SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Messilä Golf junioritoiminnan Laatuseuraksi

GolfliittoSeuroille10. Toukokuuta 2017

Messilän golf ry:stä tuli järjestyksessään 18:s Golfliiton Laatumerkkiseura.

Suomen Golfliitto palkitsi Messilän golf ry:n junioritoiminnan laatumerkillä. Merkin saadakseen seuran tulee täyttää laatumerkille asetetut kriteerit, jotka tähtäävät seurojen junioritoiminnan kehittämiseen. Toiminnan tulee olla organisoitua ja tavoitteellista, sekä tarjota seuran junioreille monipuolista liikunnallista toimintaa.

Golfliiton junioritoiminnan laatuseurajärjestö on perustettu 2015 ja sen tavoitteena on auttaa seuroja kehittämään junioritoimintaansa. Messilän golf ry on järjestyksessään 18:s Laatumerkkiseura.

Tunnustus on voimassa kaksi vuotta ja Golfliiton seurakehittäjä vierailee auditoimassa laatumerkkiä kerran vuodessa. Laatumerkki on kaksiosainen ja sen seuraava taso Sinettiseura-merkki on mahdollista saada aikaisintaan kahden vuoden kuluttua laatumerkin saamisen jälkeen.

”Arvostan tätä tunnustusta todella paljon. Laatumerkki on tae siitä, että toiminta on organisoitunutta, laadukasta ja ennen kaikkea tasapuolista kaikille. On hienoa, että tämä on juniorimyönteinen seura”, palkinnon luovuttanut Suomen Golfliiton nuorten liittovalmentaja Juha Skyttä kommentoi.

Palkinto ojennettiin Messilä Golf ry:n junioritoimikunnan puheenjohtajalle Juha Ranivaaralle.

”Tuli sellainen olo, että nyt on varmaan tehty jotain oikein. Totta kai tällainen tunnustus motivoi. Teemme tätä hommaa vapaaehtoisesti, jos ei kukaan koskaan mitään sanoisi, niin tuskin tätä loputtomiin jaksaisi tehdä”, hän sanoi.

Juha Skyttä (vas.) ja junioritoimikunnan puheenjohtaha Juha Ranivaara. Kuva: Juha Taskinen.

”Aktiivinen junioritoiminta on seuralle tärkeä asia. Olemme seniorivaltainen seura, kuten suurin osa Suomen seuroista. Junioritoiminnalla saadaan jatkuvuutta”, Ranivaara jatkaa.