
Golfgaala juhli mennyttä vuotta – Vuoden golfseuraksi Karelia Golf
Suomen Golfliitto palkitsi perjantaina 4. maaliskuuta pidetyssä virtuaalisessa Golfgaalassa kaikkiaan parikymmentä ansioitunutta ja menestyksekästä toimijaa lajin parista menneeltä vuodelta. Tänä vuonna palkintojenjako yhdistettiin osaksi Golfmessujen ohjelmaa, ja juontajana toimi Iiro Harjula. Illan huipensi perinteisesti Vuoden Golfseuran julkistaminen.
Palkittuja oli sekä osin paikan päällä että etäyhteyksin mukana, ja muutamalta voittajalta saatiin myös videoterveiset maailmalta. Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!
Gaalan tallenne ladataan Golfliiton Youtube-kanavalle.
Suomen Golfgaalassa 2021 palkitut:
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ANSIOMERKIT
Ansiomitali: Liisa Ruuda
Ansiomitali kullatuin ristein: Jari Hakkarainen, Pasi Kristiansson, Veijo Notkola, Hannu Paatelo, Juha Skyttä ja Eva Valtanen
Ansioristi: Kari Heikkilä
Kultainen Ansioristi: Arto Teittinen
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Ansiomerkit haettiin ja myönnettiin arvostuksena golfin eteen tehdystä työstä ja toiminnasta.
ELÄMÄNURA-PALKINTO
Kai Kilappa
Kai Kilappa on golfvalokuvauksen uranuurtaja, ja erittäin meritoitunut ja monipuolinen seura-aktiivi Kymen Golfissa. Kai on toiminut luottamustehtävissä myös Golfliiton IT-toimikunnassa.
Esa Meriläinen
Esa Meriläinen on tehnyt töitä Suomi Golfin eteen monessa eri organisaatiossa. Monipuolisten luottamustehtävien lisäksi hän toimi Nurmijärven Golfklubin pitkäaikaisen toiminnanjohtajana.
Elämänurapalkinto on muutamien vuosien välein jaettava erityispalkinto pitkäaikaisesta ja merkityksellisestä toiminnasta golfin eteen. Molempien palkittavien ansiolista on pitkä ja merkittävä. Golfgaalan Elämänura-palkinnon on aikaisemmin saanut kuusi henkilöä.

VUODEN PR-TEKO
Heikki Vaiste ja Lars Lönnqvist
Vuoden PR-teosta palkitaan kaksi henkilöä, jotka olivat mahdollistamassa Turussa pelattua Ladies European Tourin kilpailua. Tapahtuma oli oiva näyteikkuna suomalaiseen naiskilpagolfiin. Tapahtumasta kehkeytyi tunnelmallinen ja onnistunut yleisötapahtuma paikan päällä Aura Golfissa. Lisäksi tapahtuma onnistui välittämään houkuttelevaa kuvaa golfista usealla kanavalla valtakunnallisesti.
VUODEN MEDIAPALKINTO
YLE Urheilu
YLE Urheilu seuraa aktiivisesti kilpapelaajiemme edesottamuksia ja edistää osaltaan golfin näkyvyyttä kaikille suomalaisille. Tokion olympialaisissa golfin asiantunteva seuranta Ylen tv-lähetyksissä toi lajia tutuksi suurelle yleisölle.
VUODEN NUORISO-OHJAAJA
Kaisa Ruuttila, Golf Pirkkala
Golf Pirkkalan nuorisotoiminnan hengen luoja. Luonut useita työkaluja ohjaajien tueksi ja on aina itse ohjaajien suurena tukena. Team Finland -akatemiavalmentaja.
VUODEN ERITYISGOLFARI
Wivan Atrila
Tyttö- ja naisgolfareiden valovoimainen edustaja toimintarajoitteisten golfarien parissa. Unified-kiertueen innokas kiertäjä, jonka tavoitteellisuus näkyy harjoittelussa kohti vuoden 2023 Special Olympics -maailmankisoja.
Wivan palkittiin Suomen Paralympiakomitean WeThe15-kampanjan yhdenvertaisuuskorulla. Korussa näkyvä 15 prosentin osuus ympyrästä ilmentää 15 prosentin osuutta maailman ihmisistä, joilla on jokin vamma.
