< Previous– Ensiluokkainen golfkilpailu Onnistuneen golfkilpailun kaava on helppo: yleisöllä pitää olla hauskaa. Se on ymmärretty Tanskassa, jossa pelataan kulttimainetta nauttiva golfturnaus.TEKSTI JA KUVAT Sami SarpakunnasMADE IN DENMARK iloinen ja kaikkea muuta kuin tärkeilevä. Tanskalai-silla tuntuu olevan kyky olla arvokkaita ja vakavasti otettavia ilman pokkurointia ja turhantärkeyttä, joihin monissa muissa maissa sorrutaan.KILPAILUN ONNISTUMINEN on kuitenkin melkoi-nen ihme. Himmerland, jossa kilpailu tänä vuonna viidennen kerran pelattiin, ei sijaitse lähelläkään Tanskan suuria kaupunkeja. Silkeborg, joka isännöi kisaa vuosi sitten, sijaitsee jo likempänä. Selitys Made in Denmark -kisan onnistumiselle sisältyy osittain sen nimeen: kisa on koko Tanskan golfväen yhteinen ponnistus ja ylpeydenaihe. Sitäkin enemmän se on Jyllannin niemimaan golfyhteisön voimannäyte. Kilpailun takana on useita suuria yri-tyksiä, jotka ponnistavat Jyllannin niemimaan, jota kutsutaan myös nimillä Jysk tai Jyske, alueelta.Pelkästään vapaaehtoisia on mukana noin 1200. Esimerkiksi forecaddieina ja valvojina väylillä toi-mivat eri golfseurojen jäsenet. Yksi golfseura hoitaa yhtä väylää. ”Ihan mahtavaa hommaa. Tämä on minulle jo viides kerta. Sain siitä takkiini tällaisen pinssin, jossa on viisi Tuulee. Aina ja koko ajan. Jyllannin nie-mimaan länsiosien sää ei ole lähelläkään sitä, millaiseksi sen Kööpenhaminassa käydessäni olin kuvitellut. Keli muistuttaa kovasti Irlannin säätä, eikä maisemakaan juuri vihreän saaren näkymistä poikkea.Meri on Tanskassa vahvemmin läsnä kuin tulisi ajatelleeksi, jos ei muuten, niin tuulen muodossa. Missään kohdassa Tanskaa meri ei ole 50 kilometriä kauempana. Jyllannin niemimaa muodostaa Tanskan maa-alu-eesta valtaosan. Pohjoiseen päin siirryttäessä asutus käy harvemmaksi ja maaseutumaisemmaksi. Siellä, keskellä kaunista maalaismaisemaa, kaukana leveistä teistä ja suurista kaupungeista, pelataan joka vuosi ET-kisa Made in Denmark. Kuten Roskilden rokki-festarit, sekin on kasvanut jo käsitteeksi alallaan. Palkintopotiltaan kisa on yksi Euroopan kiertueen suurimmista, kun tarkastelusta rajataan ulos majorit, WGC-turnaukset ja rahakkaan Rolex Seriesin kilpai-lut.Rahaa olennaisempaa on kuitenkin kilpailun ainutlaatuinen ilmapiiri. Se on tanskalaisen rento, GOLFLEHTI • 4/2019 • 71 tähteä”, naurahtaa väylällä 17 vapaaehtoisena työs-kentelevä Thorbjørn Iversen. Hän kuuluu läheisen Ør-nehølin seuraan ja on pelannut golfia 20 vuotta vieressä seisovan ystävänsä, niin ikään vapaaehtoisena kisassa työskentelevän Hans Erik Lindin, kanssa.”Seuramme hoitaa tämän reiän koko kisan ajan. Onhan tämä hieno tapahtuma, mielelläni olen muka-na”, hän sanoo.TANSKA ON SUOMEN KOKOINEN golfmaa. Seuroja, kenttiä ja harrastajia on jotakuinkin yhtä paljon kuin meilläkin. Maan golfkulttuuri on kuitenkin Suomea selvän