Lähipelin kolme ydintekijää

Puhtaat osumat ja tarkka etäisyydenhallinta viheriön ympärillä syntyvät kolmesta perustekijästä, jotka jokainen voi oppia.

Golflehti Pasi Purhonen
Hyvä lähipeli säästää lyöntejä. Se syntyy harjoittelemalla oikeita periaatteita. Kuva: Markus Sommers

Kilpapelaajat osuvat palloon puhtaasti ja saavat pallon lähtemään toistuvasti haluamaansa kulmaan viheriön ympärillä. Toisin on asian laita harrastajapelaajilla. Tämä johtuu pitkälti siitä, että harrastajat eivät välttämättä yritä toistaa lähipelilyönneissä samoja periaatteita lyönnistä toiseen.

Tämä artikkeli tarjoaa periaatteita lähilyöntien hallintaan, joiden avulla kuka tahansa voi vakioida chippejä, pitchejä ja lob-lyöntejä. Ne auttavat vähentämään lyöntejä viheriön ympärillä.

Lähipelilyöntien tekniikasta löytyy kolme perustekijää, jotka mahdollistavat lyönnin onnistumisen. Ne ovat lavan nostokulman, svingin muodostaman kehän alimman kohdan sijainnin sekä varren nojan hallinta.

Lavan nostokulman (loftin) hallinta säätelee lentokaarta ja kehän alimman kohdan sijainti (low point) määrittää osuman laadun. Varren noja (shaft lean) vaikuttaa kumpaankin edellisistä.

Kun sisäistät nämä kolme ydinasiaa, opit osumaan puhtaasti palloon ja hallitsemaan pallon lähtökulmaa. Periaatteet pätevät, pelasit palloa sitten hiekkaesteestä, karheikosta tai väylältä.

Olet saattanut joskus kuulla toteamuksen, että lähipelilyönti on kuin täysi svingi pienoiskoossa. Tosiasiassa lähipelilyöntien ja pitkien lyöntien tekniikat poikkeavat merkittävästi toisistaan.

Jo ongelma, jota ratkaistaan pitkässä lyönnissä ja lähipelilyönnissä, on täysin erilainen. Siinä missä pitkässä lyönnissä pyritään tuottamaan hallittu maksimivoima, lähipelissä tuotetaan hallitusti vähän voimaa. Siksi keho toimii näissä lyönneissä eri tavalla.

Suurin eroavaisuus lähipelilyönnin ja täyden svingin välillä löytyy kehon liikejärjestyksestä. Lähipelissä pyritään liikuttamaan kehoa ja mailaa yhdessä, ei luomaan maksimaalisia eroja kehon osien välille.

Pitkässä lyönnissä pyritään tuottamaan hallittu maksimivoima, lähipelissä tuotetaan hallitusti vähän voimaa.

Kun pitkässä pelissä downsvingi käynnistetään jaloista ja lantiosta, lähipelilyönneissä se startataan ylävartalojohtoisesti hartioilla, käsivarsilla ja/tai ranteilla. Alavartalolla ei lähipelilyönneissä tuoteta voimaa, vaan mahdollistetaan ylävartalon kiertyminen osuman läpi.

Vaikka kädet ja/tai hartiat aloittavat downsvingin, tulee koko kehon liikkua svingin aikana yhdessä eli käsien ja muun vartalon yhteyden pitää säilyä liikkeellelähdöstä loppuasentoon saakka.

Kilpapelaajilla on erilaisia lyöntityylejä, jotka he määrittävät omien vahvuuksiensa kautta. Näin kannattaa myös harrastajan toimia. Esimerkiksi motorisesti taitavan kannattaa ainakin kokeilla downsvingin käynnistämistä yläraajapainotteisesti. Tällöin mailan tulee startata downswingiin lapa ensimmäisenä.

