< PreviousGOLFKENTÄTKolmas ysi tuo tilaa ja vaihtoehtojaKankaisten Golf on yksi maamme harvoista 27-reikäisistä golfkeskuksista. Kolmen lenkin kentillä on eittämättä etunsa. TEKSTI JA KUVA Jere Jaakkola80 • GOLFLEHTI • 4/2019 ”37 500 kierrosta vuodessa. Riittääkö se vastaukseksi?” vastaa toimitusjohtaja Timo Tuominen nauraen kysyttäessä, minkä vuoksi Kankaisten Golfissa päätet-tiin rakentaa kolmas yhdeksikkö.Viitisen vuotta sitten Maskussa sijaitsevalla kentällä alkoi olla ahdasta. Edes osakkaille ja vuokrapelioikeudella pelaaville ei tahtonut löytyä riittävästi peliaikoja. Vieraspelaajana kentälle alkoi jo olla vaikea päästä ollenkaan. Tarve kolmannelle ysille oli huutava.”Päätös rakentamisesta ei silti ollut mikään läpihuutojuttu. Isot kenttä-investoinnit harvoin ovat”, runsaat puoli vuotta Kankaisten Golfin toimitusjohtaja-na työskennellyt Tuominen sanoo.Kun kenttä sitten otettiin 27-reikäisenä käyttöön syksyllä 2017, lisärakentamisen edut ymmärrettiin yhteisössä nopeasti. Ruuhkat helpottivat heti.”Nyt meillä pystyy melkein lupaamaan, että jos tulee parkkipaikalle ilman, että on peliaikaa varattuna, viimeistään tunnin sisällä pääsee ainakin yhdelle ysille pelaa-maan”, Tuominen sanoo.Kentän laajentamisesta seuraa aina muitakin etuja. Kun kentän reikiä joudu-taan aikanaan remontoimaan, peruspa-rannuksen toimenpiteet voidaan kohdistaa kerrallaan vain yhden yhdeksikön reikiin tai osaan niistä. 27-reikäisessä golfkes-kuksessa täyden 18 reiän pelimahdollisuus säilyy myös kenttäremontin aikana.Myös erilaisten kisojen ja tapahtumien järjestäminen on helpottuu. Esimerkiksi yritystilaisuuksia voidaan järjestää aiem-paa enemmän, kun omat jäsenet voivat pelata samanaikaisesti yhtä tai kahta muuta yhdeksikköä.Kankaisissa on tavallisina pelipäivinä aina mahdollisuus valita, pelaako yhden ysin vai täyden 18 reiän kierroksen. Mo-nella muulla lähiseudun kentistä puolik-kaan kierroksen pelaaminen ei kätevästi onnistu, koska reititys ei kierroksen puolivälissä poikkea klubitalolla.Uudet yhdeksän reikää sekoitettiin Kankaisissa yhdeksän vanhan reiän kanssa, ja kentällä pelataan nyt tasave-roisina uudelleen reititettyjä Kartano- ja Puisto-ysejä sekä kokonaan vanhoista rei’istä koostuvaa Kankas-lenkkiä. Kul-loinkin pelattavaa 18 reiän yhdistelmää vaihdetaan aina kahden viikon välein.Mahdollisesta neljännen ysin raken-tamisesta ei Kankaisissa ole Tuomisen mukaan vielä edes keskusteltu.”Nykyinen ratkaisu on meille tällä het-kellä ihan optimaalinen.” GOLFLEHTI • 4/2019 • 81 HetkiitselleKomeat vaaramaisemat, jäkälää järsivät porot ja viikkoja yötä myöten jatkuva pelikausi. Skandinavian pohjoisin 18-rei-käinen golfkenttä, Levi Golf, kiinnostaa ilman kommervenkkejakin.Luonnollisten vetovoimatekijöiden rin-nalla on myös rakennettuja houkutuksia. On grillilaavua, tyylikkäästi viimeisteltyjä