Seuroille

Naiset

Naisgolfareiden määrä Suomessa vuonna 2024 oli 38 189.

Naisten osuus golfin harrastajista Suomessa on 25% (vuonna 2024). Seurat pyrkivät aktiivisesti kasvattamaan naisjäsenten määrää mm. erilaisten tapahtumien ja kampanjoiden avulla.

Naiset golfaa -kampanja

Naiset golfaa -kampanjaa pyöritettiin liittovetoisesti vuosina 2022-2024.
Somemainonnalla ohjattiin seurojen järjestämiin tutustumistilaisuuksiin, jossa tuotiin esiin golfin monipuolisuutta ja sosiaalista aspektia.

Tutustumistilaisuuksista jatkettiin intensiivikurssille, jossa lajitaitoja hiottiin lisää.

Kaikki materiaalit ovat edelleen vapaasti käytössä ja hyödynnettävissä. Niistä voi ottaa inspiraatiota omiin tapahtumiin.

Materiaaleja

Tutustu Ladygolfin materiaalipankkiin.

Verkostojen voimaa

Golfliitto järjestää seurojen ladykapteeneille ja naistoimikuntien jäsenille  vuosittain keväällä tapaamisen, jossa yhdessä ideoidaan ja inspiroidutaan tulevaan kauteen. Seurojen ladygolfaktiivien kannattaa osallistua myös vuosittain tammikuussa järjestettäville Seuratoimijapäiville.

Aluellinen ladygolftoiminta

Merkittävän panoksen naisten golfin kehittämiseen sekä tiedon ja hyvien käytäntöjen jakamiseen antavat alueiden naisgolfin yhteyshenkilöt. He toimivat aktiivisesti omilla alueillaan sparraten seuroja sekä järjestäen tilaisuuksia ja tapahtumia.

Alueelliset yhteyshenkilöt

Itä-Suomi
Lispe Laitinen / lispe.laitinen(at)surffi.fi / 040 358 5696

Keski-Suomi
Marja-Leena Kärkkäinen / xmarmat(at)gmail.com / 0400 908 893
Marja-Riitta Mäkinen / marja-riitta.makinen(at)luukku.com / 045 892 2488
Kaisa Luhtala / kaisauu(at)gmail.com / 045 175 3995

Lounais-Suomi
Heidi Mäntylä / heidi.mantyla(at)gmail.com / 040 172 2109
Susanna Nurmi / susanna.nurmi(at)bauermedia.fi / 044 590 2557
Sanna Wiksten / sanna.wiksten(at)gmail.com / 040 737 1606

Pohjanmaa
Päivi Oksa / paivi.oksa(at)msk.fi / 050 4074504
Piritta Kuoppala / piritta.kuoppala(at)gmail.com / 050 514 6310

Pohjois-Suomi
Virpi Heikkilä / virpiheikkila5(at)gmail.com / 040 557 8883
Heli Kartano / helikartano(at)gmail.com / 0500 572137
Irene Seppänen / irene.seppanen(at)eduouka.onmicrosoft.com / 050 5556 988

Uusimaa
Tytti Stranding / tytti.stranding(at)gmail.com/ 050 594 1396

Ladygolfiin liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä alueellisiin yhteyshenkilöihin tai Golfliitossa Kirsi Erofejeff-Engmaniin / kirsi.erofejeff-engman@golf.fi / 044  240 6607

Ladygolf löytyy myös Facebookista ja Instagramista.