Ennen kuin lähdetään heilauttamaan mailaa, alkuasennon pitää olla kunnossa. Siinä ensimmäisenä kannattaa kiinnittää huomiota selkärangan kulmaan, joka määrittää varren tason ja sitä kautta myös svingin tason eli planen.

Kun pelaaja seisoo pystyssä, varsi asettuu luontevasti pystyyn kulmaan. Tällöin maila liikkuu svingissä laajalla kehällä, mikä tuottaa matalan lentokaaren. Kumarassa asennossa kädet roikkuvat alempana, jolloin varren kulma suhteessa maahan on loiva (flat), mikä tuottaa jyrkän tai suppean kehän ja korkean lentokaaren.

Kun maila saadaan liikkumaan toistuvasti oikealla tasolla, lavan nostokulmaa on helppo hallita – ja sitä kautta lähtökulmaa ja lentokaarta.

Aina kun mahdollista palloa kannattaa pelata matalana. Tällöin ensimmäinen pomppu suuntautuu aina eteenpäin, mikä auttaa kontrolloimaan palloa. Korkeaa lyöntiä tarvitaan silloin, kun pallo pitää saada pysähtymään nopeasti.

Kun maila saadaan liikkumaan toistuvasti oikealla tasolla, lavan nostokulmaa on helppo hallita.

Kehän alin kohta tarkoittaa pistettä, jossa lapa on alimmillaan svingissä. Muun muassa lyöntianalysaattorit käyttävät tästä termiä low point.

Lähipelissä low pointin pitää sijaita hiekkalyöntiä lukuun ottamatta aina pallon etupuolella. Silloin lapa osuu ensin palloon ja vasta sitten maahan, mikä on puhtaan osuman perusedellytys.

Rintalastan sijainti vaikuttaa oleellisesti kehän alimpaan kohtaan. Lähipelissä rintalastan pitää sijaita suhteessa selkärangan tyveen aina pystysuorassa tai hieman kallellaan kohteeseen päin, esimerkiksi silloin kun palloa halutaan pelata matalana.

Oikeakätisellä pelaajalla pallo sijaitsee alkuasennossa rintalastan ja vasemman olkapään välisellä alueella riippuen siitä, tavoitellaanko matalaa vai korkeaa lyöntiä. Poikkeustapauksissa pallo voi olla myös rintalastan oikealla puolella.

Osumassa rintalasta sijaitsee low pointin kohdalla. Svingin aikana rintalasta liikkuu hieman kohteen suuntaan kierron aikana. Mikäli rintalasta liikkuu svingissä kohteesta poispäin, maila osuu todennäköisesti maahan ennen palloa.

Kun halutaan tuottaa matalakaarinen, rullaava chippi, pallon paikka alkuasennossa on suurin piirtein rintalastan kohdalla. Korkeassa lyönnissä pallo sijaitsee lähempänä vasenta olkapäätä.

Varren nojalla ja mailavalinnalla vaikutetaan nostokulman suuruuteen. Varren asettaminen oikeaan nojaan viimeistelee alkuasennon.

Kun halutaan lyödä matala lyönti, pallo sijaitsee alkuasennossa rintalastan kohdalla. Tällöin kädet asettuvat luontevasti hieman pallon etupuolelle, ja varsi nojaa kohteeseen päin. Näin mailan luonnollinen nostokulma hieman pienenee.

Korkeissa lyönneissä pallo voi sijaita alkuasennossa lähempänä vasenta olkapäätä, jolloin kädet ovat pallon kanssa samassa linjassa ja varsi pystyssä. Tämä pitää nostokulman neutraalina.

Matala, rullaava lyönti suoritetaan mailalla, jossa on vähän nostokulmaa (rauta 7–PW). Korkeita lyöntejä varten mailaksi sopii sand wedge tai lob wedge.

Svingissä kehon tehtävänä on mahdollistaa mailan liikkuminen läpi lyönnin asetetussa asennossa ja tasossa. Kun varren noja, pallon paikka ja svingin taso saadaan vakioitua ja pelaajalla on ymmärrys oikeasta liikejärjestyksestä, lähipeliliike on mahdollista toistaa helpommin aina samanlaisena.

