Johdosta kolmannelle kierrokselle startannut Sakke Siltala joutui antamaan tuuman periksi ja laskemaan kolme pelaajaa ohitseen Euroopan mestaruuskilpailujen kolmannella kierroksella. Hän kuitenkin pääsee lähtemään päätöspäivään hyvästä tilanteesta, vain lyönnin päässä kärjestä neljänneltä sijalta.
Kovassa tuulessa pelattu kolmas kierros oli tuloksellisesti Siltalan EM-urakan toistaiseksi heikoin. Hän pelasi sen kolme yli parin ja on nyt yhteistuloksessa -2 (71–67–75).
Tulostaso perjantaina oli yleisesti ottaen heikko, sillä yksikään pelaaja ei onnistunut alittamaan vaikeiden tuuliolosuhteiden takia 70 lyönnin rajaa, kun torstaina tässä onnistui peräti 16 pelaajaa.
”Tein loppuun hyviä pareja”

Siltalan kierros sujui kaksijakoisesti. Hän pelasi ensimmäiset 12 reikää mollissa kolme yli parin. Erityisesti hän pettyi par 5 -reikiin, jotka hän pelasi tänään yhden yli.
Sen sijaan vastatuuleen pelatuilla kuudella viimeisellä reiällä Siltala onnistui. Hän kirjautti niistä jokaisella korttiinsa par-tuloksen. Hyvän loppukirin ansiosta hän säilytti kosketusetäisyyden kärkikolmikkoon ja on siis edelleen vahvasti mestaruustaistelussa mukana.
”Ensimmäiset 12 väylää olivat aikamoista taistelua, mutta siihen täytyy olla tyytyväinen, miten kannoin itseni maaliin. Tein loppuun hyviä pareja ja olen niiden ansiosta vielä hyvin karkeloissa mukana”, Siltala kertoi tuoreeltaan kierroksen jälkeen.
Kisan johtopaikkaa jakavat kolme alle parin tuloksella Saksan Finn Koelle, Tsekin Filip Jakubcik ja Tanskan Kristian Bressum, joka oli 12 reiän jälkeen Siltalaa peräti neljä lyöntiä edellä.
Teksas State -yliopiston joukkuetta Yhdysvalloissa edustava Siltala on yksin neljäntenä. Viidettä sijaa jakavat Italian Matteo Cristoni ja Alankomaiden Nevill Ruiter ovat lyönnin suomalaista perässä.
”Monta ukkoa on muutaman lyönnin päässä. Yhtään löysää ei saa antaa huomenna, vaan pitää käyttää kaikki mahdollisuudet hyödykseen, pelata ehjä kierros ja katsoa, mihin se riittää”, Siltala ennakoi huomista.
Lindström kipusi tuloksissa
Topi Lindström jatkoi nousua tulosluettelossa. Hän kapusi 23 sijaa ylöspäin ja lähtee päätöskierrokselle jaetulta 38. sijalta yhteistuloksella +6 (79–70–73).
Lahden Golfin kasvatti oli vielä ennen viimeistä reikää kolmatta kierrosta yhden alle parin, mutta tuplabogey par 4 -reiälle maksoi hänelle lähes 20 sijaa. Lindstöm oli kuitenkin yleisesti ottaen kierrokseensa tyytyväinen.
”Ihan hyvä päivä. Tuuli nousi taas tyynen päivän jälkeen kohtuullisen vankaksi ja sen suunta oli lähes koko ajan sivulta, mutta sain paljon griini- ja väyläosumia. Huomenna palloa paremmin kuppiin, ja viimeinen kiri vielä hyville sijoituksille”, Lindström sanoi.
Kisa pelataan Helsingborgissa sijaitsevan Vasatorps Golfklubbin Tournament Coursella.