4. päivä
Laukaan Peurunkagolfissa pelatut lyöntipelin Suomen mestaruuskilpailut olivat Topi Lindströmin, Fanni Grönlundin ja Simo Kosusen juhlaa. Kovan kisaurakan päätteeksi heille ojennettiin kultaiset mitalit ja komeat kiertopalkinnot.
Miehet
Miesten sarjan ykköseksi pelannut Lindström käytti neljään päivään yhteensä 277 lyöntiä, joka on 11 alle parin. Lindströmin kierrostulokset voitokkaassa kilpailussa olivat 73–65–69–70.
SM-hopealle ylsi Konsta Jutila tuloksella –8. Pronssia sai Matias Honkala (–7).

Lähes suoraan EM-joukkuekilpailusta Laukaaseen saapunut Lindström ei saanut kovinkaan kummoista kenraaliharjoitusta, sillä hän pelasi kilpailun Pro-Am-tapahtumassa tuloksen 83.
”Jotenkin sain kuitenkin ajatuksen, miten tätä kenttää kuuluisi pelata. Toisena päivänä pelasin kenttäennätyksen, ja siitä se lähti. Se oli käänteentekevä vaihe”, Lindström kertoi.
Päätöskierroksella Lindström taisteli Jutilaa vastaan rinta rinnan, mutta lopulta peli kääntyi hänen edukseen.
”Olin etuysillä tosi hyvä. Mutta tein ysille vähän pehmeän bogin, ja kympillä sama homma perään. Sen jälkeen täytyi vähän skarpata itseään. Kyllä se sieltä sitten lopulta tuli”, ensimmäisen aikuisten SM-mitalinsa voittanut Lindström kertoi.
Lahden Golfia edustava Lindström oli tyytyväinen, että hän päätti lähteä rankan kisaputken keskellä Keski-Suomeen.
”Lähdin tänne sillä idealla, että kestääkö kunto ja kaikki muu. Hyvin se tuntui kestävän. Suomen mestaruus on kuitenkin aina Suomen mestaruus.”
Naiset
Naisten kilpailu oli alusta loppuun Fanni Grönlundin (–4) näytöstä. Mestaruus irtosi lopulta huikealla 11 lyönnin erolla. Hopealle nousi June Weckman (+7), ja pronssia sai kotiyleisön suosikki Hanna Hänninen (+9).
Grönlund oli kilpailun jälkeen iloisella tuulella, kun mestaruus oli vihdoin sinetöity.
”Vähän epätodelliset tunteet. Oli iso lataus tuohon viimeiseen päivään. Sitten kun voitto tulee tuollaisella isolla marginaalilla, niin sitä kestää hetken aikaa sulatella”, kierrostulokset 69–70–73–72 pelannut voittaja sanoi.

Mikään helppo päivä ei lauantai Grönlundille ollut, vaan jännitys oli läsnä aamusta lähtien.
”Aamulla ei meinannut normaali aamupala mennä alas, vaan piti vaihtaa jogurttiin. Olin ihan stresseissä. Heti kun pääsi pelaamaan, niin rauhoituin. Peli kulki varsinkin etuysillä tosi hyvin, siellä ei ollut bogi lähelläkään. Siitä sai itsevarmuutta lähteä takaysille”, kaksi alle parin etuysin pelannut Grönlund totesi.
Grönlundin kiireiset viikot jatkuvat, sillä seuraava reissu odottaa jo sunnuntaina.
”Lähden henkilökohtaisiin EM-kilpailuihin Ruotsiin. Toivottavasti pääsen kisaan mukaan toiselta varasijalta. Vähän on puhki, mutta monet ovat sanoneet minulle, että pitää takoa, kun rauta on kuumaa.”
Paragolf
Kilpailujen ainoa uusintareikä nähtiin paragolfareiden sarjassa, kun tasatulokseen +32 päätyneet Simo Kosunen ja Tero Peltola lähtivät ratkaisemaan Suomen mestaruuden kohtaloa. Ensimmäisen uusintareiän bogi toi lopulta mestaruuden Kosuselle.
Hopeaa sai siis Peltola, ja pronssille nousi päätöspäivänä komean hole-in-onen tehnyt Ville Lipsanen (+33).

