Hidas peli on huijausta

Pelin nopeuttamiseen löytyy paljon keinoja. Kenenkään etu ei ole se, että kierrosajat venyvät kohtuuttoman pitkiksi.

Golfsäännöissä (Sääntö 5.6) todetaan, että pelaajan ei tulisi käyttää enempää kuin 40 sekuntia lyöntinsä suorittamiseen siitä hetkestä, kun hän pystyy lyömään esteettä ja ilman häiriötä. Kuitenkin monella pelaajalla alkavat erilaiset joskus pitkähkötkin rutiinit vasta siinä vaiheessa, kun on hänen vuoronsa lyödä.

Kilpailua järjestävälle taholle on annettu oikeus laatia paikallissääntö pelinopeusohjeeksi. Tällaisessa ohjeessa voidaan määrätä maksimiaika kierrokselle, reikäjaksolle, reiälle tai lyönnille samoin kuin voidaan määrätä rangaistukset, mikäli ohjetta ei noudateta. Tällainen pelinopeusohje löytyy esimerkiksi Golfliiton Hard Cardista, johon on kirjattu paikallissäännöt ja kilpailumääräykset, joita käytetään Golfliiton kilpailuissa. Hard Cardiin pääsee tutustumaan TÄSTÄ KLIKKAAMALLA

Mitä voi tehdä pelin nopeuttamiseksi?

Ensimmäinen askel pelinopeuden parantamisessa on ryhmän pyrkimys pysyä edellä menevän ryhmän perässä eikä tarkkailla joutuuko takana tuleva ryhmä odottamaan.

Toinen askel pelinopeuden parantamisessa on huomata, että oman ryhmän pelinopeus ei ole aivan riittävää muihin verrattuna. Joskus tämän huomaamisessa on tuomari, kilpailunjohtaja tai kentän valvoja avuksi.

Kolmas askel onkin sitten ryhtyä nopeuttamaan peliä. Tässä lueteltuna keinoja, joilla voit edesauttaa pelin sujuvuutta:

  • Ole valmis, kun on vuorosi lyödä. Voit tehdä paljon asioita sillä aikaa, kun odotat omaa vuoroasi
    • Siirry lähelle palloasi, jos se on mahdollista häiritsemättä muiden lyömistä.
    • Mittaa/selvitä tarvittava lyöntimatka ja päätä millaisen lyönnin aiot lyödä.
    • Valitse maila jo valmiiksi.
    • Laita hanska käteen, jos otat sen pois lyöntien välillä
  • Lyö aina varapallo, jos on mahdollista, että pallosi katoaa estealueen ulkopuolelle. Saat samalla kenties ilmaisen harjoituslyönnin kierroksen aikana.
  • Jos pelikaverisi joutuu etsimään palloaan, lyö ensin oma pallosi eteenpäin ja mene sen jälkeen auttamaan pelikaveria pallon etsinnässä.
  • Golfsäännöt antavat pallon etsimiselle aikaa kolme minuuttia, jonka jälkeen palloa ei saa pelata, vaikka se löytyisikin. Tämä aika on helpompi mitata esim. kännykän kellosovelluksen avulla kuin arvioida ajan kulumista samalla, kun etsii palloa.
  • Jos pelikaverilla on haastava lyönti ja hän miettii kuinka siitä suoriutuisi, voit lyödä omaa palloasi eteenpäin, vaikka olisitkin lähempänä reikää kuin hän. Tämä tietysti edellyttäen, että voit tehdä sen turvallisesti.
  • Viheriöllä voit jatkaa puttaamista reikään asti, jolloin pallon paikan merkitsemiseen ja pallon takaisin asettamiseen ei kulu aikaa.
  • Varusteet kannattaa jättää viheriön viereen sille puolelle, josta on lyhyempi reitti seuraavalle tiiauspaikalle.
  • Viheriöllä voit tutkia puttilinjaasi samaan aikaan, kun pelikaverisi suunnittelee omaa puttiaan, toki häntä häiritsemättä.
  • Jos olet jo pelannut pallosi reikään, voit täyttää tuloskorttia muiden putatessa. Muussa tapauksessa tuloskortti on hyvä täyttää seuraavalla tiiauspaikalla, kun on muiden vuoro lyödä. Muista kuitenkin katsoa mihin pelikavereiden pallot menevät.
  • Jos ryhmänne poistaa lipputangon pelatessanne viheriöllä, huolehtikaa, ettei viimeisenä pallon reikään pelaavan tarvitse viedä lipputankoa takaisin paikalleen. Hyvä tapa on, että ensiksi reikään pelannut laittaa lipputangon takaisin.
  • Tiiauspaikalla kun on vuorosi lyödä ja et jostain syystä ole valmis lyömään, kerro pelikavereillesi, että he voivat lyödä vaikkei olekaan heidän vuoronsa.

Niin ikään pelinopeuteen positiivisesti vaikuttavia asioita voivat olla:

  • Saavu ajoissa kentälle, jotta ehdit tehdä kaikki valmistelut kierrostasi varten ennen lähtöaikaasi (varusteiden vaihto, kierrokselle ilmoittautuminen, lämmittely jne.)
  • Sulje tai laita kännykkäsi äänettömälle, jottei se keskeytä tai häiritse sinun tai pelikaverisi lyöntiä.
  • Pidä varapalloa valmiina taskussasi.
  • Huomatessasi ryhmänne olevan jäljessä, voit todeta koko ryhmälle olevanne jäljessä ja kehottaa koko ryhmää pyrkimään ottamaan edellä kulkevia kiinni.
  • Seuraa oman pallosi lentoa loppuun asti ja laita muistiin jokin maamerkki, jota lähelle tai kohti pallo meni. Tee sama myös pelikavereidesi palloille.
  • Jos ryhmänne joutuu etsimään palloa tai palloja ja takana oleva ryhmä jo odottaa, päästäkää takana tuleva ryhmä ohitse, jolloin saatte suorittaa rauhassa pallon etsintää.
  • Kävele ripeämmin kuin tavallisesti.

Jos jokainen pelaaja hukkaa aikaa 30 sekuntia per väylä, kolmen hengen ryhmä pelaa puoli tuntia hitaammin ja vastaavasti pelaajakohtainen 30 sekunnin vähentäminen käytetystä ajasta joka reiällä lyhentää kierrosaikaa liki puolella tunnilla.

Miksi hidas peli on huijausta?

Jos hidas pelaaja käyttää enemmän aikaa kuin paikallissäännössä tai kilpailumääräyksissä on sallittu, hän rikkoo sääntöä. Pelaajien ajankäyttöä valvovat kilpailun tuomarit ja joskus myös nimetyt muut toimihenkilöt. Aina valvovaa silmää ei ole paikalla, jolloin rangaistusta ei seuraa ja pelaaja siis huijaa.

Huijaamiseksi voidaan katsoa myös se, kun pelaaja käyttää lyönteihinsä selkeästi enemmän aikaa kuin muut ryhmän pelaajat ja ryhmä pysyy juuri ja juuri annetussa aikataulussa tai koko ryhmä joutuu aikatarkkailuun jäädessään jälkeen. Tällöin pelaaja varastaa muilta pelaajilta aikaa omaan käyttöönsä.