100 päivää EM-kotikisoihin

Miehet pelaavat Euroopan mestaruudesta Linna Golfissa kesäkuussa.

Linna Golfissa pelattavien miesten henkilökohtaisten EM-kilpailujen alkuun on aikaa tasan 100 päivää. Euroopan mestaruudesta pelataan 24.–27. kesäkuuta.

Kilpailu kokoaa Linna Golfiin 144 amatöörihuippua, jotka edustavat noin 40:ää maata. EM-kilpailut ovat avoimet, joten kilpailijoita tulee myös Euroopan ulkopuolisista maista.

Jokainen Euroopan maa saa kilpailuun yhden kiintiöpaikan. Muuten paikat täytetään amatöörien maailmanlistan perusteella, sekä muutamia paikkoja on jaossa aiemman menestyksen perusteella.

Suomi saa järjestäjämaana kilpailuun neljä kiintiöpaikkaa. Suomen Golfliiton kilpaurheilupäällikkö Juha Juvonen arvioi, että Linna Golfin viheriöillä tullaan näkemään kuudesta kahdeksaan suomalaispelaajaa.

”Suomella on puolustettavana viimevuotinen Sakke Siltalan pronssimitali. Odotukset ovat sitä myöten korkealla”, muistuttaa Juvonen.

Kilpailun voittajalle on maineen ja kunnian lisäksi tarjolla unohtumaton kokemus, sillä hän saa kutsun heinäkuussa Royal Birkdalessa pelattavaan The Openiin.

Tulevien maailmantähtien kilpailu

Amatöörigolfin tärkeimpiin turnauksiin kuuluvan henkilökohtaisen Euroopan mestaruuskilpailun pelaajalista on vuosittain varsin nimekäs. Linna Golfissa tullaan varmuudella näkemään tulevien vuosien eurooppalaisia Ryder Cup -pelaajia ja maailmantähtiä.

Hämeenlinnassa sijaitseva Linna Golf isännöi toista kertaa henkilökohtaisia EM-kilpailuja. Vuonna 2010 pelattujen kilpailujen voittajaksi ylsi Tanskan Lucas Bjerregaard. Pronssia saavutti sittemmin huikean uran ammattilaiskentillä tehnyt moninkertainen Ryder Cup -voittaja Tommy Fleetwood.

Viime vuonna Euroopan mestaruuden voitti Tšekin Filip Jakubčík.

Puitteet kunnossa

Linna Golfin dramaattinen yhdeksäs reikä pelataan EM-kisoissa päätösreikänä.

Suomessa on viime vuosina pelattu useammat naisten EM-kilpailut, kun ensin olivat vuorossa joukkuekilpailut Tawast Golfissa kesällä 2023, ja vuotta myöhemmin kilpailtiin henkilökohtaisista mitaleista Messilässä.

Miesten kilpailuista on odotettavissa kovatasoinen tapahtuma, joka tullaan pelaamaan kilpailun arvolle soveltuvalla kentällä.

”Linna Golf on kilpailuareenana kansainväliset mitat täyttävä huippukenttä. Se on loistava paikka järjestää kilpailuja”, Juvonen toteaa.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla pelattava kilpailu on syytä merkitä jo nyt kalenteriin. Keskikesän juhlan jälkeen on hyvä hetki suunnata Hämeenlinnaan ja tulla seuraamaan Euroopan parasta amatöörigolfia paikan päälle.