rinnanmitan edellä. Tanskassa on pelattu golfia pidempään kuin Suomessa, mutta sitäkin merkittä-vämpää on lajin asema osana urheilukenttää. Golf on laji muiden joukossa ja sitä seuraavat enemmän myös sellaiset ihmiset, jotka eivät itse pelaa golfia. Made in Denmarkin katsomossa näkee stereotyyppisten golfa-reiden lisäksi ihmisiä, joiden ei voi ainakaan ulkoasun-sa perusteella arvella harrastavan lajia.Zoran Milanovic Silkeborg Golfklubilta vahvistaa tulkin-nan.”Golfista tuli enemmän koko kansan laji, kun Thomas Bjørn pelasi Ryder Cupissa 1997. Oli pysäyttävää ajatella, että meillä on tanskalainen pelaaja mukana Ryder Cupissa pelaamassa maa-ilman parhaita pelaajia kuten Tiger Woodsia vastaan. Luulen, että silloin moni tanskalainen heräsi huomaamaan, että täältä tulee hyviä golfareita ja lajin seuraaminen voi siksi olla mielenkiintoista”, sanoo Milanovic, joka on itse erittäin innokas golfari.Bjørn oli mukana Ryder Cupissa myös vuon-na 2002, jolloin hän voitti parinsa Darren Clarken kanssa Woodsin ja Paul Azingerin torstain avaus-ottelussa. ”Viimeistään noina vuosina golfista tuli Tanskassa arvostettu ja seurattu laji. Sen jälkeen Tanskasta on tullut tasaisesti kovia pelaajia, kuten nyt Lucas Bjer-regaard ja Thorbjørn Olesen”, Milanovic sanoo.Vuosi sitten kisa pelattiin Milanovicin kotiklubilla Silkeborgissa. Tapahtumaa muistellaan klubilla edel-leen, ja siitä ollaan syystäkin ylpeitä. Klubin seinillä komeilee useita Thomas Bjørnin kuvia, vaikka mies vieraileekin klubilla enää harvoin. Sen sijaan Bjørnin äiti pelaa Silkeborgissa joka torstai.Jos Tanskan golfkulttuurin kokoa haluaa verrata Suomeen rahallisesti, on Made in Denmark kolmen miljoonan euron palkintopotteineen ja noin 6,5 miljoonan euron kokonaiskustannuksineen hyvä vertailukohta, sillä Suomessa odotetaan edelleen ensimmäisen miesten Euroopan kiertueen kisan nä-kevän päivänvalon. Toteutuessaan sen palkintopotti liikkuisi todennäköisesti minimitason tietämissä eli noin miljoonassa eurossa kokonaisbudjetin asettues-sa kahden ja puolen miljoonan euron tuntumaan. Harrastajalle ja golflomalaiselle Tanska on mah-dollisuuksia täynnä. Maan pienen koon vuoksi ajo-matkat kenttien välillä ovat lyhyitä, pelaaminen on edullista ja tunnelma klubeilla on mutkattoman ko-dikas. Luksukseen tai hienosteluun ei hevin törmää, Ilman 1200 vapaaehtoista Made in Denmark kisan järjestäminen ei olisi mahdollista. Pelaajat marssivat 14. reiän tiipaikalle kaljateltan läpi rokin pauhatessa ämyreistä.72 • GOLFLEHTI • 4/2019 mutta muutamaa kenttää voi pitää niin sanottuina high end -kohteina. Niihin lukeutuu myös kisaisäntä Himmerland Golf & Spa.TANSKALAISET KISAJÄRJESTÄJÄT ovat todella si-säistäneet, että houkutellakseen paikalle tuhatmäärin ihmisiä katsojille on pystyttävä tarjoamaan kilpa-golfin lisäksi myös sirkushuveja, melkeinpä sanan varsinaisessa