Ilmoittautuminen simulaattorigolfin SM-kilpailujen lyöntipelikarsintoihin on nyt auki. Karsintakenttänä toimii Evian Resort Golf Club, joka tunnetaan parhaiten naisten major-turnauksen Evian Championshipin kisakenttänä.
Karsinta käynnistyy 10. tammikuuta 2026 ja aikaa karsinnan pelaamiseen on 28. helmikuuta klo 23.59 saakka.
Karsinta toimii siten, että jokainen osallistuja saa 40 euron kilpailumaksua vastaan kaksi yritystä, joista parempi tulos jää voimaan. Karsinnan 14 parasta pelaajaa pääsevät mukaan Helsingissä Golfmessuilla pelattavaan SM-finaaliin, johon Suomen Golfliitolla on lisäksi oikeus myöntää kaksi villiä korttia.
Finaaliottelut pelataan reikäpelinä messuyleisön edessä kolmen päivän aikana. Kilpailussa on 10 000 euron palkintopotti. Tästä voittajan osuus on 3 000 euroa.
Karsintoihin osallistuminen maksaa 40 euroa, minkä lisäksi pelaajan tulee itse huolehtia mahdollisesta simulaattoripelaamisen maksusta. Karsintakilpailun voi pelata joko TrackMan 4- tai TrackMan iO -laitteella. Finaalissa käytössä ovat TrackMan iO -laitteet.
Karsintakilpailussa noudatetaan Next Golf Tourin sääntöjä. Karsintasuoritukset tulee esimerkiksi videoida, minkä lisäksi yhden kierroksen aikana saa olla korkeintaan kaksi lyöntiä, joissa laite ei ole lukenut ns. spin axis -lukemaa.
Simulaattorigolfin SM-kisoissa pelataan yksi yleinen sarja, johon voivat osallistua sekä naiset että miehet. Naiset pelaavat karsinnoissa R&A:n suositusten mukaisesti kentän noin 15 prosenttia lyhyempänä kuin miehet.
Ilmoittautuminen karsintakilpailuun onnistuu täältä.
Karsintakenttä ja asetukset
Golfkenttä: Evian Resort Golf Club
Kentän tiit ja pituus: Miehet: Black 6 120 metriä | Naiset: Blue 5 172 metriä
Gimme distance: 2,4 metriä reiästä
Pins: Medium
Wind: Breezy
Fairway: Medium
Green firmness: Medium
Green stimp: 10 jalkaa (3 metriä)
Putting: Manual aimed




