”Kun pallo tottelee, olen oikeilla jäljillä”
Oliver Lindell on 27-vuotias golfammattilainen, jolle svingi on enemmän tunnetta kuin tekniikkaa.
En ole koskaan ollut sellainen pelaaja, jolla olisi pää täynnä teknisiä svingiajatuksia. Minulle golf on enemmän pelaamista kuin svingin analysointia. Usein minulla on mielessäni vain yksi pieni ajatus, ja sekin saattaa vaihtua päivittäin.
Tällä hetkellä se ajatus liittyy otteeseen. Haen tunnetta, että pitäisin mailasta vähän kevyemmin kiinni ja että puristus pysyisi samanlaisena koko lyönnin ajan. Se on pieni asia, mutta juuri sellaisia nämä jutut minulla ovat. Aamulla rangella kokeilen, mikä tuntuu hyvältä, ja jos löytyy oikea fiilis, sitä lähdetään viemään päivään.
Svingi on minulle enemmän tunnetta kuin tekniikkaa. Lopulta tärkeintä on se, mitä pallo tekee. Jossain vaiheessa yritin rakentaa svingiä sen perusteella, miltä sen pitäisi näyttää. Sitten tajusin, että järkevämpää on hyväksyä oma tapa lyödä. Minun tapauksessani se tarkoittaa fadea.
Lyön käytännössä kaikki täydet lyönnit fadena. Tiiltä se korostuu. Kun hyväksyin sen täysin, peli helpottui heti. Jos on selkätuuli, vedän vain isompaa fadea – tai slaissia, miten sen nyt haluaa nähdä. Mutta tiedän, että pallo tulee takaisin. Se on vapauttava tunne.
Jossain vaiheessa yritin rakentaa svingiä sen perusteella, miltä sen pitäisi näyttää.
Joskus vertaan itseäni nuoreen tähtipelaajaan Angel Ayoraan. Hänen svinginsä on todella kaunis, ja DP World Tour nostaa sitä usein esiin. Minun svingini ei päädy koosteisiin kuin joidenkin erikoisten lyöntien jälkeen, mutta pystyn silti pelaamaan hänen kanssaan tasaväkisesti. Se kertoo aika paljon siitä, että golfissa lopulta vain tulos ratkaisee.
Viime aikoina olen alkanut lisätä peliin myös draw’ta. Se ei ole minulle luontaista, vaan vaatii paljon työtä. Ajattelen sitä vähän kuin tenniksen kämmenlyöntiä. Esimerkiksi vasemmalla oleville lipuille se on ollut iso ase. Aiemmin hyväksyin niille väylille parin, nyt pääsen oikeasti birdie-paikoille.
Bägini sisältö on muuttunut paljon. Yksi isoimmista muutoksista oli minidraiverin lisääminen. Se on tiukoissa paikoissa minulle helpompi kuin draiveri,
mutta pidempi kuin puukolmonen. Samalla wedge-peli kärsi hetken, kun bägiin piti tehdä tilaa pitkille mailoille. Nyt olen palannut neljään wedgeen, ja lähipeli tuntuu taas aseelta.
Lähipelissä en ole muuttanut juuri mitään sitten juniorivuosien. 58-asteinen wedge on edelleen luottomailani, ja käytän sitä lähes joka tilanteessa. Kisassa valinnat tulevat selkärangasta.
Puttamisessa ajatus on yksinkertainen: seuraava putti menee aina sisään. Linjaa mietin eniten, vauhti tulee tuntumalla. Puttaaminen on siinä mielessä kummallista, kun toisena päivänä näet kaikki linjat, toisena et mitään. Viime kauden lopulla puttaaminen oli todella vaikeaa, mutta nyt luotto on taas löytynyt, ja sama vanha putteri on palannut bägiin.
Minulla on caddiena serkkuni Emil Markus, ja se on ollut iso juttu. Puhumme samaa kieltä, kirjaimellisesti ja muutenkin. Kentällä on rento fiilis, mutta kun pitää keskittyä, keskitytään.
Kisaviikoilla en hae isoja muutoksia, vaan hyvää fiilistä. Tällä hetkellä pyrin siihen, että svingi tulisi enemmän vartalon kierrosta eikä pelkistä käsistä, erityisesti draiverilla. Mutta lopulta palaan aina samaan ajatukseen: kun pallo tottelee, olen oikeilla jäljillä.
Ja usein se vaatii vain yhden pienen ajatuksen.