Lyhyempi parempi – lyötkö liian pitkävartisella draiverilla?
Standardimittainen draiverin varsi on monelle harrastajalle liian pitkä. Vaihtaminen lyhyempään varteen parantaa tarkkuutta – ja voi tuoda jopa lisämetrejä.
Harrastajagolfarit osuvat aiempaa harvemmin väylään, paljastavat R&A:n pitkän aikavälin mittaukset. Siitäkin huolimatta, että draivereiden lavan koko on vuosien varrella kasvanut huomattavasti.
Proline Golfissa mailamitoituksia tekevän PGA Pro Toni Karjalaisen mielestä epätarkkuus johtuu osittain harrastajapelaajien asenteesta.
”Pelaajat lyövät draiverilla miten sattuu. Sillä yritetään lyödä mahdollisimman pitkälle tarkan matkan sijaan”, Karjalainen korostaa.
Entisen European Tour -pelaajan mukaan harrastajapelaajat kyllä tietävät, millä mailalla he lyövät 110 metriä tai minkä mailan he valitsevat, kun reikään on matkaa 155 metriä. Mutta vain harvalla on tarkkaa käsitystä siitä, kuinka pitkälle he draiverilla lyövät.
Onnistuessaan pitkä avaus toki lyhentää seuraavan lyönnin pituutta. Hirmudraivin tarjoama hyöty kuitenkin katoaa, jos pallo karkaa metsään, karheikkoon tai esteeseen.
Avauslyöntien epätarkkuudelle löytyy myös toinen selitys, ja sen tarjoaa Karjalaisen työkaveri Kai Tiira.
Kokeneen välineasiantuntijan mielestä golfin harrastajien avausten hajonta kasvaa myös siksi, että he lyövät taitotasoonsa nähden liian pitkävartisella mailalla.
Tämän takia Tiira on jo pitkään rakentanut asiakkailleen standardimittaa lyhyempiä draivereita.
”Osa on suostunut tähän vapaaehtoisesti, mutta osaa on joutunut siihen myös vähän taivuttelemaan”, hän toteaa.
Tiiran mukaan edes pelaajan fyysisillä mitoilla tai biomekaanisilla ominaisuuksilla ei ole juurikaan merkitystä varren pituuden valintaan, koska draiverilla lyödään tiin päältä.
Standardimittaa lyhyempi varsi toimii siis usein paremmin myös pitkillä pelaajilla.
Draivereiden varsien pituus on kasvanut 30 vuodessa noin kahdella tuumalla eli suurin piirtein viidellä sentillä.
Nykyään uutuusdraivereiden hyllyversioiden varret hätyyttelevät 46:ää tuumaa, mikä on myös varren maksimipituus esimerkiksi ammattilaiskiertueilla ja suurissa amatöörikilpailuissa.
Tiiran mielestä harrastajapelaajien svingitekniikalle standardimittainen varsi on auttamattomasti liian pitkä.
”Vain hyvin pieni osuus amatööreistä pystyy lyömään niin, että osuisi kaikille väylille niistä 14 väylästä, joilla draiveria voi käyttää. Eiväthän ammattilaisetkaan siihen aina pysty”, Tiira toteaa.
Ja vaikka lyöntipituuksien merkitys korostuu huippugolfissa, tarkkuuden kustannuksella eivät huippupelaajatkaan lisämetrejä hae. Moni ammattilainen tyytyykin selvästi lyhyempään draiverin varteen kuin kiertueen säännöt sallisivat.
Tour-pelaajia tässä helpottaa se, että he pystyvät tuottamaan riittävästi vauhtia lapaan lyhyemmälläkin varrella.
Esimerkiksi PGA Tourin pitkälyöntisimpiin pelaajiin lukeutuva Gary Woodlandin draiverissa on 44,5-tuumainen varsi, mikä vastaa suurin piirtein kiertueen keskiarvoa. Rickie Fowler taas lyhensi hiljattain draiverinsa varren vain 43,25 tuumaa pitkäksi.
Fowlerin tapauksessa silmiä avaavaa on, että standardimittaisen puukolmosen varsi on suurin piirtein samanpituinen kuin Fowlerin käyttämä draiverin varsi.
Ehkäpä harrastajien kannattaisi ottaa mallia Fowlerista.
”Useat asiakkaamme sanovat, että pallo lentää puukolmosella melkein yhtä pitkälle kuin draiverilla ja useimmiten vieläpä väylälle”, Tiira kertoo.
Tämä viittaa siihen, että lyhyempi draiverin varsi auttaisi myös harrastajia osumaan useammin väylälle.
Tarkkuuteen ja riittävään pituuteen perustuu pitkälti minidraiverien viimeaikainen suosion kasvu.
Minidraivereissa varret ovat noin kaksi tuumaa lyhyempiä kuin normaaleissa draivereissa. Lisäksi niissä on nostokulmaa puolestatoista viiteen asteeseen enemmän.
Tavallaan minidraiverit ovat aikamatka vuosituhannen vaihteeseen, jolloin draiverien lavat olivat kooltaan noin 300 kuutiosenttimetriä ja varret lyhyempiä.
Moni ammattilainen Sami Välimäkeä ja Oliver Lindelliä myöten on ottanut minidraiverin bägiinsä. Molemmat turvautuvat tiiauspaikalla minidraiveriin erityisesti silloin, kun on ratkaisevaa osua väylään.
