Suomalaisen Youtube-golfin suunnannäyttäjät
Youtube-golfin suosio kasvaa, koska nuoret haluavat sekä pelata että kuluttaa golfia uudella tavalla. Lähdimme Taliin seuraamaan, miten Suomen suosituinta golfkanavaa Golf Diggeriä tehdään.
Kello on yhdeksän aamulla Helsingissä Talin golfklubilla. Jussi Korva antaa ohjeita kuvaajalle.
”Tee sä sitä storylinea – se tunne, sen pitää tarttua, se on meidän kiinnostavin juttu.”
Hiekka pölisee parkkipakalla, aamuaurinko paistaa. Pakataan golfkärryjä, laitellaan mikrofoneja päälle ja tarkistellaan, että kamerat ovat kunnossa.
Juho Manninen, Juha Valvio ja Markus Ervasti pohtivat alkuspiikkejään. Korva ohjaa:
”Ei pidä pelätä, jos missaa repliikin. Jos se repla on ihan kultaa, niin sanotaan se vaan uudestaan.”
Niin sanottu alkukaaos on käynnissä. Ja toden totta, tässä alkaa olla metatasot kohdillaan:
Me Golflehdestä olemme tulleet kuvaamaan, kuinka Golf Digger Youtube-kanavan kuvaajat kuvaavat videotaan. Samalla he kuvaavat, kuinka me kuvaamme heitä kuvaamassa videotaan…
Mutta nyt ei ole aikaa miettiä tällaisia metafyysisiä kysymyksiä, sillä lähtöaika on 10.03, ja sitä ennen täytyy tehdä alkujuonto.
Manninen, Valvio ja Ervasti asettuvat kameroiden eteen. Korva lähettää kuvauskopterin ilmaan ja antaa viimeiset käskyt.
”Ottakaa klaffi. Noniin, ja te olette näkyvissä: 3, 2, 1 – olkaa hyvä.”
Video killed the radio star
Näin lauloi The Buggles vuonna 1979 ja ennusti, kuinka radio tulisi kuolemaan musiikkivideoiden yleistyessä.
Harvemmin vanhat mediat kuolevat totaalisesti, mutta niiden rinnalle tulee kilpailua. Näin on käynyt kirjoille, äänilevyille, elokuville, televisiolle – ja golfille.
Kaksikymmentä vuotta sitten urheilua katsottiin televisiosta. Sitten, vuonna 2005, Chad Hurley, Steve Chen ja Jawed Karim perustivat Youtuben. Yhtäkkiä kaikilla, joilla oli kamera, oli mahdollisuus kuvata mitä tahansa ja julkaista se koko maailmalle.
Youtube on muuttanut monen sisällön, myös golfin, kuluttamista. Nyt tarjolla on ryppyotsaisen PGA Tourin ammattikisaamisen lisäksi amatöörigolfia, reaktioita, lifestyle-sisältöä, analyyseja ja ihan vaan sekoilua. Se on samastuttavaa siinä missä tv-lähetyksessä katsotaan kaukaisia ammattilaisia. Parhaimmillaan Youtubessa katsojalle ja esiintyjälle syntyy parasosiaalinen suhde: kuin katsoisi hyvän kaverin touhuamista.
Youtube-sisällön määrä on kasvanut käsi kädessä golfin suosion kanssa. Laji vetää nuorisoa, ja nuoriso kuluttaa viihteensä mieluummin Youtubesta kuin televisiosta.
Youtube-golfin innokas seuraaja on myös Toni Kerkelä, yksi kuvausryhmän jäsenistä. Hän on ammattilumilautailija, joka opetteli ensin lumilautailemaan Youtuben avulla, sen jälkeen golfaamaan Youtuben avulla.
”Kiinnostuin viitisen vuotta sitten golfista. Silloin Youtubessa golf alkoi trendata tosi paljon. Katsoin paljon videoita. Halusin nähdä, miten muut pelasivat”, Kerkelä sanoo.
Youtube-golf on niin suosittua, että vuonna 2025 yhdysvaltalainen Barstool Sports -yhtiö ja tubekanava Bob Does Sports järjestivät Internet Invitational -golfturnauksen. Siinä golfsisällön tuottajat pelasivat turnauksen, jossa oli jaossa 1,7 miljoonaa dollaria palkintorahaa. Vuoden 2026 turnaukseen pyritään saamaan 10 miljoonan dollarin palkintopotti.
