SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Onnellisia mestareita kuuman urakan jälkeen

Kilpagolf1. Heinäkuuta 2022

Koski-Golfissa käydyissä 18–21-vuotiaiden junioreiden lyöntipelin SM-kilpailuissa nähtiin tällä viikolla loistavaa peliä, harmittavia epäonnistumisia ja neljä tyylikästä Suomen mestaria. Koski-Golfin järjestelyt keräsivät kiitosta niin pelaajilta kuin kilpailua seuraamaan saapuneilta katsojiltakin.

T21

Vanhempien tyttöjen kilpailussa nähtiin huippujännittävä taistelu mestaruudesta. Lopulta pisimmän korren kilpailussa vei Virpiniemi Golf Clubin Kia Sormunen (+7). Perjantain parhaan tuloksen pelannut Ella Mäki-Tanila (+8) jäi niukasti toiseksi. Kolmas oli Helmiina Rutanen (+9).

Kilpailua alusta asti johtanut Sormunen ei lähtenyt järin suurin odotuksin reissuun, joten mestaruus maistui sitäkin maukkaammalta.

”Tänään oli varmaan kisan parasta lyömistä. Putti ei oikein kulkenut, meni paljon lyhyitä putteja ohi. Minulla oli hyvä caddie, joka auttoi mailavalinnoissa. Hänelle kuuluu iso kiitos tästä mestaruudesta”, kierrostulokset 74–77–75 pelannut Sormunen sanoi.

Sormunen lähti Koski-Golfiin maltillisin tavoittein, joten mestaruus oli iso bonus hänelle.

”Olin pelannut vain 12 kierrosta ennen tätä kilpailua. Minun tavoite oli pelata kaikki kierrokset alle 80, ja sen avulla päästä cutista läpi. No ne tavoitteet täyttyivät. Tämä koko kisa meni kokonaan yli odotusten”, Sormunen iloitsi.

T18

Nokia River Golfin Sara Pihlajamäki (73–74–75, +3) laittoi nuorempien tyttöjen kilpailussa todella kovan esityksen pöytään. Mestariksi pelannut Pihlajamäki ei tehnyt 54 reiän aikana yhtäkään bogia isompaa tulosta. Bogejakin syntyi koko kilpailun aikana vain 9 kappaletta, joten mestari ansaitsi tittelinsä.

Haastatteluhetki taisi olla Pihlajamäen hankalin paikka koko kisaviikon aikana.

”En tiedä, mitä tässä pitää sanoa”, voittaja sanoi hämmästyneenä.

”Sano, että on ihan törkeän siistiä!” Nokia River Golfin valmentaja Juha Skyttä neuvoi vierestä. Pihlajamäen henkilökohtainen valmentaja on Juha Pentikäinen.

”No on tää ihan sikasiistiä! Lähdin tähän kisaan tavoitteena päästä cutista läpi. Peli kulki tosi hyvin koko ajan”, Pihlajamäki tunnelmoi.

Pihlajamäen voitto oli kisojen selkein, sillä eroa kakkoseksi yltäneeseen Ella Salamaan (+7) oli neljä lyöntiä. Pronssisen mitalin sai Fanni Grönlund (+8).

P21

Kisojen kovatasoisinta peliä nähtiin vanhempien poikien sarjassa. Voittaja tuli Vierumäeltä, kun Veikka Viskari nakutti tauluun tulokset 69–70–70 (-10). Hopeamitalin sai Teemu Mattila (-8) ja pronssin Eeli Kujanpää (-5). Kotiyleisön suosikki Jesse Saareks (-4) jäi neljänneksi.

Viskari lähti perjantaina kierrokselle todellisella ryminällä, eikä katsellut sen jälkeen taakseen.

”Pelasin etuysin tosi hyvin. Olin kympin jälkeen neljä alle. Paljon laadukkaita lyöntejä ja putteri oli kuumempi kuin aikaisempina päivinä. Viimeiset 8 väylää koitin pelata rauhallisesti ja parsittua tarpeeksi pareja. Se riitti tänään”, kahden vuoden voitottoman putkensa kultamitaliin päättänyt Viskari sanoi.

”Tämä maistuu erittäin hyvältä. Edellisestä voitosta on ehtinyt kulua vähän liian pitkä aika.”

P18

Golf Talman Samu Kyntölä lähti SM-kisoihin yksi ajatus mielessään. Hän tuli voittamaan. Ja sen hän lopulta onnistui tekemäänkin, kun nuorukaisen 54 reiän yhteistulos näytti lukemaa -4 (73–71–71).

Voittotaistelu oli kolmen kauppa, ja tällä kertaa hopea jäi Arttu Kulmalalle (-2). Kulmalan kanssa samaan tulokseen päätynyt Niklas Lindström sai pronssia.

”Lähdin voittamaan ja voittohan sieltä napsahti. Avauspeli toimi ja puttaaminen oli kaikki kolme päivää hyvää”, kultamitalisti iloitsi.

Kulta ratkesi vasta viimeisten väylien aikana, kun Kulmala teki harmittavan bogin 17. reiälle.

”Viimeisellä väylällä vähän jännitti, mutta muuten ei jännittänyt”, Kyntölä myönsi.