SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Golfin jäsenmäärä kasvoi taas – golfareita on 156 708

Pelaajalle23. Syyskuuta 2024

Golfin harrastamisen suosion kasvu jatkuu jälleen. Virallinen jäsenmäärä elokuun lopussa tehdyssä vuositarkastuksessa oli 156 708. Vuosi sitten jäsenmäärä oli 155 584, joten kasvua Golfliiton 132 jäsenseuran pelaajistossa oli 1124 pelaajaa eli noin prosentin verran.

Jäsenmäärän kasvua osattiin odottaa, sillä kylmästä keväästä ja myöhäisestä kauden avauksesta huolimatta lajin tunnusluvut ja seuranta ympäri Suomea ovat osoittaneet positiiviseen suuntaan.

”Hienossa myötäisessä mennään, kiitos kaikille golfyhteisöille työstänne ja harrastamisen alkuaskeleisiin panostamisesta. Lajin vetovoima on nyt vakiintunut uudelle tasolle ja kiinnostaa ihmisiä. Golfia pelataan paljon, mikä tuo myös huimasti liikettä ja monipuolisesti terveysvaikutuksia pelaajille. Sitä viestiä haluamme tuoda vahvasti esiin jatkossakin”, Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen iloitsee.

Golfliitto on Suomen suurimpia lajiliittoja rekisteröityneillä harrastajilla mitattuna. Harrastajien kokonaismäärä ylitti 140 000 rajapyykin vuonna 2010 ja harrastajamäärä pysyi pitkään sen tuntumassa ennen vuotta 2020, kunnes pandemian vauhdittama golfbuumi nosti lajin suosion uudelle tuhatluvulle (157 175). Kaikki olennaiset tunnusluvut ovat pysyneet korkealla siitä lähtien.

Golf liikuttaa huimia määriä.

Tunnusluvut plussan puolella

Jäsenmäärän lisäksi muutkin golfin tunnusluvut näyttävät kasvua, vaikka alkukesä meni kiriessä kauden alettua muutaman viikon normaalia myöhemmin.

Aloittajien imu golfiin on jatkunut tasaisena virtana. Golfin ajokortin eli green cardin on suorittanut yli 14 000 uutta pelaajaa, mikä on saman verran kuin vuosi sitten. Valtaosa alkeiskurssilaisista jatkaa lajin parissa ja liittyy golfseuran jäseneksi. Suomessa uudet pelaajat ovat naapurimaita selvästi tyytyväisempiä kokemukseensa uuden harrastuksen ja yhteisön parissa.

Kierrosmäärissä golfarit ovat kirineet rinnalle ja ohi edelliskaudesta. Sitä ovat edesauttaneet kenttien hyvä kunto sekä lämpimät sääolosuhteet pitkälle syksyyn. Pelattuja kierroksia on nyt 5 % enemmän kuin tähän mennessä vuosi sitten. Tasoituskierroksia puolestaan on pelattu viime vuotta 7 % ahkerammin. Viime vuonna koko kauden kokonaiskierrosmäärä oli 3,5 miljoonaa kierrosta.

Suuret pelimäärät ovat toisaalta tuoneet ajoittain esiin harmillisen lieveilmiön, kun useat kentät ovat raportoineet lyönti- ja alastulojälkien korjaamatta jättämisestä.

”Jälkien korjaaminen on asia, johon meidän kaikkien niin pelaajista muihinkin toimijoihin täytyy kiinnittää huomiota. Pidetään yhdessä huolta, että kentät säilyvät kaikille laadukkaina”, Korhonen muistuttaa.

Junioripoikien määrä kasvoi kaikkialla Suomessa.

Golf vetää puoleensa poikia ja miehiä – junioreissa 7 % kasvu

Pelaajasegmenteissä eniten intoa golfiin osoittivat junioripojat, joiden osuus kasvoi reilut 9 %. Myös tyttöjen määrä kasvoi prosentin verran. Rekisteröityjä junioreita (21 vuotta ja alle) on nyt yhteensä 18 040, mikä on reilut 1200 pelaajaa enemmän (+7 %). Junioreista poikia on 14 373 ja tyttöjä 3 667. Kaikista pelaajista junioreiden osuus on 12 %.

Myös miespelaajien osuus kasvoi hieman, nostaen kokonaismäärän 100 479:een. Nuoret aikuiset miehet ovat olleet suurin lajin aloittajaryhmä jo useamman vuoden ajan.

Vastapainona naisten määrä jatkoi pienenemistään. Naisgolfarien määrä laski reilun prosentin ja on nyt 38 189. Kaikkiaan Suomen golfareista naispuoleisia pelaajia tytöt mukaan lukien on 27 %.

”Golfin nuorennusleikkaus jatkuu, ja on hienoa nähdä junioreiden löytävän kentille. Sitä tukevat lajin raikastunut imago, aktiivisuus sosiaalisessa mediassa sekä golfyhteisöjen monipuolinen toiminta kaikenikäisille. Junioreille golf on myös erittäin edullinen harrastus”, Korhonen kertoo.

Jäsendataa ja muita kauden tunnuslukuja tullaan analysoimaan tarkemmin toimialaraportissa, joka valmistuu kauden päätteeksi marraskuussa.

Naispelaajien määrän lasku mietityttää, vaikka se onkin Suomessa korkealla tasolla kansainvälisesti verrattuna.

Alueellisesti vain pieniä eroja

Golfliiton 132 jäsenseuraa jaetaan kuuteen alueeseen, joista neljällä jäsenmäärä nousi ja kahdella laski hieman. Seuratasolla jäsenmäärä nousi tai pysyi samana 70 seurassa ja laski 62 seurassa. Jäsenmäärältään Suomen selvästi suurimpana golfseurana jatkaa kirkkonummelainen Kurk Golf, jossa oli elokuun lopussa 7252 jäsentä.

Alueittain tarkasteltuna erot jäsenmääräkehityksessä ovat pieniä – yhteistä on, että poikien määrä kasvoi jokaisella alueella. Eniten kokonaiskasvua sai pelaajamäärältään suurin alue Uusimaa (+2 %), prosentin molemmin puolin plussalle ylsivät Pohjois-Suomi, Keski-Suomi ja Pohjanmaa.

Itä- ja Lounais-Suomen alueilla kokonaisuus jäi pakkasen puolelle. Lounais-Suomen tilannetta selittää pääosin yhden seuran muutokset, mutta erityisen positiivista oli alueen juniorimäärän kasvu, joka oli suhteellisesti suurinta koko maassa. Myös Itä-Suomessa junioreiden määrä kasvoi.

Golfliiton jäsenseurojen viralliset jäsenmäärät 2024 löydät sekä materiaalipankista että TÄSTÄ.