Golfsisältö on Youtuben kautta monipuolistunut ja viihteellistynyt, mutta suomalaisia, laadukkaita golfkanavia ei pitkään aikaan ollut.
Siksi Juho Manninen aloitti Golf Digger -kanavan vuonna 2021.
Aurinko nousee yhä korkeammalle. Takkeja riisutaan.
Tali on melkein Helsingin keskustassa, mutta täällä vanhojen puiden reunustamalla viheriöllä lintujen laulaessa tuntuu, että keskikaupungin betoni on kaukana.
Golf Diggerin tarina alkaa tavallaan jo vuodesta 2013. Silloin Juho Manninen perusti NHL Without a Map -nimisen Youtube-kanavan. Se menestyi, ja viitisen vuotta sitten Manninen, innokas golfari, alkoi pohtia, voisiko myös golfista tehdä laadukasta sisältöä Youtubeen.
Hän sai mukaan kaverinsa Juha Valvion, jolla on vuosikymmenien kokemus kaupallisen radion tekemisestä. Manninen tunsi myös Jussi Korvan, ohjaajan, joka on tehnyt yli 20 vuotta elokuvia ja Suomen menestyneimpiä reality-ohjelmia, kuten Amazing Racea ja Diiliä.
Lajiuskottavuutta kanavalle tuo Markus Ervasti. Hän on entinen ammattipelaaja, eli hänen sanomisillaan on painoarvoa.
”Jos rehellisiä ollaan, niin kännipäissään Juho minulta kysyi, että aletaanko tekemään tubea”, Ervasti sanoo ja nauraa.
Nelikon roolit solahtivat luonnostaan paikoilleen.
Jos mennään Turtles-vertauksella, niin Ervasti on porukan Leonardo. Ei nyt isähahmo, mutta sellainen, jota kuunnellaan.
Manninen on Michelangelo, ammattigolfaajan urasta haaveileva, pelinsä kanssa tuskaileva amatööri. Hänen vastinparinaan on tulisieluisempi Rafaello, Juha Valvio, jolla on intohimo golfvälineisiin.
”Olen tällainen romuäijä”, Valvio sanoo.
Jussi Korva on eksentrinen Donatello. Hän ei alun perin ollut kameran edessä juuri lainkaan, kunnes porukka tajusi, että Korvan touhuilusta tykätään – ehkä osin siksi, että hän antaa samastumispintaa vähän kehittymättömämmille golfharrastajille.
Whup!
Korvan draiveri lähettää pallon horisonttiin keskelle väylää.
”Wau!” Ervasti sanoo.
”Meidän Ridge Forrester”, Valvio sanoo ja pörröttää Korvan takatukkaa.
”Voima on tukassa!” Korva sanoo.
Tämän päivän jakson juju on seuraava: Golf Diggerin amatöörikolmikko haastaa porukalla Ervastin. Säännöt menevät niin, että eaglesta saa kolme pistettä ja birdiestä pisteen. Par tai bogi ovat neutraaleja, ja jos mennään yli bogin, tulee miinuspiste. Kolmikon pisteet lasketaan yhteen Ervastia vastaan.
Tämä on tärkeää golfvideoissa – draaman kaari, Manninen sanoo.
”Joskus on tehty videoita, joissa vaikka fiilistellään hienoja kenttiä, mutta ei ne toimi. Pitää olla jokin tavoite, jota me lähdetään metsästämään.”
Me on myös tärkeä sana, sillä parhaiten toimivat videot, joissa koko porukka esiintyy. Eniten kiinnostavat pelivideot, mutta oikeastaan mikä tahansa touhuaminen, jossa kaikki neljä ovat mukana, toimii.
Kyse on ryhmädynamiikasta ja kemioista, vähän kuin Top Gear -ohjelmassa. Vaikka autot eivät kiinnostaisi, on hauskaa seurata, kun pojat touhuavat.
Ajamme kohti seuraavaa väylää. Yhtäkkiä puiden katveesta kentälle pöllähtää peura. Kuvaaja Petro Piilo hyppää liikkuvasta golfkärrystä ulos ja jää kuvaamaan eläintä.
Myös tämä on tärkeää: osata reagoida yllättäviin tapahtumiin ja luottaa siihen, että todellisuus tekee tarinasta ihmeellisemmän kuin tiukka käsikirjoitus.
