Anna Backman on viime vuosina napsinut hienoja sijoituksia kansainvälisissä kisoissa. 2015 hän voitti Ranskan avoimen mestaruuden. Kuva: Juha Hakulinen
Kilpagolf |
15.9.2016

Anna Backman kiri palkintopallille Duke of York -kilpailussa

Hieno 69 lyönnin päätöskierros nosti Anna Backmanin kolmanneksi arvostetussa Duke of York -kilpailussa Royal Birkdalessa Englannissa. Sami Välimäki oli kuudes.

Suomalaisten hieno menestys arvostetussa kansainvälisessä amatöörikilpailussa, The Duke of York Championship Trophyssä sai jatkoa, kun Anna Backman sijoittui kisassa kolmanneksi ja Sami Välimäki kuudenneksi.

Anna Backman, 17, nosti loppua kohti tasoaan ja pelasi kuusi viimeistä reikää kolme alle parin, joka oli myös hänen kierrostuloksensa. Yhteistulos +2 jäi kisan voittaneesta Kanadan Chloe Curriesta (-2) vain neljä lyöntiä.

”Tänään oli lyöminen hyvää etenkin takalenkillä, ja tein hyviä pareja. Lyöntejä jäi kentällekin, mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen tähän päivään”, Backman sanoi.

”En oikeastaan kahden päivän jälkeen miettinyt menestysmahdollisuuksia, vaan yritin pelata mahdollisimman hyvän kierroksen ja yltää ainakin kärkikymmenikköön”, hän jatkoi.

Sami Välimäki (72-71-77/ +4) lähti torstaihin toiselta sijalta, mutta ei pystynyt roikkumaan kärjen vauhdissa loppuun saakka. Etenkin kierroksen loppupuoli oli Välimäelle vaikea.

Duke of Your Young Champions on amatöörikilpailu, jota on pelattu vuodesta 2001. Kutsukisaan pääsevät mukaan maidensa alle 18-vuotiaiden hallitsevat mestarit sekä joidenkin muiden merkittävien kisojen voittajat. Tytöt ja pojat kilpailevat samassa kilpailussa, mutta pelaavat eri tiipaikoilta.

Kisa pelataan klassisilla ja maineikkailla links-kentillä, kuten Royal Troon, Royal Liverpool, Royal Birkdale ja Royal St George’s.

Viime vuonna Oliver Lindell voitti kilpailun kautta aikain ensimmäisenä suomalaispelaajana. Kisan voittajien luettelosta löytyy useita nykyisin ammattilaispuolella menestyviä pelaajia, kuten Carlos del Moral, Rikard Karlberg, Oliver Fisher sekä Moriya Jutanugarn.

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.