RioGolfviikolla runsas tapahtumatarjonta

RioGolfviikon aikana järjestetään erilaisia tapahtumia lähes puolessa Golfliiton jäsenseuroista.

Banner-Image

Julkaistu: 23.05.2016

Suomen Golfin tärkein yksittäinen PR-tempaus, Kansallinen RioGolfviikko järjestetään tänä vuonna 6.–12. kesäkuuta. Viikon tavoitteena on madaltaa kynnystä astua golfkentälle, nostaa golfin huomioarvoa mediassa ja yhteiskunnassa sekä auttaa paikallisia toimijoita kasvattamaan lajin suosiota paikallisella tasolla.

Koska golf tänä vuonna palaa olympiaperheeseen, on viikon kantava teema Rion olympiagolf.

Jo 60 seuraa on ilmoittanut olevansa mukana Kansallisen RioGolfviikon yhteistalkoissa. Golfyhteisöt voivat räätälöidä omat tapahtumansa kuten haluavat ja kirjo onkin ihailtavan laaja.

Useissa seuroissa viikon aikana järjestetään junioreille erimittaisia golfleirejä ja tutustumisia. Niin tutustumistapahtumia kuin pidempiä kurssejakin on tarjolla sekä junioreille että aikuisille. Monessa seurassa viikon aikana pelataan monenlaisia teemakilpailuita, ja lajia jo harrastavat voivat mitata lähipelinsä tason lähipelitestillä.

Alle 21-vuotiaiden junioreiden on mahdollista osallistua Rio Lähipelikilpailuun, jonka kaksi parasta tulosta palkitaan Vierumäellä 11.–14. elokuuta pelattavan Challenge Tourin Vierumäki Finnish Challengen VIP-paketilla. Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan yksi VIP-paketti.

RioGolfviikko huipentuu sunnuntaihin, joka monessa golfyhteisössä on nimetty Naisten sunnuntaiksi.

Vaikka Kansallinen RioGolfviikko tarjoaa paljon tapahtumia myös niille, jotka golf on jo koukuttanut, on sen ensisijaisena tavoitteena tarjota golfista kiinnostuneille helppo tapa tutustua lajiin ja paikalliseen golfyhteisöön, muistuttaa Golfliiton seurakonsultti Aarni Nordqvist.

”Kansallisen RioGolfviikon aikana monessa seurassa kentälle pääsee lajia jo harrastavan kanssa ilman green cardia. Useimmat meistä tuntevat jonkun golfista kiinnostuneen, jonka voi Golfviikon aikana viedä kentälle tutustumaan pelaamiseen oikeissa olosuhteissa ja hyvässä seurassa”, hän vinkkaa.

Listaus RioGolfviikon tapahtumista koostetaan loppuviikon aikana osoitteeseen www.golf.fi/golfviikko/