Julkaistu: 28.04.2019
Fujitsu Finnish Junior Tour Invitationalin sunnuntain finaalikierros pelattiin kylmässä ja tuulisissa olosuhteissa, auringon onneksi paistaessa. Sekä poikien että tyttöjen sarjojen tilanne oli pitkään todella tasainen, mutta lopulta voittajat molemmissa sarjoissa ratkesivat jo ”varsinaisella peliajalla”.
Jesse Saareks, Koski-Golf, piti pintansa myös sunnuntaina ja marssi kolmen lyönnin voittoon yhteistuloksella -2 (73, 67, 74). Viimeisen reiän birdie sinetöi tasaiset kolme kierrosta ja kauden avausvoiton. ”Loppujen lopuksi kilpailu oli aika tasaista tekemistä kaikilla kierroksilla, peli tuntui hyvältä”, Saareks kertoi voittopuheessaan, ja kiitteli myös kentän kuntoa ja viikonlopun aurinkoisia peli-ilmoja.

Toiseksi sijoittui Niitvälja Golfin Kevin Jegers yhteistuloksella +1 (74, 69, 74), ja jaetulle kolmannelle sijalle sijoittuivat Vuosaari Golfin Oscar Darlington sekä Helsingin Golfklubin Markus Luoma yhteistuloksella +3.
Tyttöjen sarjan voittotaisto oli pitkään hyvinkin tasaista, mutta vahvan lopun ansiosta voittoon nousi Sarfvik Golfklubin Erika Danielsson. Yhteistulos +12 (78, 75, 75) takasi Danielssonille lopulta neljän lyönnin voiton ennen toiseksi sijoittunutta Espoo Ringside Golfin Katri Bakkeria. Lyönnin päähän Bakkerista kolmanneksi sijoittui eilen kilpailua johtanut Lahden Golfin Emilia Torvinen yhteistuloksella +17 (76, 76, 81).
Danielsson oli erityisen iloinen siitä, että pääsi loppujen lopuksi kilpailuun mukaan, sillä oli aivan viime metreille saakka epävarmaa, antaisiko terveydentila myöden kilpailuun osallistumiselle. Voitto maistuu siis varmasti hyvältä viikon päätteeksi.

Seuraava Fujitsu Finnish Junior Tourin osakilpailu pelataan St. Laurence Golfissa Lohjalla 11.-12.5.