Ajatukset pois käsistä
Anna Backman on 27-vuotias golfammattilainen, joka muistuttaa itseään ykköstiillä lyömään rohkeasti läpi.
Olen enemmän fiilis- kuin tekniikkapelaaja. Toki tekniikka on tärkeä asia, ja viimeisen viiden vuoden aikana se on korostunut enemmän kuin aiemmin. Yhdessä vaiheessa uraani tekniikka meni kuitenkin vähän liikaa kaiken muun edelle. Silloin peli ei enää kulkenut. Nyt olen yrittänyt löytää tasapainoa sen välille, että lyönti toimii teknisesti, mutta kentällä pystyn silti pelaamaan vapaasti.
Golfsvingi elää koko ajan. Välillä keskityn enemmän backsvingiin, välillä läpimenoon. Minulla backsvingi meinaa mennä helposti liian flatiksi eli loivaksi. Se liittyy yläkropan kiertoon ja käsien suuntaan.
Keskityn paljon backsvingin yläasentoon, mutta viime vuosina olemme valmentajani Pasi Purhosen kanssa tehneet paljon töitä erityisesti läpimenon kanssa. Minulla on ollut taipumus siihen, että alakroppa karkaa alta ja yläkroppa jää jälkeen. Nyt tavoite on, että kun vasen lonkka lähtee downsvingissä liikkeelle, myös yläkroppa liikkuu aktiivisesti mukana.
Vaikka kädet ovat golflyönnissä tärkeässä roolissa, en tykkää ajatella niitä liikaa. Varsinkaan ranteita. Jos alan miettiä niitä kesken lyönnin, koko lyönti helposti lukkiutuu. Yritän hakea tunnetta enemmän isojen liikkeiden kautta.
Mietin tekniikkaa myös kisaviikolla. Olen kuullut monta kertaa, että rangella saa miettiä tekniikkaa, mutta kentällä pitäisi unohtaa se ja keskittyä vain kohteeseen. Ajattelin itsekin pitkään niin, mutta huomasin, etteivät rangella löytyneet hyvät asiat siirtyneet kentälle.
Nykyään minua jännittää ykköstiillä enemmän kuin ennen. Silloin tärkein ajatukseni on, että menen kunnolla lyönnin läpi ja uskallan lyödä rohkeasti. Jos alkaa himmailla, se ei yleensä toimi paineen alla. Draiverilla lyön täysiä ja annan mennä.
Olen luontaisesti draw-pelaaja. Jos vain mahdollista, lyön aina draw’ta. Jos taas lippu on oikealla veden tai bunkkerin takana, lyön fadea tai suorempaa palloa.
Koen olevani aika keskivertodraivaaja. Pituutta saisi tulla lisää, ja välillä draivaamisessa on liikaa vaihtelua. Joinain viikkoina väyläosumia tulee paljon, toisina mennään enemmän raffin puolelle. Silti tunne on yleensä sellainen, että draiverilla pysyn pelissä.
Jos alkaa himmailla, se ei yleensä toimi paineen alla.
Pelaan rohkeasti, mutta en koe olevani yltiöpäinen. Jos par-viitosella epäonnistuneenkin kakkoslyönnin jälkeen jää vielä järkevä paikka griinin lähellä, lyön kyllä puu-3:lla.
Lempietäisyyteni lähestyä on noin 127–140 metriä. Silloin saan lyödä rauta-8:lla tai rauta-7:lla. Lähipelissä luottomailani on 56-asteinen wedge, vaikka olen viime aikoina tykästynyt myös 60-asteiseen. Yritän silti aina käyttää viheriön pintaa hyväksi ja rullata palloa mahdollisimman paljon.
Putti on ollut minulle aina vahvuus. Olen fiilisputtaaja, mutta treenaan silti paljon tekniikkaa. Teen paljon porttiharjoituksia ja keskityn siihen, että pallo lähtee oikeaan linjaan ja osuma tulee keskelle lapaa.
Jotta pelini nousisi seuraavalle tasolle, haluan terävöittää erityisesti lähipeliäni. Helpot virheet pitää saada pois.
En ole koskaan ollut suuri tilastoihin tuijottelija. Pelaajana kyllä tietää itsekin, missä virheet tulevat. Jos sama virhe toistuu kierroksen aikana jatkuvasti, se jää takaraivoon pyörimään. Pyrin kuitenkin siihen, etten jäisi murehtimaan yksittäisiä huonoja lyöntejä liian pitkäksi aikaa.