merkityksessä. Himmerlandin kenttäalueen keskiosassa sijaitseva laaja tasanne toimii loistavana kisakeskuksena, jossa yleisön eteen vyörytetään oluttelttoja, pizza-, asian food ja hot dog -kojuja, ja myydäänpä siellä peries-panjalaisia jälkiruokaherkkuja churrojakin. Tarjolla on monenlaista ajanvietettä ja aktiviteettia. Viihtymi-nen on taattu, eikä konseptia ole rakennettu pelkäs-tään kilpagolfin varaan.Parhaiten toimivia ja eniten katsojia luokseen houkuttelevia alueita kentällä ovat ne, joissa sirkus-huvit ja leipä, siis kilpagolf, on onnistuttu yhdis-tämään. Tunnetuin reikä Himmerlandin laajalle levittäytyneellä ja sinänsä kilpagolfin seuraamisen kannalta jopa hankalalla kentällä on 16:s reikä. Se on pelattu Philip Spågardin suunnitteleman kenttä-remontin jälkeen selvästi aiempaa lyhyempänä, vain noin 100-metrisenä par-kolmosena. Väylän tiiauspaikan ja viheriön välissä on noin 90 metriä leveä rotko, ja viheriö sijaitsee ikään kuin amfiteatterin keskellä jyrkkien, kymmenen metriä korkeiden rinteiden ympäröimänä. Rinteiltä katsojat näkevät hyvin sekä tiille että viheriölle. Kun jano tai nälkä yllättää, voi hiukopalaa ja kyytipoikaa nou-taa rinteiden laidoille viritetyistä myyntipisteistä. Monet katsojat ovat varustautuneet omin eväin ja asiaankuuluvin retkituolein, ja tyypillisesti katsojat viihtyvät paikalla pitkään. Griini on jyrkästi muotoiltu, eikä keskinkertai-nen lyönti pysy sen pinnalla. Onnistumiset palkitaan raikuvin aplodein, ja pelaajat saapuvat viheriölle rytmikkään taputuksen tahdissa. Birdien sattuessa yleisön seasta kuuluu kimeää vinkunaa. Se on peräisin kumiankoista, joita on myy-ty yhteistyössä Kids Aid -hyväntekeväisyys-järjestön kanssa. Seitsemisen euroa maksavan ankan myynnin tuotto ohjataan lyhentämättömänä järjestön toimin-nan tukemiseen. Viime vuoden kilpailussa ankkoja myytiin yli 3500 kappaletta.Par-kolmosesta puhuttaessa tavoitteena on tie-tenkin nähdä hole in one. Tänä vuonna holarista sai palkinnoksi kaksi luksusluokan golfautoa, pelaajalle ja caddielle omansa, eikä holaria tarvinnut odottaa torstaita pidemmälle. Tanskan Martin Simonsen onnistui tempussa kotiyleisön riemuksi.”Etenkin kaikki tanskalaiset pelaajat unelmoivat tekevänsä hole in onen juuri tällä reiällä. Tämä on erityistä. Ei ole tämän hienompaa paikkaa onnistua”, Simonsen hehkutti. Lausunnossa on perää, sillä Him-merland Hill, jona 16. reikä tunnetaan, on harvinaisen onnistunut golfväylä kilpagolfin seuraamiseen. Juuri siksi se on poikkeuksellisen hieno kokemus myös pelaajien näkökulmasta.REIKÄ 10, LYHYT PAR-KOLMONEN sekin, on saman-kaltainen yleisömagneetti. Karnevaalitunnelmasta pääsee nauttimaan toden teolla myös reiällä 14, jonne pelaajat marssitetaan olutteltan läpi. Kaiuttimista raikaa musiikkia Michael Jacksonista Metallicaan ja Rage Against the Machinesta Iron Maideniin. Osa pelaajista intoutui astelemaan