Pallo määrää tahdin – Lauri Rosendahlin svingiajatuksia
Lauri Rosendahl on 19-vuotias huippuamatööri, jolle ei ole tärkeää, miltä svingi näyttää.
Minulle tärkeintä golfsvingissä on se, miten pallo käyttäytyy. Haluan välttää svingin turhaa muokkaamista, joten jos pallo lähtee halutulla tavalla ja lyönti on toistettava, en välitä siitä, miltä svingi näyttää.
Tourillakin näkee kaikenlaisia tapoja lyödä palloa, joten svingin ulkonäkö ei ratkaise peliä. Minulla on backsvingissä aika pienet rannekulmat, mutta en ole lähtenyt niitä muuttamaan. Pallo ei tiedä, miltä svingi näyttää.
Aiemmin minulla oli niin sanottu hot dog -mailaote, jossa vasemman käden peukalo pilkisti hieman oikean käden peukalon alta. Nyt olen vaihtanut sen perinteisempään grippiin. Muuten olen siirtynyt enemmän sellaiseen ajatteluun, että mietin pallon lentoa ja lopputulosta teknisten asioiden sijaan.
Kun lähden lyömään, näen mielessäni lyönnin, jonka haluan tehdä. Visualisoin, mihin linjaan ja millä kierteellä pallo lähtee. Sitten yritän toteuttaa sen mahdollisimman vapaasti.
Tykkään pienestä draw-kierteestä. Baby draw hieman matalampaan kaareen vedettynä on hieno lyönti. Lyhyillä ja keskipitkillä raudoilla pelaan yleensä sitä, pitkillä raudoilla mieluummin fadea.
Keskiraudat ovat vahvuuteni. 120–170 metristä olen ollut yleensä luotettava. Minulla on lyönneissä hyvä pituuskontrolli, ja tykkään siitä, että pystyn tarvittaessa kierrättämään palloa molempiin suuntiin. Se antaa kentällä vaihtoehtoja riippuen lipun paikasta ja tuulesta.
Wedge-pelissä on vielä vähän kehitettävää, mutta sekin on ihan kohtalaista. Lähipelin luottomailani on 54-asteinen wedge, jolla tykkään pelata suhteellisen rullaavaa lyöntiä.
Olen mielestäni rohkea draivaaja ja lyön avauksia väleihin, joihin mielestäni se on järkevää. Jos tiedän onnistuvani kahdeksan kertaa kymmenestä, niin kyllä minä siihen paikkaan lyön.
Yleisesti ottaen pyrin pelaamaan järkevästi ja perustan päätökseni enemmän tilastoihin kuin tunteeseen. Jos en avaa draiverilla, jätän itselleni vähän pidemmän lähestymisen ja siirrän mahdollisen ongelman lähipeliin.
Yleisesti ottaen pyrin pelaamaan järkevästi ja perustan päätökseni enemmän tilastoihin kuin tunteeseen.
Bägissäni on draiverin lisäksi pitkistä mailoista yleensä puukolmonen ja rautakolmonen. Links-kentillä tai muuten sopivassa paikassa rautakakkonen saattaa tulla mukaan. En koe olevani mikään välinehifistelijä. Wedgeni ovat 50-, 54- ja 58-asteiset, ja niissä on ihan tavalliset pohjien muotoilut eli grindit.
Putterini on TaylorMade Spider Tour V, jossa silmääni miellyttää erityisesti hieman paksumpi viiva ja pyöreämpi muoto. Pyrin saamaan pitkät putit oikealla vauhdilla reiän lähelle ja pallot noin puolen metrin sisään kupista. Lyhyemmät putit pelaan rohkeammin.
Tämän kauden hienoin lyöntini tuli Lytham Trophyn viimeisen kierroksen 17. reiällä. Löin puunelosella noin 280 metrin avauksen kymmenen metrin rakoon pienellä draw’lla. Siitä jäi pitching wedge viheriölle.
Se oli juuri sellainen lyönti, josta pidän: näin sen mielessäni, tiesin millä kierteellä haluan pelata ja löin sen sitten vapaasti. Kilpailu ratkesi lopulta minun hyväkseni, ja uskon, että tällä lyönnillä oli iso merkitys voiton kannalta.