”Huippupelaajilla minidraiveri ei varsinaisesti korvaa draiveria, vaan se toimii heillä täsmäaseena. He lyövät sillä kohtalaisen pitkälle, pallo tulee korkealta alas ja sillä pystyy lyömään myös väylältä”, Tiira kertoo.
Harrastajatkin voivat saada minidraiverin avulla helpotusta avauspeliinsä lyhyemmän varren ja suuremman nostokulman tuoman helppouden ansiosta. Siksi heidän kannattaa ainakin harkita draiverin korvaamista sillä.
Ja vaikka minidraiverin lapa on selvästi pienempi kuin draiverin, se on silti lähes kaksi kertaa suurempi kuin esimerkiksi puukolmosen ja siksi väyläpuuta helpompi avauslyönneissä.
Varsien pituuskasvu johtuu osittain robottitesteistä, joihin välinevalmistajat usein tukeutuvat, kun he haluavat todistaa kuluttajille uutuusmallinsa tuottavan lisämetrejä vanhaan draiveriin verrattuna.
Vaikka testin olisikin toteuttanut riippumaton taho, se ei kerro koko totuutta. Sillä toisin kuin ihminen, robotti pystyy toistamaan svingin aina samalla tavalla ja osumaan puhtaasti pitkälläkin varrella.
Pitkä varsi tuottaa kyllä enemmän vauhtia mailanpäähän, mutta lopulta pelaajan kannattaa kiinnittää huomio pallon lähtönopeuteen – se määrittää, kuinka pitkälle pallo lentää.
Pallon lähtönopeus kasvaa, kun pelaaja osuu keskelle lapaa ja lyhyellä varrella se onnistuu helpommin kuin pitkällä. Siksi tarkkuus ei ole ainoa etu, jonka lyhyempään varteen siirtyminen voi tarjota.
Yksittäisten onnistumisten sijaan harrastajapelaajienkin kannattaa tuijottaa avausten keskipituutta. Se voi nimittäin jopa parantua standardimittaista lyhyemmällä varrella.
”Tämän takia varret, joita käytämme fittauksissa, ovat lähtökohtaisesti normaaleja hyllytuotteita lyhyempiä”, Tiira kertoo.
Jos mailaa tai vartta ei halua vaihtaa, voisiko helppo ja halpa ratkaisu asiaan olla nykyisen draiverin varren lyhentäminen?
Kyllä voisi, mutta tarkkana pitää silloinkin olla. Nimittäin kun varresta pätkäistään pois tuuma tai kaksi, mailan svingipaino kevenee eli lapa tuntuu aiempaa kevyemmältä.
Siksi vartta lyhennettäessä pitää lapaan lisätä jonkin verran painoa.
Useimmissa draivereissa tämä on tehty helpoksi irrotettavilla painoilla, jolloin mailan ulkonäkö ei muutu. Toinen tapa on liimata lapaan sopiva määrä lyijyteippiä.
”Tour-pelaajille ja mailanrakentajille teippien liimailu on arkipäivää, sillä heille mailat ovat vain työkaluja. Sen sijaan harrastajat eivät yleensä halua alkaa heti liimailla teippejä uuden lavan pohjaan”, Tiira sanoo.
”Joka tapauksessa vartta lyhennettäessä kannattaa harrastajankin kääntyä ammattilaisten puoleen.”
Svingipaino muuttuu silloinkin, kun pelaaja yrittää kompensoida pituutta ottamalla mailasta otteen alempaa. Mailat nimittäin painotetaan aina täyteen mittaan, joten lapa tuntuu kevyemmältä alhaalta gripatessa.
Varren lyhentäminen tapahtuu lähtökohtaisesti gripin päästä. Tämä johtuu siitä, että varsien profiilit usein vaihtelevat, jolloin ominaisuudet voivat muuttua lavan päästä lyhennettäessä eli tipatessa.
Tiira rohkaisee harrastajia ainakin kokeilemaan lyhyemmällä draiverilla lyömistä – etenkin niitä, joiden avauslyönnit eivät meinaa millään löytää väylää.
Hyllyltä ostettavien draiverien varren pituus vaihtelee valmistajakohtaisesti jopa puolentoista tuuman verran, joten ilman custom fittausta sopivan mitan löytäminen voi olla tuuripeliä.
Sen ovat huomanneet myös monet Tiiran asiakkaat, joille hän on tehnyt lyhyempiä draivereita. Tämä paljastuu, kun häneltä kysyy vielä lopuksi: moniko heistä on palannut kokeilun jälkeen pelaamaan pitkällä varrella?
”Ei yksikään”, hän virnistää.
Näin lähdet liikkeelle
- Käy custom fittauksessa, ennen kuin ostat uuden draiverin.
- Pyydä välineasiantuntijalta vaihtoehdoksi standardia lyhyempi varsi, esim. 44,5–45 tuumaa.
- Vertaa lyöntien hajontaa ja pituutta erimittaisten mailojen välillä.
- Vanhaa draiveria voi lyhentää, mutta käänny tällöin ammattilaisen puoleen svingipainon säätämiseksi.
- Harkitse vaihtoehtona minidraiveria, joka tarjoaa lyhyemmän varren ja suuremman nostokulman.