tiiauspaikalle tanssien, mikä sai yleisön syttymään tärykalvoja koettelevaan mylvintään.”Jengi taputtaa siellä ja kaikilla on hauskaa. Ei se ehkä ihan golfkilpailua muistuta, mutta erittäin hauskaa se on”, Kim Koivu luonnehti.Kim Koivu oli ensi kertaa mukana ja selvitti tiensä jatkokierroksille.Reiällä 16 vinkuvien kumiankkojen myynnin tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen. Tarjolla on monenlaista evästä pitsasta churroihin. GOLFLEHTI • 4/2019 • 73 Juuri hyväntuulisuus, rentous ja iloisuus tuntuu olevan tanskalaisille luonteenomaista. Yhtymäkohtia Irlantiin löytyy siinäkin suhteessa. Reikä itsessään on 240 metriä pitkä par 4. Se on melkoinen birdie-automaatti, sillä pitkälyöntisim-mät tykittäjät yltävät lyömään avauksen griinille jopa rautamailalla.”Siinä kun oli mukava myötätuuli, niin päätin vetää rautanelosella”, Tapio Pulkkanen kertoi. Pulkkanen palkitsi griiniosumia odottaneen ylei-sön lyömällä avauksensa suoraan viheriölle. Jokaisen griinille jääneen avauksen kunniaksi pelaajien caddiet heittivät yleisöön kahtena ensimmäisenä kisapäivänä kuusi ja viikonlopun kierroksilla 12 pehmogolfpalloa, jotka sai vaihtaa oluttuoppiin griinin vieressä sijait-sevassa myyntipisteessä. Ei ihme, että väkeä tungeksi viheriön laidalla koko viikon.Oluen juominen golfkilpailussa ei ole Tanskassa mikään ongelma. Paremminkin olut tuntuu olevan Tanskassa pyhä asia. Useampi panimojätti pitää pääpaikkanaan Tanskaa, ja se näkyy jopa maan olutverossa, joka on korkean verotuksen maassa naurettavan alhainen. Olutta myös juodaan paljon. Ei kuitenkaan niin, että se olisi näkynyt millään tavalla haitallisesti urheilutapahtumassa.KILPAILUN RATKAISU, pelataan kentän ensimmäi-sen reiän tavoin yleisön silmien edessä Himmer-landin hotelli- ja spa-rakennuksen takapihalla. Ykkösväylän reunamilla on parikymmentä yhteis-työkumppaneiden käyttöön varattua terassia. Ne ovat ahkerassa käytössä läpi kisan, mutta kilpailun seuraaminen tuntuu välillä unohtuvan muun haus-kanpidon tieltä. Tällä kertaa pisimmän korren kilpailussa vei Itävallan Bernd Wiesberger, joka seikkaili viimeisel-lä reiällä bogin arvoisesti, mutta onnistui pitämään Skotlannin Robert MacIntyren yhden lyönnin turvin takanaan. Tanskalaisille kisa oli ennätyksellisen vaisu. Suurimmat tähden Thorsbjørn Olesen sekä Jyllannin niemimaan pohjoiskärjen Fredrikshavnista kotoisin oleva ja paikallisten suurta kannustusta nauttiva Lucas Bjerregaard karsiutuivat. Kisaan lähteneistä 16 tanskalaisesta vain viisi selviytyi jatkoon.Ensi vuonna kilpailu pelataan jälleen Himmer-landissa, ja sopimus Made in Denmark -kisasta osana Euroopan kiertuetta on voimassa vuoteen 2023 asti. Ajankohta tulee aikaistumaan viikolla, millä on jär-jestäjien kannalta suuri merkitys. Kisan kannalta olisi ensisijaisen tärkeää, että PGA Tourilla ja majoreissa säännöllisesti pelaavat maan ykkösnyrkit saataisiin kotikisaan parhaassa kunnossaan, levänneinä ja iskukykyisinä.Kilpaurheilusta puhuttaessa omien suosikkien menestyminen on aina yleisön kannalta toivottavaa. Made in Denmarkissa viihtymistä ei kuitenkaan ole jätetty sen varaan. Tämä katsoja panosti kisailmeeseen kynsiä myöten. Itävallan Bernd Wiesberger oli paras tänä vuonna. Mahtavan kisan pelannut Robert MacIntyre tervehtii yleisöä reiällä 14. 