Viime vuonna Karelia Golfissa SM-kultaa voittanut Kosunen puolusti mestaruuttaan onnistuneesti. Mestaruuden avain oli tasainen peli, hän sanoi.
”Tänään pysyttiin väylillä.”
Todella tasaisessa voittokamppailussa erot olivat pieniä, ja Kosusen mainitsema tasaisuus nousi tärkeään rooliin. Se auttoi häntä myös uusinnassa nappaamaan ykköstilan.
Omaan kilpailuun voittaja oli syystäkin tyytyväinen.
”Peli oli hyvässä kunnossa. Olen koko alkukauden kipuillut lyöntieni kanssa, ja nyt olen saanut sen kuntoon. Tänään pelasin pääasiassa raudoilla. Yhden ainoan puumailan löin päivän aikana”, hän avasi voittoreseptiään.
Ensi vuonna lyöntipelin Suomen mestaruuksista pelataan Alastaro Golfin kentällä.
3. kierros 17.7.
Kolmas kilpailupäivä toi uuden kärkinimen miesten lyöntipelin SM-kisojen kärkipaikalle, kun Topi Lindström nousi yhteistulokseen –9. Naisten kilpailu on puolestaan edelleen Fanni Grönlundin (–4) otteessa. Perjantaina käynnistyneessä paragolfareiden sarjassa parhaasta tuloksesta vastasi Esa Järvinen (+17).
Lindström ei aikaillut kolmannen kierroksen alussa, vaan rykäisi heti Peurunkagolfin ensimmäiselle reiälle eaglen.
”Alku lähti hyvin käyntiin, mutta vitosesta eteenpäin joutui taistelemaan aika monta väylää. Tein vähän sellaisia puolivillaisia päätöksiä, niin sillä sitä löytää itsensä helposti ongelmista tuolla kentällä”, Lindström ruoti 69 lyönnin kierrostaan.
Etuysillä peräti kuusi birdieä latonut Konsta Jutila (–8) nousi toiselle sijalle ennen päätöspäivää. Kristian Kulokorpi lähtee viimeiselle kierrokselle tuloksesta –6.

Naisten kilpailussa Fanni Grönlund ei ole antanut takaa-ajajien päästä liian lähelle. Hänellä on edelleen tukeva kuuden lyönnin kaula Hanna Hänniseen (+2). Kolmatta sijaa jakavat June Weckman ja Essi Ekholm (+9).
Grönlundin perjantain kierros vaati 73 lyöntiä. Hän oli siihen ihan tyytyväinen, vaikka haasteitakin kierroksella riitti.
”Elossa selvittiin kierrokselta, vaikka tuuli tosi kovaa ja liput olivat mielestäni vaikeammissa paikoissa. Sivutuulen kanssa jouduin miettimään aika paljon, pituussuunnassa onnistuin arvioimaan tuulen aika hyvin.”
Kärkinainen ei ole halunnut liikaa tuijottaa tuloslistaa, vaan hän on keskittynyt vain omaan tekemiseensä.
”Ei sille muiden pelaamiselle mahda mitään, vaan pitää lyödä oma pallo reikään ja katsoa, mihin se riittää”, hän sanoi.

Paragolfarit käynnistivät omat SM-kilpailut perjantaina. Sarjassa on mukana kaikkiaan yhdeksän pelaajaa.
Esa Järvinen oli helteisellä avauskierroksella porukan paras.
”Päivä oli pirun raskas. Ei vanha mies oikein jaksa enää. Helle verotti, sen voi sanoa suoraan”, hän myönsi.
Muurame Golfia edustava Järvinen on Laukaan Peurunkagolfissa kuin kotonaan.
”Tämä on melkein kuin kotikenttä. Tiedän, mihin sijoittaa lyönnit, mutta tänään tuli sellaisia idioottimaisia virheitä.”
Tasaisessa kärkikamppailussa toisena oleva Oskari Rantanen (+18) on lyönnin Järvisen perässä. Simo Kosunen (+19) on puolestaan lyönnin Rantasta perässä.
Lyöntipelin SM-kilpailut huipentuvat lauantain päätöskierrokseen. Pelaajat starttaavat kentälle kello 8.00 alken.
2. kierros 16.7.
Lyöntipelin SM-kisoista on puolet pelattu, ja kilpailun kärkipaikkoja pitävät hallussaan Fanni Grönlund (–5) ja Matias Honkala (–8). Torstaina nähtiin myös Laukaan Peurunkagolfin uusi kenttäennätys, josta vastasi tuloksen 65 (–7) pelannut Topi Lindström.
Naisten sarjassa tahtipuikko pysyi Grönlundin kädessä toisenakin päivänä. Hän kiersi kentän 70 lyönnillä. Toisena oleva Hanna Hänninen (+1) on kuuden lyönnin päässä. Essi Ekholmin (+3) sijoitus on kolmas.
Grönlundin kierros oli kääntymässä kolmen bogin ja yhden tuplabogin jäljiltä mollivoittoiseksi, mutta lopun vahva putki – neljä birdieä viiteen viimeiseen reikään – vei hänet selvälle karkumatkalle.
Huikeasta lopusta huolimatta Grönlund ei mieltänyt ottaneensa loppukiriä.
”Pelaan vain peliä, ja birdiejä tulee, jos tulee. Tulos on lopputulos, eikä sitä lähdetä hakemalla hakemaan”, Grönlund totesi fiksusti.
Peurunkagolfin kenttä on laittanut pelaajille hyvin kampoihin, ja Grönlund on naisten sarjassa ainoa pelaaja, joka on alle parin.
”Tämä kenttä sopii mitoiltaan minulle hyvin. Pääsen lähestymisillä lähelle lippua”, hän sanoi.

