Lauri Rosendahl, Ella Mäki-Tanila ja Simo Kosunen olivat huipputasaisissa lyöntipelin SM-kilpailuissa lopulta he, jotka pääsivät pitämään voittopuhetta mestaruuden jälkeen. Naisten mestaruus ratkesi 72 reiän aikana, mutta miesten ja paragolfareiden mestaria jouduttiin hakemaan uusintareikien kautta.
Miesten sarjassa nähtiin kolmen pelaajan uusinta Karelia Golfin väylällä 18, kun Rosendahl, Oskari Nikku ja Otto Vanhatalo päätyivät tulokseen –13. Ensimmäisellä uusintareiällä pelistä tippui Vanhatalo, ja toisella uusintareiällä Rosendahl ratkaisi mestaruuden upottamalla parimetrisen par-putin villin tuuletuksen säestämänä.
”On aina jännittävää, kun pääsee taistelemaan mestaruudesta. Olin aiemmin pari kertaa voittanut uusinnassa, niin oli hyvät lähtökohdat lähteä siihen”, Rosendahl sanoi voiton ratkettua.

Lyöntipelin SM-kulta on komea saavutus kenen tahansa golfarin uralla. Nyt sen kunnian sai Rosendahl.
”Kauden tavoitteena oli vähintään yksi Finnish Tour -osakilpailun voitto. Nyt se on hoidettu, ja hienossa kilpailussa. Eikä sen tavoitteen saavuttaminen mikään itsestäänselvyys ollut, kun eihän se Schefflerkään joka kisaa voita”, voittaja naureskeli viitaten miesten maailmanlistan ylivoimaiseen ykköseen Scottie Scheffleriin.
Amatöörinä pelaava Rosendahl sai voitosta komean kiertopalkinnon ja kultamitalin lisäksi myös kutsun elokuun toisella viikolla pelattavaan Vierumäki Finnish Challenge -ammattilaiskilpailuun. Suomen golfkesän suurimpaan kilpailuun Nokia River Golfin nuorukainen lähtee innokkaalla mielellä.
”Sehän kuulostaa hyvältä, että pääsee sinne. Ei tarvitse lähteä pelaamaan maanantaikarsintaa, vaan pääsee suoraan kisaan. Nyt vaan kovaa treeniä, ja mennään näyttämään, mihin pystytään.”
Miesten sarjan mitalikolmikko oli siis Rosendahl, Nikku ja Vanhatalo. Seuraavat sijat menivät Joachim Altoselle (–11), Nikke Tyrylle (–10) ja Saku Haloselle (–7).

Naisten Suomen mestariksi venytti Ella Mäki-Tanila (+8), joka otti uransa toisen lyöntipelin SM-kullan lyönnin erolla Sara Pihlajamäkeen (+9). Pronssia sai Lina Lindqvist (+12).
Tiukan kilpailun jälkeen Salo Golfia edustava Mäki-Tanila perkasi kisaviikon onnistumiset.
”Tiiltä löin tosi hyvin ja tarkasti. Olin koko ajan pelissä. Lähipeliä pitää parantaa, se on selvä”, hän kertoi.
Yhdysvalloissa opiskeleva Mäki-Tanila oli mestaruuden lisäksi erittäin tyytyväinen kroppansa kuntoon, joka on aiheuttanut harmia pidemmän aikaa.
”En päässyt keväällä pelaamaan kaikkia kisoja Jenkeissä, kun oli selän kanssa vähän ongelmia. Pirkkalan kisassa vielä tuntui vähän ikävältä, mutta nyt oli ensimmäinen kilpailu, ettei ollut mitään tuntemuksia selässä. Se on päällimmäisenä hyvänä fiiliksenä nyt mielessä. Tosi kiva lähteä takaisin Jenkkeihin, kun tietää olevansa kunnossa”, Mercerin yliopistossa opiskeleva Mäki-Tanila sanoi iloisena.
Naisten sarjan kärkikuusikon täydensivät Fanni Grönlund (+13), Pihla Pennanen (+14) ja Emilia Leppänen (+15).

Paragolfareiden sarjassa mestaruudesta lähtivät uusimaan Simo Kosunen ja Oskari Rantanen. Uusintareikänä pelattiin kolmosreikä, joka on par 3. Siinä Kosunen teki parin, jolla hän nappasi mestaruuden.
Kosunen (+32) piti draiverin visusti bägissä lähes koko päivän ajan.
”Rautamailat toimivat todella hyvin. Niillä mentiin koko päivä. Yhden ainoan draivin löin”, kertoi Tuusulan Golfklubia edustava Kosunen.
Kosusen mestaruus oli lähellä varmistua jo viimeisellä reiällä, mutta siinä Rantanen upotti pitkän par-putin, joten edessä oli uusinta.
”Ei uusinta jännittänyt. Hermot viileänä menin. Löin avauksen forelle, siitä chippi ja putti”, hän sanoi.
Voittokamppailussa koko kilpailun tiukasti ollut Juho Vaara jäi uusinnasta lyönnin päähän. Hänelle ojennettiin SM-pronssi.
Karelia Golfin SM-kilpailuissa nähtiin kisaviikon aikana monia komeita suorituksia, mukaan lukien Jiri Jyrkivaaran keskiviikkona pelaama uusi kenttäennätys, 64, ja Eetu Sipposen tekemä Kontioniemen kentän historian ensimmäinen albatrossi väylälle 13.