74 • GOLFLEHTI • 4/2019 Odotettu Anna Golf –matka tehdään tänä vuonna eksottiseen Marrakechiin, Marokkoon! Lähde hauskalle golfmatkalle nauttimaan golfista ja kulttuurista hyvässä seurassa. Matkalla järjestetään yhteistä ohjelmaa ja kisailuja unohtamatta rentoa yhdessäoloa skumppahetkien parissa. ANNA GOLF GOES MAROKKOHinta 1.575€/hlö sisältää: • Suorat lennot • 7 yön ”All Inclusive” majoitus Kenzi Menara Palace -hotellissa • 5 kierrosta golfia • Kaupunkikierros• Dinner & show –illallinen • Kaikki kuljetuksetLisämaksusta: Bagikuljetus lennolla 80€/meno-paluuYhden hengen huoneen lisämaksu 300€Matkalla pelataan upeat kentät: • ASSOUFID GOLF CLUB • AL MAADEN GOLF CLUB • AMELKIS GOLF CLUB • THE MONTGOMERIE GOLF CLUB • SAMANAH GOLF CLUB MATKA-AIKA: 30.11.-7.12.Varaa nyt tai kysy lisää!Golf Tailors p. 040-7191519 tai info@golftailors.fiMAJOITUS UPEASSA KENZI MENARA PALACE –HOTELLISSAAVOINNA SINUA VARTEN18 signature-väylääHirsala Golf | www.hirsalagolf.fiHirsalantie 215, 02420 Jorvas0207 412 369 | info@hirsalagolf.fi9 &18 reiän kierrokset, räätälöidyt pelioikeudet mm. opiskelijoille, perheille ja yrityksille, sarjakortit 5, 10, 20 & 50 kierrosta, greenfeet alk. 35€. Nyt myynnissä myös 9 reiän pelioikeudet!Katso kaikki vaihtoehdot ja valitse omasi osoitteessa hirsalagolf.fivalitse sinulle sopivin tapa pelata!LIPUNPAIKAT EIVÄT LÖYDY SATTUMALTALipunpaikkoja valittaessa reiluus ja tasapaino ovat johtavia periaatteita. Kuinka niitä onnistutaan noudattamaan?Golfkentän pelaajalle heittämään haastee-seen voidaan vaikuttaa monin eri tavoin. Väylien leveydellä on suuri merkitys, samoin esimerkiksi lyöntipaikkojen va-linnalla. Myös karheikon rankaisevuutta voidaan merkittävästi säädellä leikkuukorkeudella. Kasvukauden sääolosuhteet saattavat kuiten-kin tuottaa yllätyksiä esimerkiksi kenttää tärkeän kilpailun edellä viritettäessä. Jos kastelujärjestelmä ei ulotu karheikkoihin asti, tavoiteltua vaikeusastetta saatetaan joutua hakemaan muilla keinoilla.Lipunpaikoilla, eli reikien sijoittelulla viheriöille, on erittäin suuri vaikutus kentän päiväkohtaiseen TEKSTI JA KUVAT Janne Tarmiohaastavuuteen. Kun reiät on sijoiteltu hyvin, pelaaja joutuu aika ajoin käyttämään päätään ja etenemään strategisesti viisaasti välttyäkseen ylimääräisiltä lyönneiltä. ”Reikien sijoittelussa tulisi aina ottaa huomioon pelaajien taitotaso”, muistuttaa useissa major- kilpailuissakin tuomarina toiminut Arto Teittinen.”Kotimaan