Junnut pelaavat ilmaiseksi

Kaakkois-Suomessa ja Paltamossa tarjotaan maksuttoman harrastamisen konsepteja junioreille.

Golflehti Marika Voss
Juniorien määrä kasvoi viime vuonna. Kuva: Janne Tarmio

Lasten ja nuorten kallis harrastaminen on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, johon golf onneksi tarjoaa yhä enemmän vaihtoehtoja.

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä Kaakkois-Suomessa alle 12-vuotiaat pelaavat kaudella 2026 ilmaiseksi. Yhdeksän seuran ja 11 kentän yhteistyön käynnisti Koski Golfin toimitusjohtaja Juha Skyttä, joka havahtui junioreiden vähyyteen seuransa jäsentilastoja tutkiessaan.

Tavoitteena on kannustaa lapsia kentälle yhdessä perheen tai kavereiden kanssa ja mailatkin saa useasta paikasta lainaksi. Kun alkuun pääsee ilman esteitä, syntyy innostuskin helposti.

Pelaaminen on maksutonta, mutta edellyttää seuran jäsenyyttä joillain mukana olevista kentistä, green cardia sekä kokeneempaa pelaajaa seuraksi.

Vastaavia yksittäisiä juniorikampanjoita on ollut muutamia eri puolilla maata, kuten Tampereella ja Itä-Suomessa, mutta Skytän ideoima yhteistyö on poikkeuksellisen laaja.

Mukana kampanjassa ovat mukana Koski Golf, Kymen Golf, Imatran Golf, Iitti Golf, Kaakon Golf, Lampila Golf, Viipurin Golf (Kahilanniemi) sekä Rock Golf. Lisäksi mukaan lähtivät Holiday Club Golfin kentät Rauhalla, Vuokatissa ja Kuusamossa.

Junioreita houkutellaan golfin pariin yhä enemmän myös koulujen kanssa tehtävän yhteistyön avulla. Erilaisia tutustumisia järjestetään sekä yläkouluissa että lukioissa, ja yleensä ne kerryttävät samalla opintopisteitäkin.

Paltamossa Paltamo Golfin osakeyhtiö, seura ja kunta yhdessä tarjoavat kaikille paikallisille lukiolaisille maksuttoman ohjatun alkeiskurssin ja pelioikeuden kesälle 2026. Pelioikeus sisältää myös seuran jäsenyyden.

Golfliitossa on jo muutaman vuoden ajan kannustettu golfyhteisöjä kiinnittämään huomiota junioreiden harrastamisen edullisuuteen ja sen näkyväksi tekemiseen.

”Golfilla on valtava potentiaali lasten ja nuorten liikuttamisessa. Viesti lajin edullisuudesta ja jopa ilmaisuudesta pitää saada yhä laajemmalle. Golfyhteisöissä on hienoja avauksia ja kampanjoita monella rintamalla”, markkinointi- ja kumppanuuspäällikkö Kimmo Rantamäki kehuu.

TOP 10 — Suomen suurimman junioriseurat

  1. Kurk Golf Junioreita: 941, osuus jäsenistöstä: 9,9 %
  2. Peuramaa Golf Junioreita: 658, osuus jäsenistöstä: 21,9 %
  3. HIFK Golf Junioreita: 547, osuus jäsenistöstä: 12,7 %
  4. Oulun Golf Junioreita: 425, osuus jäsenistöstä 15,4 %
  5. Kankaisten Golf Junioreita: 419, osuus jäsenistöstä: 16,5 %
  6. Golf Pirkkala Junioreita: 416, osuus jäsenistöstä: 15,2 %
  7. Suur-Helsingin Golf Junioreita: 378, osuus jäsenistöstä: 15,5 %
  8. Tarinagolf Junioreita: 349, osuus jäsenistöstä: 13,7 %
  9. Aurinko Golf Junioreita: 338, osuus jäsenistöstä: 12,2 %
  10. Nurmijärven Golfklubi Junioreita: 336, osuus jäsenistöstä: 15,1 %