Varsinainen oppiminen tapahtuu toistojen kautta. Suosittelenkin harjoittelemaan monipuolisesti erilaisia lyöntejä viheriön ympärillä tässä artikkelissa kerrottuja yksinkertaisia periaatteita hyödyntäen.

Lähipeli ei parane sattumalta. Se kehittyy, kun tietää, mitä tekee ja jaksaa harjoitella ahkerasti.

Lähtökulmaa säädetään planen avulla

Kun alkuasennon vakioi aina samanlaiseksi kulloistakin lyöntiä varten, kehon on mahdollista liikuttaa mailaa toistuvasti samalla tasolla. Tämä auttaa osumaan puhtaasti palloon ja hallitsemaan lentokaarta.

Lyöminen toistuvasti samaan lähtökulmaan parantaa pituustarkkuutta, koska vain silloin pelaajan on mahdollista omaksua, kuinka kovaa hänen pitää lyödä eri etäisyyksille.

Jos taas lyönnistä saatu palaute vaihtelee eli pallo lähtee lavasta aina vähän eri korkeudelle, etäisyydenhallinta on enemmän tai vähemmän arpapeliä.

Oikealla svingitasolla pysymistä voi harjoitella suuntaustikkujen avulla.

Aseta tikut kuvanmukaisesti varren kanssa samalla tasolle. Varren kulma suhteessa maahan vaihtelee sen mukaan, ollaanko lyömässä matalaa tai korkeaa lyöntiä.

Heilauta maila taakse siten, että varsi liikkuu tikkujen kanssa samalla tasolla.

Pidä maila samalla tasolla loppuasentoon saakka.

Rintalastan sijainti määrittää low pointin

Palloon osuu puhtaammin, kun rintalasta pysyy pallon päällä tai etupuolella koko lyönnin ajan. Alkuasennossa selkäranka ei lähipelilyönneissä saisi missään tilanteessa olla kallellaan kohteesta poispäin.

Tavoitteena on kiertyä paikallaan olevan akselin ympäri. Lähipelilyönneissä tuona akselina toimii rintalasta. Akselin sijainti osumahetkellä määrittelee kehän alimman kohdan eli low pointin.

Tämä kuvasarja auttaa havainnollistamaan low pointin sijainnin svingin eri vaiheissa.

Alkuasennossa rintalasta on täsmälleen pallon päällä. 

Vartalon kiertyessä taakse rintalasta säilyttää sijaintinsa pallon päällä.

Osumaan tultaessa rintalasta on kierron myötä liikkunut hieman pallon etupuolelle.

Loppuasennossa rintalasta pysyy pallon kanssa samassa linjassa.

Varren nojalla säädellään korkeutta

Pallon lähtökulmaan ja lentokaaren korkeuteen vaikuttavat mailavalinnan, pallon paikan ja planen lisäksi myös varren noja. Tavoitteena on säilyttää varren noja koko lyönnin ajan samana.

Tässä pyritään pitämään lentokaari matalana. Kiinnitä huomiota rintalastan sijaintiin suhteessa palloon sivu- ja korkeussuunnassa sekä varren nojaan kohteeseen päin.

Loppuasennossa varren noja ja nostokulma säilyvät samana kuin alkuasennossa. Lapa jää loppuasennossa matalalle, mikä kertoo mailan liikkumisesta laajalla kehällä.

Korkeassa lyönnissä varsi osoittaa kohtisuoraan ylöspäin, jolloin lavan luonnollista nostokulmaa hyödynnetään tehokkaasti.

Loppuasennossa kädet sijaitsevat lähellä kehoa eli mailaa liikkuu suppealla kehällä. Kun varsi on alkuasennossa matalalla tasolla, lapa nousee loppuasennossa käsien yläpuolelle.