vesiestepaaluja ja kelopuinen telkänpönt-tö – ja ne maankuulut vessat.Naispelaajat saavat olla monella ken-tällä tarkkana, että muistavat käydä ennen neljän tunnin golfkierrosta helpotuksen huoneessa. Suuremman hädän yllättäessä ovat miehetkin ihmeissään, ellei käymälää ala kentällä näkyä. Ja jos se lopulta osuu-kin eteen, kopista harvoin löytyy juuri muuta rekvisiittaa kuin wc-istuin, käsien-pesukraana ja pyyherulla ilman pyyhettä. Niilläkin toki pärjää, mutta kierroksen kriittisimmistä hetkistä voi tehdä myös elämyksen, kuten Levillä.Ensimmäiset vessat tulevat vastaan jo kuudennen reiän jälkeen. Maisemaan istuva kotamainen rakennus melkeinpä kutsuu poikkeamaan, vaikka pakottavaa tarvetta vierailulle ei olisikaan. Sisustuk-sen pienet yksityiskohdat piristävät ja tiu-kempikin homma hoituu hyväntuulisesti.Kahdennentoista reiän jälkeisellä taukopaikalla tulevat eteen jo seuraavat vessat. Taukokioski on tyylikäs, joskin kotaa tavanomaisempi, mutta vessojen sisustukseen on todella panostettu. On taidetta, lukemista ja golfaiheista rekvi-siittaa. Ja tietenkin vieraskirja. Miesten wc muistuttaa Britteinsaar-ten vanhoja golfklubeja. Naisten puoli on kristallikruunuineen, karvamattoineen ja kultaisine samppanjapulloineen hieman naapurikoppia fiinimpi.Jos Levin vessoista jotain negatiivista oikein hakemalla hakee, niin pelinopeu-teen ne vaikuttavat luultavasti kierroksia hidastavasti. Levin leppoisassa lomatun-nelmassa ei onneksi ole kiire mihinkään – tuskin edes vessaan. TEKSTI JA KUVA Jere JaakkolaYKSITYISKOHTA82 • GOLFLEHTI • 4/2019 149€Majoituspaketti, 1 yö 2 green feetä /hlöNORDCENTER200€Koko lähtö ja 2 autoa PORVOO GOLF69€2 green feetä ESPOO GOLF160€Koko lähtö ja 2 autoa HIRSALA GOLF60€2 green feetä NURMIJÄRVI GOLFGolfpisteen Verkkokauppa kokoaa yhteen 20 golfkentän pelituotteet green feestä, jäsenyyksiin, kausipelioikeuksiin ja majoituspaketteihin. Mukana muun muassa Linna Golf, Pickala, Hirsala, Ringside, EGS, Gumböle, Lakeside jne!Golfpiste.com/verkkokauppaOLE NOPEA, TUOTTEITA RAJOITETTU MÄÄRÄ!Hyödynnä kesän huipputarjoukset!VERKKOKAUPAN KAUTTA VIHERIÖILLEPELIOIKEUDET • JÄSENYYDET • GREEN FEET • MAJOITUSPAKETIT • VAIHTUVIA HUIPPUTARJOUKSIAHIEKKARANNAN HELMIYyterissä sijaitsee Porin vanhin golfkenttä, joka on edes harvalle paikalliselle tuttu.TEKSTI JA KUVAT Jere Jaakkola"Anteeksi, mutta missä päin täällä mahtaa olla se metsägolfkenttä?" kysyn Ravin-tola Dyynin tarjoilijalta."Mikä?" minulle vastataan.Golfkenttää, jota olemme tulleet pelaa-maan, ei tunne juuri kukaan. Eivät edes viereisen Yyteri Beach -lomakylän työntekijät, vaikka alueen jo hieman aikaa nähneistä opaskylteistä löytyykin sana ”Golf”. Löydämme kuitenkin tenniskentät, joiden lä-histöllä sijaitsee kuulemma metsään rakennetun golfkentän ykköstii. Näin on neuvonut etsimästämme kentästä juttuvinkin lähettänyt Marko Elo, joka