Koulutus4. Lokakuuta 2024

Viime vuonna alkanut Kilpavalmentajakoulutus sai jatkoa, kun koulutuksen kakkosvaihe käynnistyi syyskuun puolivälissä. Koulutukseen hyväksyttiin mukaan 12 valmentajaa.

Uusi koulutus on samaan tapaan pilottikoulutus kuin oli ensimmäinenkin Kilpavalmentajakoulutus, sanoo Golfliiton koulutusasiantuntija Hannu Paatelo.

”Koulutus on jaetta kahteen polkuun. Siinä korostuvat totta kai lajipolku, mutta ennen kaikkea mentoritoiminta, jota kestää koko ensi kevään”, Paatelo kertoo koulutuksen sisällöstä.

Mentoripuolella valmentajia ovat mentoroimassa jääkiekkovalmennuksen parista tuttu Erkka Westerlund, KIHU:n johtava asiantuntija, dosentti Niilo Konttinen, urheilupsykologi Matti Jaakkola ja työ- ja organisaatiopsykologi Päivi Frantsi.

Koulutukseen osallistuvat valmentajat saavat mentoreilta työnohjausta, valmennuksellista mentorointia sekä muuta apua ja työkaluja arjen tasolle.

”Osa mentoroinnista keskittyy valmentajan työnohjaukseen, mutta toinen osa paneutuu valmentajan ja valmennettavan suhteeseen, elämänhallintaan ja urheilijana olemiseen. Se on tämän koulutuksen tärkein osa”, korostaa Paatelo.

Golfpuolella vetovastuu koulutuksesta on maajoukkuevalmentaja Timo Karvisella. Viime viikolla Suomessa vierailleen lähipelivalmentaja Matthew Tipperin kaksipäiväinen koulutus oli osa Kilpavalmentajakoulutuksen sisältöä, kuten myös marraskuun lopulle ajoittuva PGA Summit.

Golfvalmentajien arki Suomessa on suurimmaksi osaksi kaikkea muuta kuin valmentamista. Usein golfvalmentajat työskentelevät pitkiä päiviä rangella tavallisten golfharrastajien parissa, ja työpäivän päätteeksi heillä saattaa olla muutama tunti varsinaista valmennustoimintaa kilpapelaajien kanssa.

Tämä on se kohta, johon Paatelon mukaan Kilpavalmentajakoulutuksen kakkososassa halutaan paneutua.

”Valmentajuuden kehittäminen on koko homman juju. Valmentajana olemista ja ajanhallintaa pitää saada kehitettyä.”

Jotta Suomessa olisi tulevaisuudessakin korkean tason valmentajaosaamista, pitäisi alemmille koulutusportaille olla runsaasti hakijoita, joista sitten seuloutuisi innokkaimmat ja kyvykkäimmät kilpavalmentajiksi asti. Paatelo sanoo, ettei tilanne valitettavasti ole näin.

”Ohjaajakoulutuksiin ei ole hirveästi halukkuutta, vaikka ohjaaja- ja opettajakoulutus on meillä hyvällä tasolla. Ennen koronaa meillä valmistui vuosittain 40–50 seuratoiminnan perusteet -kurssin suorittanutta ohjaajaa, mutta nyt niistä luvuista on tultu alaspäin”, Paatelo harmittelee.

Parasta aikaa käynnissä olevasta Golfopettajakoulutuksesta Paatelolla on sen sijaan hyvää kerrottavaa.

”Siellä on 19 henkilöä mukana, ja heistä todella monella on kilpagolftaustaa. Vaikka peliura ei tee valmentajaa, ei siitä haittaakaan ole”, Paatelo toteaa ja kertoo muun muassa Ursula Wikströmin, Minea Blomqvist-Kakon, Linda Osalan ja Peter Erofejeffin olevan koulutuksessa mukana.

Paatelo sanoo lopuksi, että he Golfliiton ja Suomen PGA:n suunnalla mietitään jatkuvasti, miten koulutuksia kehitettäisiin ja parannettaisiin, jotta niihin saataisiin lisää innokkaita ihmisiä mukaan. Vain sitä kautta suomalainen golfvalmennus menee eteenpäin.