Spiikkejä saatetaan ottaa kerran pari uusiksi, mutta viime kädessä Golf Diggerin videoilla luotetaan samaan kuin reality-ohjelmissa, korostettuun todellisuuteen. Kaikki, mitä videolla näkyy, on aitoa ja totta, mutta se, mitä lopullisille videoille päätyy, on tekijöiden hallinnassa.
”Ei me olla niin hyviä näyttelijöitä, että osattaisiin näytellä reaktioita”, Korva sanoo.
”Mutta ei me myöskään lähdetä kentälle niin, että tarjoillaan yleisölle suunnittelematta paskaa”, Valvio sanoo.
Kuten jääkiekko-ottelussa selostaja usein sanoo: ei tällaista voi käsikirjoittaa. Ei voikaan, ja juuri siinä on autenttisen sisällön taika.
Lisäksi golf on lajina sellainen, että yllättäen tilanteet kääntyvät päälaellaan.
Esimerkiksi nyt ex-ammattilainen alkaa yhtäkkiä sössiä. Ervasti lyö 8. väylällä kaksi kelvotonta lyöntiä putkeen, ja Manninen, Valvio ja Korva innostuvat.
”One of us! One of us!” he huutavat.
Ervasti sisuuntuu ja kokoaa itsensä. Pari hyvää lyöntiä, ja tämäkin väylä kääntyy Ervastille par-tulokseen.
”On se vaan kova”, Manninen sadattelee ja pakkaa mailan golfbägiin.
Valvio astelee tiille ja asemoi itsensä lyöntiasentoon.
Ollaan ihan hiljaa.
Maila kiertyy taakse, ja whop!
Pallo nousee, kunnes se alkaa kiertää, ja kiertää…
Sitten Valvion suusta alkaa tulvia niin rumia sanoja, ettei niitä voi lehteen painaa.
Joskus pelatessa menee hermot, sillä lailla ihan kunnolla. Se voi olla videolla hauskaa, mutta jos pinna kärähtää ihan oikeasti, on vaara, että kaikkien fiilis laskee, kun yksi kiukuttelee.
”Silloin täytyy pitää vähän kurinpalautusta ja muistaa, että tässä tehdään viihdettä. Täytyy yrittää vaan nauraa sille tilanteelle”, Korva sanoo.
Pinnan palamiseen voi vaikuttaa, että usein Golf Diggerin tekijöillä on videoiden taustalla peleissä pieni rahapanos.
”Kun joku ottaa turpaan, niin vaikka videolla näyttää, että kaikki on hyvin, se voi paistaa naamasta, että harmittaa, kun taustalla rahat menee”, Ervasti sanoo ja nauraa.
Vaikka hermot menisivät, Golf Diggerin jengi osaa etiketin golfkentällä.
Uusien sukupolvien tulo on kuitenkin tuonut mukanaan myös rennomman asenteen etikettejä kohtaan. Kuvaaja Toni Kerkelä sanoo, että nykyään esimerkiksi pukeutumisen suhteen ei olla niin tarkkoja.
”Kunhan ei farkuissa tule”, Kerkelä sanoo.
Lieveilmiöitäkin on nähty. Hiljattain HS uutisoi, kuinka Suur-Helsingin golfin sääntö- ja tasoitustoimikunnan vetäjä Markko Salminen kertoi, että käyttäytyminen golfkentillä on rapautunut.
Bluetooth-kaiuttimia huudatetaan, kenttiä roskataan, ja esimerkiksi hiekkaesteiden haravointi sekä lyönti- ja laskeutumisjälkien korjaaminen on heikentynyt kasvavan pelaajakunnan myötä.
Golf Digger on kasvanut kohisten. Vuonna 2024 kanava keräsi vajaat puoli miljoonaa katselua ja vuonna 2025 jo miljoona katselua. Tänä keväänä rikottiin kokonaiskatselumäärässä kahden ja puolen miljoonan raja.
Videoiden keskimääräinen katseluaika on yli 20 minuuttia. Se on pitkä aika nettisisällössä, jota kuluttaa pääasiassa keskittymiskykynsä tuhonnut somesukupolvi.
Raha on silti tiukassa.
”Jos laskee tuntimääriä, niin ei tässä taloudellista järkeä ole”, Manninen sanoo.
”Enemmän rahaa tulee, kun vie pullot kauppaan”, Valvio sanoo.