on piirtänyt avukseni viitteellisen kartan siitä, missä ja miten kentän reiät kulkevat.PIENEN KÄVELYN JÄLKEEN löydämme ykköstiille. Tiiauspaikan virkaa tekee pieni tekonurmimatto, ja reiän paikkaa osoittaa puiden lomasta pilkottava maalattu kyltti, jossa lukee ”1”. Kaksi maastopyöräilijää polkee pitkin viereistä polkua ja huomaa meidän kantavan mukanamme golfmailoja.”Ollaanks me jollain golfradalla?” nainen kysyy varovasti mieheltä.”Ei tää nyt varsinaisesti miltään viheriöltä näytä”, mies vastaa.Ei näytä ei. Ruohoa ei näy missään. Maisema on pelkkää hiekkaa, kangasmaastoa, neulasia, käpyjä ja käppyräoksaisia mäntyjä. Palloa lyödään puiden yli, 84 • GOLFLEHTI • 4/2019 Jarno Koskela ja Miia Multanenviettivät juhannusta metsägolfin merkeissä.oksien alta, hiekasta, käpyjen päältä ja sammaleiden seasta.Väylät ovat lyhyitä, 80–120 metriä pitkiä, eikä kierrokselle tarvitse ottaa montaakaan mailaa mukaan. Osalla griinialueista voi hyvin käyttää putteria, toisilla taas hiekkaa on niin pehmeää, että on parempi turvau-tua mataliin chippeihin. Reikinä toimivat salaojaputken pätkät, mutta samasta putkesta ei kaikkia holkkeja suinkaan ole sahattu. Erikoisin tapaus löytyy kakkosreiältä. Reiän virkaa tekee suunnilleen golfreiän kokoinen kuppi, joka näyttää vanhalta mikroruoka-astialta.Rosoisen maapohjan vuoksi käytämme roimaa talvisääntöä, mutta asettamisen jälkeenkin palloon on osuttava puhtaasti. VAAN AI ETTÄ, kun golf on täälläkin hauskaa! Pelaa-minen Yyterin metsäkentällä on yhtä leikkiä, jossa ihmeelliset onnenkantamoiset ja surkeat tunaroinnit vuorottelevat. Itse peli näyttäytyy aivan samanlaisena kuin tavallisellakin golfkentällä.Vaikka mukanamme on Elon piirtämä ”väyläkart-ta”, griiniltä seuraavalle tiille löytäminen tuottaa muutamalla reiällä hieman päänvaivaa. Mutta se on osa tämän kentän viehätystä. Jos ykköstiille löytäisi sattumalta, kentästä mitään tietämättä, ei voisi mil-lään tietää, montako pelattavaa reikää on vielä edessä.Juuri kun olemme saaneet kentän päättävän kuu-dennen reiän pelattua, puiden takaa kuuluu vaimeaa sadattelua. Mäntyjen välistä näkyy, että metsän lo-maan lähes huomaamattomasti piiloutuvalla kentällä on muitakin.HIHATTOMIIN PAITOIHIN ja varvassandaaleihin son-nustautuneet Jarno Koskela ja Miia Multanen ovat viettämässä juhannusta kotikaupunkinsa rantakoh-teessa. Multasella on green card, mutta Koskela ei ole golfia harrastanut. Kentän historiaa hän kuitenkin sattuu hieman tuntemaan. Koskela tietää kertoa, että noin 40 vuotta sitten, kun alueella oli vielä Rosenlewin lomakylä, kolme kaverusta reititti metsään 9-reikäisen kentän. Jossain vaiheessa kenttä unohtui kokonaan, mutta myöhem-min se herätettiin taas hiljalleen eloon. Kentän reikä-määrä on sittemmin pudonnut kuuteen, eikä pelaajia vieläkään vilise ruuhkaksi asti.Koskela ja Multanen ovat pari