Julkaistu: 14.07.2017
Suomi eteni B Flightin finaaliin U18-tyttöjen EM-kilpailuissa kukistettuaan Itävallan perjantaina luvuin 3-2.
Huomenna Suomi ratkaisee sijat 9 ja 10 ottelussa Irlantia vastaan, joka kaatoi omassa ottelussaan perjantaina Slovenian 3-2.
Anna Backman ja Daniella Barrett voittivat omat ottelunsa, mutta eilen erinomaisesti onnistunut Elina Saksa joutui tänään tyytymään tappioon.
Foursome-ottelussa Kerttu Hiltusen ja Matilda Svahnin taivuttua lopulta niukasti toisella jatkoreiällä, jäi ottelun ratkaisu Erika Danielssonin varaan. Tasainen taisto eteni toiselle jatkoreiälle, jolla Danielssonin varma kahden putin par riitti varmistamaan voiton.

”Tiesin kyllä, mikä on tilanne, vaikka sitä ei minulle suoraan sanottu. Siinä vaiheessa alkoi kyllä pikkasen jännittää”, Danielsson kertoi.
”Lyön fadea ja tiesin, että se sopii hyvin tuolle väylälle, kun viheriö viettää vasemmalta kohti lippua. Ihan suunniteltu ja onnistunut avaus”, hän luonnehti.
Suomen joukkue seurasi kamppailun ratkaisuhetkiä viheriön laidalla ja tunnelmat olivat iloiset, kun toinenkin reikäpelipäivä päättyi voitokkaasti.
”Lyöntipeliosuudet eivät sujuneet ihan niin kuin oli suunniteltu, mutta reikäpeleissä olemme petranneet paljon koko joukkueena. Tämä on nyt kuudes pelipäivä, kun harjoituspäivät lasketaan mukaan, ja vähän se jo alkaa jaloissa tuntua. Mutta virtaa riittää kyllä vielä huomiselle”, Danielsson lupasi.

Ruotsi varmisti finaalipaikan kukistamalla Ranskan 5,5–1,5. Toiseessa välierässä hallitseva mestari Italia kukisti Englannin luvuin 4,5–2,5.
Videoita EM-kilpailuista löydät Golfliiton Facebookista