peruskilpailuissa kannattaa suosia lempeitä lipunpaikkoja, jotka ovat omiaan jättämään osallistujille kierroksesta hyvän jälkimaun.”TILANNE ON TOINEN, kun puhutaan kentän viimeis-telystä vaikkapa ammattilaiskiertueiden pelipäiviä Vierumäen CT-kisan lipunpaikat mietittiin viime kesänä huolellisesti. GOLFLEHTI • 4/2019 • 77 Kierroksen ensimmäinen ja viimeinen reikä ovat erityisasemassa.varten. Koska säännöt eivät kerro lipunpaikoista mitään, on turvauduttava terveeseen järkeen ja esimerkiksi USGA:n antamiin suosituksiin. Niissä keskeistä on kehotus kikkailun välttämiseen ja rei-luuden tavoitteluun.USGA kehottaa kilpailutoimikuntaa ottamaan huomioon sen, kuinka arkkitehti on ajatellut kunkin reiän pelattavaksi. Reiän paikkaa valittaessa tulee lisäksi kiinnittää huomiota päivän säähän, lähesty-mislyöntien pituuteen, väylien kuntoon ja esimer-kiksi griinien pitävyyteen.Kilpailun johdon on haettava hyvää tasapainoa edessä ja takana, keskellä tai vasemmassa ja oi-keassa reunassa olevien lipunpaikkojen välillä. Näin varmistutaan siitä, että sen paremmin draw- kuin fade-kierrettä suosivat pelaajat eivät saa etua.USGA neuvoo, että ammattilaiskiertueilla kentän tulisi usean päivän kilpailun aikana pysyä vaikeus-asteeltaan saman kaltaisena päivästä päivään.”Vanha päivä päivältä vaikeutuva konsepti on virheellinen”, Teittinen sanoo.USGA tarjoaa nyrkkisäännöksi kuuden vaikeah-kon, kuuden vielä haastavamman ja kuuden suhteel-lisen helpon lipunpaikan kokoelmaa.YLEISESTI NOUDATETTU OHJE on myös se, että reikä ei saisi olla neljää ”askelta” lähempänä viheriön reunaa.”Askel tarkoittaa käytännössä jaardeja. Meillä Suomessa voidaan yhtä hyvin puhua metristä, ja puhutaankin”, Golfliiton sääntö- ja tasoitustoimi-kunnassakin vaikuttava Teittinen sanoo.”Neljän metrin minimi on erityisen tärkeä sy-vyyssuunnassa. Pallolle on annettava lähestymisissä riittävästi tilaa ja aikaa pysähtyä niin viheriön etu- kuin takaosassakin.”Lipunpaikkojen haastavuudesta usean päivän mittaisen kilpailun sisällä Teittisellä on USGA:n ohjeista hieman poikkeava kanta.”Meillä Suomessa on tärkeimmissä kilpailuissa ollut tapana, että lipunpaikat ovat haastavimmillaan toisena kilpailupäivänä, cutin edellä. Silloin mah-dolliset kolmet putit menevät samaan harmitukseen cut-rajan karkaamisen kanssa.”Kesäkuisessa Messilän Ladies Finnish Openissa päätuomarina toiminut J-P Salakari on saman kou-lukunnan kasvatti.”Kun cut lähestyy, pelaajia koetellaan tyypilli-sesti erityisesti toisen kierroksen rei’illä 15–17. Se erottaa jyvät akanoista”, hän sanoo.Kierroksen ensimmäinen ja viimeinen reikä ovat erityisasemassa.”Ensimmäisenä kilpailupäivänä ykkösreiän lipunpaikasta halutaan yleensä suhteellisen helppo. Sillä tavoin pelaajat saadaan alta pois ja kierrokselle ja koko kilpailulle hyvä flow”, Teittinen selventää.Päätösreiän viheriön tuntumassa on parhaassa