Pienistä rahavirroista pitää maksaa myös työryhmälle. Isoja summia ne eivät ole, sanoo kuvaaja Petro Piilo.
”Mutta tämä on hauskaa hommaa. Tänäänkin tulin talkoilla töihin. Soitin Jussille, että voisin tulla kuvaamaan, ja kuulin, kun Juho huusi, että tule vaan, mutta me ei makseta tästä päivästä”, Piilo sanoo ja nauraa.
Myös kuvaaja Antti Pöntinen on tänään mukana talkoilla. Hän on ammattiäänittäjä, joka päätyi Golf Diggeriin työkaveri Jussi Korvan kautta.
”Hyvä jengi ja kivaa hommaa, niin mikäs tässä on ollessa”, Pöntinen sanoo.
Oli kyse sitten televisio- tai sometuotannosta, monesti budjetti on tiukka, aikataulu on tiukka ja stressi runtelee työryhmäläisiä.
Täällä Talissa tunnelma on rento ja välitön – paitsi silloin, kun Valvio nakkaa mailan jorpakkoon, kun putti menee mönkään.
Mutta se ei johdu tuotannosta vaan pelistä.
Tätä Golf Digger edelleen pääasiassa on: kaveriporukan yhteistä hauskaa bisneksen sijaan. Silti kanavaa tehdään mahdollisimman ammattimaisesti ja laadukkaasti. Unelma menestyvästä bisneksestä on aina takaraivossa.
”Joku hullu usko on siihen, että tämä voi tuottaa ihan kunnolla jonain päivänä”, Manninen sanoo.
Esimerkkejä isosta maailmasta piisaa.
Esimerkiksi huippugolfari Bryson DeChambeaun yksittäisiä videoita katsotaan miljoonia kertoja. USA:n presidentinvaalien alla julkaistua Can I break 50 with president Donald Trump -jaksoa on katsottu 17 miljoonaa kertaa.
Youtube-golfin pioneerin Rick Shielsin videoita on katsottu yhteensä lähes miljardi kertaa.
Arviot siitä, kuinka paljon Youtube maksaa näyttökerroista, vaihtelevat, mutta keskimäärin miljoonasta katselukerrasta arvioidaan maksettavan noin 5 000–10 000 dollaria.
Vaikka arvio heittäisi rutkastikin, esimerkiksi Shiels on tienannut kanavallaan miljoonan jos toisenkin.
Takana on nelisen tuntia golfia ja 17 reikää. Kasvoja punottaa – aurinko on hellinyt koko päivän ajan.
Punotusta Korvan, Mannisen ja Valvion kasvoilla on myös toisesta syystä. He ovat pahasti Ervastia jäljessä. Tilanne vaikuttaa toivottomalta, sillä Ervasti johtaa viidellä pisteellä.
Ervasti päättää tehdä viimeisen reiän mielenkiintoiseksi.
”Mulla on jätkät ehdotus. Tehdään niin, että otetaan tuplapisteet. Eli jos te teette esimerkiksi kaksi birdietä, niin saatte neljä pistettä.”
Myös miinukset tulevat tuplana, eli jos Ervastille sattuu huono hetki, hän saattaa tipahtaa nopeasti kelkasta.
Kolmikko pohtii hetken, kunnes tajuaa, että tarjoukseen kannattaa suostua.
”Ei me voida kuin voittaa!” Manninen sanoo.
Mennään tiille. Aurinko paistaa, ja taas kuuluu whop! Pallo liitää, jengi taputtaa.
Kuinka kisassa käy?
Sen voi katsoa Golf Diggerin Youtube-kanavalta.
Youtuben suosituimpia golfkanavia
Rick Shiels Golf – 3,1 miljoonaa tilaajaa
Bryson DeChambeau – 2,8 miljoonaa tilaajaa
Good Good – 2,1 miljoonaa tilaajaa
Meandmygolf – 1,1 miljoonaa tilaajaa
Peter Finch Golf – 830 000 tilaajaa
MrShortGame Golf – 540 000 tilaajaa
Mark Crossfield – 500 000 tilaajaa
Youtuben suosittuja suomalaisia golfkanavia
Golf Digger – 10 400 tilaajaa
Pallo ilmaa – 7 200 tilaajaa
Kim88 Golf – 4 300 tilaajaa
Niinigolf – 3 500 tilaajaa
KasualGolf – 2 200 tilaajaa