Miesten sarjassa johtopaikka pysyi Matias Honkalan näpeissä. Hän pelasi torstaina kolme alle parin, 69.
Kärkipaikasta huolimatta Honkala näki pelissä vielä parantamisen varaa.
”Ei ollut ehkä ihan niin hyvä päivä kuin eilen. Vähän pitää skarpata avauksissa. Kyllä minä ne peliin saan, mutta siellä olisi vielä parempaa tarjolla”, hän sanoi.
Johtoaan heti alkukierroksesta kasvattanut Honkala joutui vaikeuksiin ensimmäisen puolikkaan lopulla. 10. reiältä kierrokselle startannut Honkala teki bogit sekä 17. että 18. reiälle.
”17:llä oli aivan turha bogi, kun otin 3,5–4 metristä kolme puttia”, harmitteli Honkala.
Kenttäennätyksen uusiksi laittanut Topi Lindström nousi haamukierroksen ansiosta toiseksi.
”Lähdin kentälle sillä ajatuksella, että pelataan nyt muutama alle parin ja noustaan jokunen sija ylöspäin. Sellainen stedi rundi, mikä kääntyikin sitten vähän paremmaksi”, Lindström arvioi kierrostaan.
Miesten sarjan kolmatta sijaa toisen päivän jälkeen jakavat Anton Seppälä ja Aapo Mattsson tuloksella –5.
Kahden kierroksen jälkeen miehissä jatkaa 73 parasta pelaajaa. Cut-raja oli +13. Kolmannen kierroksen jälkeen on toinen cut, jonka jälkeen 40 parasta ja tasatuloksessa olevat jatkavat viimeiseen päivään.
1. kierros 15.7.
Miesten kenttäennätystä sivunnut Matias Honkala (–5) ja komean 69 (–3) lyönnin kierroksen pelannut Fanni Grönlund onnistuivat parhaiten lyöntipelin SM-kisojen avauspäivänä. Laukaan Peurunkagolfin kenttä oli pelaajille keskiviikkona tiukka testi, ja muut huipputulokset jäivät odottamaan seuraavia kilpailupäiviä.
Honkalan päivä oli komeaa tykitystä heti alusta lähtien. Hän pelasi etuysin viisi alle parin, ja kenttäennätys siinsi jo silmissä. Takaysillä sama kiito ei enää jatkunut, ja Arto Pehkosen kenttäennätys jäi toistaiseksi voimaan.
Aikanaan junioreiden Ryder Cupissakin pelannut Honkala oli mielissään päivän tuloksesta.
”Hyvin peli kulki. Aina ykköstiillä vähän jännittää, mutta onnistuin siinä ja löin keskelle väylää. Tein hyvän birdien heti siihen alkuun”, Honkala kertoi ja lisäsi, että kierroksen alkupuoliskolle olisi voinut tulla vielä muutama birdie enemmänkin.
Haastavasta lopetuksestaan tunnettu kenttä piti Honkalan otteessaan loppuun asti, eikä birdie-sarakkeeseen ilmestynyt enää lisää merkintöjä 12. reiän jälkeen.
”Tiukkahan tuo lopetus on. 18:lla olisi vielä takaraffista ollut kenttäennätys tarjolla”, totesi Honkala, joka jätti griinin ulkopuolelta lähteneen putin kuitenkin hieman lyhyeksi.
Miesten sarjassa kakkospaikalla on tungosta. Tuloksen –3 pelasivat Jussi Kumpulainen, Tatu Toivo, Otto Vanhatalo ja Aapo Mattsson.

