SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Mikko Rantanen Mestareiden Mestari 2017

GolfliittoKilpagolfPelaajalleSeuroille20. Heinäkuuta 2017

Mikko Rantanen, vuoden 1993 lyöntipelin Suomen mestari, oli Mestarien Mestari Talissa SM-kisaviikolla pelatussa vanhojen mestarien kilpailussa.

Helsingin Golfklubilla kuluvalla viikolla pelattava lyöntipelin Suomen mestaruuskilpailu sai maanantaina hienon avauksen, kun 13 lyöntipelin Suomen mestaria saapui Taliin ratkaisemaan, kuka on Mestarien Mestari.

Rennossa, mutta silti hyvinkin kilpailuhenkisessä tapahtumassa kuultiin tarinoita suomalaisen kilpagolfhistorian 60-vuotiselta taipaleen varrelta ja svingattiin jouheasti.

Osanottajakaarti oli sekoitus vankkaa kokemusta ja nuoruuden intoa. Keväällä Suomi-golfin Hall of Fameen valittu Arja Sipronen otti ensimmäisen

mestaruutensa jo 1970-luvun puolivälissä, kun taas tuorein kiinnitys oli vuoden 2015 naisten mestari Niina Liiaksella.

Mestareiden Mestari 2017 -kilpailusta kehkeytyi erittäin kovatasoinen koitos.

Mikko Rantanen tuulettaa mestaruutensa kunniaksi. Kuva: Kai Kilappa.

Vuoden 1993 mestari Mikko Rantanen näytti muille, että monivuotinen Challenge Tour -kokemus oli valttia ja iski tauluun 3 alle parin 68. Lyönnin päähän jäi vuoden 2006 mestari Heikki Mäntylä.

Näin Rantanen pääsi kaiverruttamaan nimensä kiertopalkintoon, josta löytyvät aiemmilta vuosilta myös Riku Soravuon, Arto Pehkosen, Erik Stenmanin ja Juha Selinin nimet.

Talissa tapahtumaan osallistuivat edellä mainittujen lisäksi Elina Schuurman, Marika Soravuo, Hanna-Riikka Ilkka, Oona Vartiainen, Ville Kalliala, Kari Salonen, Patrik Hallamaa, Juha Selin ja Antti Murtovaara.