ERITYISGOLF-RANKINGVOITTAJAT
Gross: Tero Peltola, Tarinagolf
Nett: Simo Kosunen, Keimola Golf Vantaa
Stableford: Wivan Atrila, Kurk Golf
VUODEN GOLFSENIORIT, RANKINGVOITTAJAT
Minna Kaarnalahti, Sarfvik Golf Club
Mikael Piltz, Tapiola Golf
VUODEN MID-PELAAJAT, RANKINGVOITTAJAT
Milla Hallanoro, Pickala Golf Club
Ville Karhu, Kymen Golf
FINNISH AMATEUR RANKING
Kiira Riihijärvi, Virpiniemi Golf
Elias Haavisto, Kymen Golf
FINNISH JUNIOR AMATEUR RANKING
Anastasia Hekkonen, Tuusulan Golfklubi
Oskari Schuvalow, Vuosaari Golf Helsinki
VUODEN POIKAJUNIORI, HEIKKI VAISTE -PALKINTO
Oskari Schuvalow
Oskari voitti kultaa 18-vuotiaiden SM-lyöntipelikisoissa ja oli juniorirankingin ykkönen. Lisäksi hän saavutti hyvää kansainvälistä menestystä ja kehityskaari on selkeästi ylöspäin.
VUODEN TYTTÖJUNIORI, FGMA-PALKINTO
Emilia Väistö
Juniorisarjojen menestyksen ja SM-hopean lisäksi Emilia murtautui myös aikuisten tasolle, ja voitti yleisessä sarjassa Finnish Amateur Championshipin sekä Finnish Tourin finaalin.
KAUDEN TULOKAS, HANNU TARMIO -PALKINTO
Emilia Väistö
Edellä mainittujen voittojen ja menestyksen lisäksi perusteluina huomionarvoinen urheilullinen kehittyminen ja tason nosto. Nousu naisten kansalliseen kärkeen jo juniori-ikäisenä.
VUODEN KILPASEURA
Pickala Golf Club
Pisteisiin lasketaan mukaan Golfliiton kaikkien kilpailusarjojen rankingpisteet. Palkinto jaettiin nyt yhdettätoista kertaa, joista Pickala on voittanut yhdeksän.
VUODEN JUNIORIKILPAILUJEN JÄRJESTÄJÄ
Porin Golfkerho
Hienosti järjestetty Future Tour Finaali, joka antoi vielä kauden päätteeksi ison tapahtuman tunnun osallistujille. PGK on aktiivinen juniorikilpailujen järjestäjä jo usean vuoden ajalta.
VUODEN GOLFTUOMARI
Juha Marola, Karelia Golf
Juha on jo usean vuoden ajan osallistunut extratuomarina moniin kilpailuihin ympäri Suomea ja siten kouluttanut itseään. Juha on ollut myös päätuomarina useammassa SM-kilpailussa.
VUODEN URHEILUTEKO
Matilda Castrén
Vuosi oli Matildan – nousu golfin supertähdeksi, LPGA- ja LET-voitot, Suomen paras olympiagolfin sijoitus, Solheim Cupissa pelaaminen ensimmäisenä suomalaisena ja voittoputin upottaminen.
VUODEN GOLFTEKO
Matilda Castrén & Petteri Nykky
Pelaajan ja valmentajan pitkäjänteinen yhteistyö ja usko unelmiin, ei luovuteta vaikeinakaan hetkinä. Nyt saa nauttia menestyksestä.
VUODEN GOLFTAPAHTUMA
Naisten Pankki Open
Naisten Pankki Openia on pelattu jo 10 vuoden ajan, ja varoilla tuetaan naisten koulutusta ammattiin ja yrittäjyyteen Afrikassa ja Aasiassa. Naisten Pankki toimii osana Kirkon Ulkomaanapua.

NAISYSTÄVÄLLISIN GOLFYHTEISÖ, ARJA SIPRONEN -PALKINTO
Kuortane Golf
Voittaja lasketaan Pelaaja Ensin -jäsenkyselyn naisten asiakaskokemuksen yhteistulosten perusteella. Vaikuttavia kategorioita ovat naisten yleinen asiakaskokemus, caddiemaster-palvelut, klubitalon siisteys, ravintolapalvelut sekä itsensä tervetulleeksi tunteminen.
YMPÄRISTÖPALKINTO, VEIKKO SALLI-PALKINTO
Hirsala Golf
Hirsala Golf saavutti 4. kerran GEO-ympäristösertifikaatin, ja yhteisö otti myös aurinkosähköllä toimivat robottileikkurit käyttöön ensimmäisenä Suomessa. Hirsalan laskettu hiilijalanjälki on lähellä NetZero-tulosta eli kenttäalue sitoo enemmän hiiltä kuin yhtiön toiminta aiheuttaa päästöjä. Finnträskinojan parannustoimenpiteet ja taimenistutukset tehtiin yhdessä WWF:n ja K-kalapolkujen kanssa. Lisäksi kentällä käytetty sähkö ja diesel tulevat uusiutuvista energialähteistä.
VUODEN GOLFSEURA
Karelia Golf
Seuralla on vahva jäsenkehitys, ja uudet pelaajat huomioidaan erinomaisesti. Karelia Golf tuo lajia esiin kaikkien ulottuville monella rintamalla yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Ympäristöasioita edistetään suunnitelmallisesti ja monitahoisesti.