SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Lahden FJT:lla ei yllätyksiä – Lindström ja Palin voittoihin

Golfliitto15. Syyskuuta 2024

Ennakkosuosikit lähtivät finaalikierrokselle kärjessä ja pitivät pintansa myös koleassa sunnuntaissa

Topi Lindström näytti poikien sarjassa mikä on kotikentän ja kotiedun merkitys silloin kun peli kulkee ja pallo lähtee lavasta toivomaansa osoitteeseen. Tutut konnut ja kikat oli tiedossa ja ennen kaikkea esteet, joita tuli välttää väistettiin onnistuneesti kuten mies itse kisan jälkeen totesi.

Sitä kertoo myös tuloskortti, jota Lindström paranteli kierros kierrokselta päätyen lopputulokseen -12 (69-68-67). Kenttäennätykseen (66) olisi tasaisella parantamisella tarvittu vielä kierros lisää, mutta Lindströmin nimi löytyy siltäkin listalta kotikentällään jo entuudestaan.

Kausi on ollut erittäin väkevä nuorelta mieheltä ja siihen ei pelillisesti varsinaisia ihmekikkoja ole tarvinnut vaan kaksi perusasiaa on ollut kunnossa.

”Mä oon ollut koko kauden tosi vahva tiiltä ja lähestymisissä. Ollaan päästy väylälle ja sieltä lähelle lippua niin kyllä sitä tulosta alkaa sieltä tulemaan”, kertasi Topi osa-alueita, jotka ovat kunnossa ja näkyivät myös kotikisassa.

Voitto oli lopulta melko ylivoimainen, kun toiseksi kärkiryhmän takaa nousi lopulta yhdeksän lyönnin päähän jäänyt Rasmus Lindberg (72-70-71, -3). Sampo Pastila pelasi kolmanneksi kakkoskierroksen huippuvedon siivittämänä (74-67-73, -2).

Myös neljänneksi nousseen vasta 14-vuotiaan Oskari Rantalan suoritus on ehdottomasti mainitsemisen arvoinen. Hän osoitti nuoresta iästään huolimatta äärimmäistä kypsyyttä etenkin toisen kierroksen kakkosväylän jälkeen, jossa tuloskorttiin merkattiin lopulta 9. Nuorimies palasi nimittäin juosten tiiboksiin lyömään kakkospalloa joka lähti ensimmäisen tapaan snaphookina samaiseen metsään ja tuloksena oli 4 yli parin.

Tästä hän otti kuitenkin positiivisen kimmokkeen ja takoi kolme birdietä seuraavaan neljään väylään. Tuosta nousu kokonaistuloksessa alle parin on temppu, joka ei onnistu helpolla kokeneemmaltakaan pelaajalta.

Kärjen takaa on myös nostettava toinen erikoisuus, kun Iivari Anttonen pelasi toisen kierroksen takaysinsä (kentän etuysi) 28 lyönnillä! Se tarkoitti toisin sanoen sitä, että vain kaksi väylää ”lipsahti” pariin ja loput 7 oli birdieitä. Birdieitä syntyikin kisassa toiseksi eniten heti Lindströmin jälkeen, mutta hänen kannaltaan kortissa oli valitettavsti myös runsaasti muita tuloksia mm. 14 väylän 10.

Erikoisuuksista takaisin totuttuun normaaliin ja tyttöjen sarjaan.

Sandra Palin otti jo kauden viidennen (!) voittonsa kotimaan kilpailuissa tuloksella +7 (73-73-77). Vaikka sunnuntain takaysillä griiniltä ulos spinnailleet pallot vaikeuttivat tuloksentekoa oli ”voittaminen jälleen kivaa”.

Kauden menestystarinaan Palin näkee itse kaksi selkeää syytä. Treenaaminen ja fiksut pelivalinnat.

”Treenasin talvella paljon ja oikeita asioita. Kisassa lyön tiiltä aina aika pientä mailaa ulos ja pyrin välttämään varsinkin tuplia. En lähde sinänsä hyökkäilemään vaan löin täälläkin vain yhden draivin kierroksella. ”Sellaista seiftiä”, kertoi Sandra haastattelussa.

Viikko on ollut muutenkin hieno nuorelle golfarille, kun hän hyväksyi tarjouksen Houstonin yliopistosta vuodelle 2026. Omien sanojensa mukaan on siistiä, kun ison meren toisella puolella odottaa hyvät valmentajat ja mukavan oloiset pelaajat parin vuoden päästä.

Toiseksi tyttöjen sarjassa pelasi kauden parhaita otteitaan esittänyt Iiris Ahti (76-76-73, +9). Selitys kauden parhaaseen kisaesitykseen löytyy vaikkapa viimeisen kierroksen tuloskorttia vilkaisemalla. 17 paria. Ahti onnistui tekemään eniten pareja koko kilpailussa molemmat sarjat huomioiden (43kpl).

Hienoa finaalikierrosta pelasi myös kolmanneksi sijoittunut Sara Pihlajamäki (78-75-73, +10). Viimeisen väylän tuplabogi vesitti ikävästi haaveet voitosta muuten loistavan kierroksen päätteeksi. Samaisen tuloksen +10 pelasi Aino Kiiskilä, joka jäi heikomman viimeisen 36 reiän jälkeen neljännelle sijalle.

Lahdessa tehtiin kovasti töitä kilpailun läpiviemiseksi, kun sade kasteli kenttää toden teolla etenkin kierrosta edeltävinä öinä. Kenttä saatiin kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvään kuntoon. Kilpailu toimi kenraalina ennen ensi viikon FJT finaaleja Nokialla, jossa toivottavasti nähdään mahdollisimman suuri osa rankingin kärkeä paikalla!

Lopputulokset