tapauksessa yleisöäkin paikalla. Silläkin on vaiku-tuksensa.”Viimeisen reiän lipunpaikka saa olla helpohko”, Salakari paljastaa. ”Yleisöhän haluaa nähdä hyvää peliä ja onnistumisia.”Turvallisuustekijöilläkin on merkitystä.”Päätösreiällä on aina syytä välttää viheriön ta-kaosassa olevaa lipunpaikkaa, jos yleisöä odotetaan saapuvan paikalle”, Teittinen huomauttaa.ENTÄ SE PALJON PUHUTTU reiluus? Kuinka siitä pidetään huolta?Tästäkin on selvät ohjeet.Tärkeintä on, että pallo saadaan puteissa pysäh-tymään reiän tuntumaan. Aina se ei ole onnistunut USGA:ltakaan. Ja pelaajat ovat olleet oikeutetusti närkästyneitä.”Viheriön pinnan ei tarvitse reiän ympärillä olla tasainen, mutta kallistuksen on oltava saman kaltai-nen metrin säteellä joka puolella reikää”, Teittinen kertoo. ”Aina se ei tietenkään ikävä kyllä ole mahdol-lista.”USGA:n ohjeet sanovat näin:”Reiän välittömän ympäristön tulisi olla lähes tasainen kahden–kolmen jalan säteellä, ja luonteel-taan yhtenäinen. Missään tapauksessa reikää ei saa sijoittaa hankalaan paikkaan tai sellaiseen rintee-seen, josta pallo voi saada vauhtia. Reiän yläpuolella olevan pelaajan tulee kyetä pysäyttämään pallo reiän tuntumaan.”Reiluutta on ottaa myös tuulen suunta huomioon silloin, kun voimakasta tuulta on luvassa. Myötä-tuuleen lähestyttäessä reikä on esimerkiksi syytä sijoittaa muualle kuin viheriön etureunaan. Suo-messa tosin tuulee vain harvoin niin voimakkaasti, että tuollaisilla asioilla tarvitsisi suuremmin vaivata päätään.Haasteitakaan ei pidä pelätä.”Haluamme filosofiamme mukaisesti tarjota pelaajille haasteita”, sanoo Champions Tourin kil-pailuista vastaava Gene Smith. ”He haluavatkin tulla haastetuiksi. Mutta haluamme pitää kiinni reiluuden periaatteesta. Olisi hölmöä laittaa heidät pelaamaan 80 lyönnin kierroksia.”J-P Salakari puhui Messilässä samasta asiasta.”Tiiauspaikkojen ja lipunpaikkojen valinnalla voitaisiin täälläkin varmistaa se, että kukaan ei riko paria. Mutta ketä se palvelisi?” 78 • GOLFLEHTI • 4/2019 Tyylikäs kiertue laatuautojen ja golfin ystävilleFord Vignale Golf Tour haastaa klubipelaajat jännittävään parikilpailuun laadukkaalla kiertueella. Jokaisen osakilpailun voittajapari lunastaa kutsut upealle finaalimatkalle ulkomaille. Tapahtumat sisältävät myös mielenkiintoisia erikoiskilpailuita sekä laadukkaita tuotepalkintoja.Ford Vignale –kilpailujen pelimuotona on parikilpailuna pelattava best ball -pistebogey ¾-tasoituksin. Kiertueella voi osallistua joko yhteen tai useampaan osakilpailuun. Ford ja Ford Vignale -kuskit saavat alennusta kilpailumaksusta. TERVETULOA MUKAAN!Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan www.fordvignalegolf.fiOsakilpailut25.5. Viipurin Golf15.6. Kultaranta Golf13.7. Lakeside Golf21.7. Kytäjä Golf27.7. Lahden Golf Osakilpailun voittajapari kutsutaan finaalimatkalle upeaan Peralada Golfiin, EspanjaanNext >