Julkaistu: 16.08.2025
Seurajoukkueiden SM-kilpailun toisena päivänä oli vuorossa foursome, jossa parit lyövät palloa vuorotellen. Pelimuoto on siitä inhottava, että pelirytmin ylläpitäminen on vaikeaa, kun lyöntejä kertyy yhdelle pelaajalla noin puolet normaalia golfkierrosta vähemmän.
Tämä sen paremmin kuin sateinen ja kolea sääkään eivät näyttäneet haittaavan Pickala Golfin Jaapo Jämsää ja Jesse Waaralinnaa, jotka pelasivat olosuhteet huomioiden loistavan kierroksen. Pari kiersi Alastaron vaativan golfkentän 70 lyönnillä (-2) nostaen omalla panoksellaan Pickala Golfin miesten sarjan kärkeen ennen sunnuntain singel-pelejä.

Pickala Golfin yhteistulos on fourballin ja foursomen jälkeen neljä yli parin.
Avauspäivän jälkeen kärjessä ollut Aurinko Golf Naantali on vain kahden lyönnin päässä (+6), eivätkä Suur-Helsingin Golf (+7) ja Nurmijärven Golfklubikaan (+7) ole menettäneet mahdollisuuksia mestaruuteen.
Päinvastoin. Kilpailua on käytännössä vielä puolet jäljellä, sillä päätöspäivänä tulokseen lasketaan joukkueiden neljän parhaan pelaajan tulokset, kun perjantaina ja lauantaina huomioitiin kahden parin tulokset eli yhteensä neljä kierrosta.
Kolme birdieä ja vain yksi bogey

Jämsän ja Waaralinnan valtti oli tänään tasaisuus ja virheiden välttely. Päivän ainoa bogey tuli yhdeksännelle reiälle, kun Waaralinnan lähestyminen päätyi vaikeahkoon paikkaan viheriöbunkkerissa. Birdiejä syntyi kolme, joista kaksi päivän kolmelle viimeiselle reiälle.
”Foursome on hauska mutta stressaava pelimuoto verrattuna best balliin”, Waaralinna tuumasi. ”Siinä ei halua jättää kaveria omalla vuorollaan pulaan ja ikävään paikkaan.”
Jämsän mukaan näin ei kovin montaa kertaa lauantain kierroksen aikana käynytkään.
”Jos toinen meistä löikin huonon lyönnin ja kaveri siitä välilyönnin, niin onnistuimme hyvin paikkaamaan seuraavalla sen oman mokan”, Jämsä kertasi kierrosta.
Tähän mennessä pari on muodostanut seurajoukkueiden SM-kilpailussa Pickala Golfin syömähampaan, sillä eilen he pelasivat fourballissa päivän toiseksi parhaan tuloksen: viisi alle parin. Pickalan toinen foursome-pari oli Väinö Leppäniemi ja nuori Migel Mutikainen. He pelasivat tuloksen 80 eli kahdeksan yli parin. Pickalan joukkueen viides pelaaja on Antti Pasanen, joka huilasi tänään.
”Lähdemme huomenna pelaamaan hyvää omaa rundia, emmekä mieti liikaa muiden tuloksia. Tässä voi vielä mitä tahansa tapahtua. Olemme itsekin joskus nousseet voittoon pitkältä takamatkalta ”, Waaralinna muistutti.

Jämsän ja Waaralinnan pelin tasosta haastavissa olosuhteissa kertoo paljon se, että he olivat tänään kuusi lyöntiä parempia kuin seuraavaksi parhaat parit, joita oli yhteensä neljä: Henri Satama ja Miki Kuronen (NGK), Saku Ellilä ja Sami Santaluoto (AGN), Joonas Hinkkanen ja Henrik Lahti (ERG) sekä Roope Hokkanen ja Joni Viiri (SHG).
Suur-Helsingin Golfilla pitkä etumatka naisten sarjassa

Naisten sarjaa hallitsee Suur-Helsingin Golf, joka johtaa kilpailua yhdeksällä lyönnillä ennen toisena olevaa Pickala Golfia. Kilpailun kolmas joukkue Alastaro Golf on kaukana perässä.
Naisissa joukkuepeleissä lasketaan tulokseen aina paremman parin tulos, ja tänään Suur-Helsingin Golfissa sen muodostivat Hanna-Leena Ronkainen ja Hanna Mård. He käyttivät kierrokseensa 77 lyöntiä eli vain yhden enemmän kuin eilen fourballissa.
”Ei tullut isompia isompia kömmähdyksiä, mutta ei myöskään yhtään birdietä. Aika tasaista peliä, eikä tuplaa ollut missään vaiheessa edes tyrkyllä”, Ronkainen pohdiskeli.
Ronkainen toimii joukkueen kapteenina, joten hän johti tänään joukkoja edestä käsin. Eilen hän ja Mård pelasivat vain yhden lyönnin paremmin kuin tänään. Päätöskierrokselle SHG lähtee paitsi pitämään hauskaa myös voittamaan.
”Kapteeni ja koko joukkue on varmasti huomenna kohtuullisen pettyneitä, jos emme mestaruutta saa”, hän sanoi.
Suur-Helsingin Golfin joukkueen muodostavat Ronkaisen ja Mårdin lisäksi Tia Teiniketo ja Reetta Teräväinen.

Pickala Golfin Jannika Eskeli ja Jasmine Piltz oli vielä ennen kahta viimeistä reikää kiinni päivän parhaassa tuloksessa, mutta bogi viimeistä edelliselle ja tupla viimeiselle reiälle pudottivat heidän kierrostuloksensa 78 lyöntiin (+6).