Naisten puolella Fanni Grönlund on omilla luvuillaan. Hänellä on viiden lyönnin kaula Ella Hakaseen ja Essi Ekholmiin (+2).
Viime viikolla naisten EM-joukkuekisoissa Suomen värejä kantanut Grönlund sanoi, että peli tuntui olevan kisaurakan jäljiltä hyvässä kunnossa, ja hän lähti kentälle varsin levollisin mielin.
”Edellisestä reissusta on aika monta kierrosta alla, ja lähdin sillä ajatuksella kentälle, että yritän säästää mahdollisimman paljon energiaa. Onnistuin siinä hyvin, pelasin stressittömästi”, viiden birdien päivän pelannut Grönlund kertoi.
Viisi birdieä vaatii hyvää puttaamista, ja sitä Grönlund keskiviikkona esittikin. Mutta pelkkä kuuma putteri ei kärkitulosta tuonut.
”Minulla jäi monta kivan mittaista lähestymistä. Niitä oli useampi samanmittainen, ja niissä osui hyvin mitta kohdilleen.”
Ennakko
Keskiviikkona käynnistyvät golfin lyöntipelin SM-kilpailut tarjoavat Hanna Hänniselle poikkeuksellisen asetelman. Laukaan Peurunkagolfia edustava pelaaja pääsee tavoittelemaan Suomen mestaruutta omalla kotikentällään, tutussa ympäristössä ja oman yleisön edessä.
Kotikilpailu merkitsee Hänniselle paljon jo käytännön syistä.
”On aika spesiaalia, että pääsen pelaamaan SM-kilpailuja kotikentällä. Pääsen kulkemaan kotoa kisoihin, mikä on hieno juttu”, Hänninen sanoo.
Hänninen näkee merkittävänä myös sen, että valtakunnallisesti arvokas kilpailu järjestetään Keski-Suomessa. Tutun yleisön edessä pelaaminen tuo kilpailuun oman lisämausteensa.
Peurunkagolf tarjoaa Hännisen mukaan pienen kotikenttäedun. Vuosien aikana kentän jokainen yksityiskohta on tullut tutuksi, mikä auttaa erityisesti avauslyöntien suunnittelussa.
”Tiedän, mihin kannattaa missata ja mihin ei.”
Ratkaisun paikat voivat löytyä erityisesti kentän päätösrei’iltä.
”Kolme viimeistä reikää ovat tiukka testi. Varsinkin 18. griini testaa ihan loppuun asti”, Hänninen tietää.
Kesän kilpailukalenteri on pitänyt Hännisen kiireisenä, eikä kotikentällä ole ehtinyt pelata viime viikkoina juuri lainkaan. Keväällä kierroksia kertyi kuitenkin runsaasti, joten kentän haasteet ovat edelleen hyvin muistissa.
SM-kilpailuihin Hänninen saapuu suoraan viime viikon EM-joukkuekilpailuista Irlannista, joissa Suomi sijoittui neljänneksi. Vaikka viikko oli fyysisesti raskas, hän oli tyytyväinen pelaamiseensa.
”Ei ihan parasta peliä, mutta sellaista stediä, että pystyi suorittamaan hyvin”, hän sanoo.
EM-kilpailujen jälkeen ohjelmassa on ollut ennen kaikkea lepoa ja palautumista.
”Kroppa on aika väsynyt, mutta uskon, että saan hyvän vireen aikaiseksi. Kotikenttä, tuttu fiilis ja omat ihmiset auttavat siinä.”
Oman pelinsä Hänninen kokee olevan hyvällä tasolla. Avauspelaaminen ja lähipeli ovat toimineet, mutta rautalyönteihin hän hakee vielä hieman lisää tarkkuutta.
Kilpailuun hän lähtee maltillisella lähestymistavalla.
”Keskityn lyönti ja päivä kerrallaan, ja sitten katsotaan, mitä tulee.”
Hänninen antaa kiitosta myös kilpailujen järjestelyistä. Hänen mukaansa kentän eteen on tehty paljon töitä, jotta olosuhteet olisivat mahdollisimman hyvät niin pelaajille kuin yleisöllekin.
Nelipäiväiset lyöntipelin SM-kilpailut pelataan Peurunkagolfissa keskiviikosta lauantaihin. Kotikentällään pelaava Hänninen kuuluu naisten sarjan mielenkiintoisimpiin seurattaviin nimiin, sillä hän saapuu kilpailuun hyvässä vireessä ja tuoreena reikäpelin Suomen mestarina.