päivää aikaisemmin kaivaneet hiekasta, neulasista ja muusta maa-ainek-sesta täyttyneet reiät puhtaiksi. Nyt he ovat kentällä lomansa aikana jo toistamiseen.”Toivottavasti kipinä ei nyt mahdottomasti iske. Olis vähän muutakin tekemistä vapaa-ajalla”, Koskela myhäilee – kenties tietoisena siitä, että jokin on jo kolahtanut.Pelikokemus Yyterin metsäkentällä on lumoava ja pitkäksi aikaa mieleenpainuva. Kotiin ajellessa mieleeni juolahtaa kuitenkin erikoinen ajatus: kuinka tarkasti tohdin kentästä kertoa ilman, että hiekkaran-nan helmen salaperäisyys liikaa kärsii.Ehkä tämä riittää. Pelaaminen Yyterin metsä kentällä on yhtä leikkiä, jossa ihmeelliset onnenkantamoiset ja surkeat tunaroinnit vuorottelevat.Osalla rei'istä opastus toimii, osalla taas suunnistustaidoista on apua. GOLFLEHTI • 4/2019 • 85 ”Olin koulun liikuntatunnilla pelaamassa jalkapalloa, kun maalivahti potkai-si minua pallolla päähän. Pallo osui vasempaan ohimoon, ja minulle tuli va-kava aivovaurio. Jouduin opettelemaan puhumisen melkein alusta. Kaikki pysyvät vauriot tulivat aivojen vasemmalle puolelle, joka ohjaa kehon oikean puolen toimin-taa. Se ei minulla toimi enää normaalisti. Kävely on vaikeaa, samoin kirjoittaminen. Minulla on pienen lapsen käsiala. Myös lähimuistin ja tasapainon kans-sa on ongelmia. Se isku muutti koko elämäni. Päivä oli 25.8.2016.Ennen iskua jääkiekko oli minulle kaikki kaikessa. Se määritti minut ihmisenä. Olin siinä todella hyvä, ja pelasin kolmessa eri joukkueessa. Olin pelannut myös golfia, mutta en mitenkään tosissani. Se oli sellainen mukava kesäharrastus. Toipumisen alussa olin pitkään vain kotona lepäämässä. En pystynyt tekemään mitään muuta. Kun aloin voida hieman paremmin, päivieni suurin virike oli golfin yksityistunti valmentajani Sakari Ahon kanssa. Hän on tehnyt minun eteeni niin paljon. Ilman Sakkea en olisi golfarina yhtään mitään.Golfin harjoitteleminen on minulle vaikeaa, jos joudun esimerkiksi muuttamaan svingiäni. Silloin joudun miettimään asioita, ja väsyn nopeasti. Mutta pystyn tekemään vaikkapa tunnin wedge-treenin, jos saan vain lyödä palloja, eikä minun tarvitse miettiä tekniikkaa. Golf on hyvä laji minulle, kun pystyn treenaamaan omaan tahtiini. Golf on ottanut jääkiekon paikan elämässäni. Elän ja hengitän golfia. Vietän kesällä kaikki päivät Aura Golfissa. Ihmiset tietävät tarinani ja tukevat minua. Olen todella ylpeä saadessani edustaa Aura Golfia ja nyt myös Suomea tyttöjen EM-joukkuekisoissa.Viime talvena harjoittelin Espanjassa Tapani Saa-rentolan ohjauksessa. Tapsan kanssa jatkamme taas ensi talvena.Sain pitkän taistelun jälkeen luvan pelata juniori-kilpailuissa golfautolla. Autosta pitää tosin ottaa kat-to ja tuulilasi pois, koska en voi saada autosta mitään hyötyä muihin pelaajiin nähden. Olen samalla tavalla sään armoilla kuin muutkin pelaajat.Murehdin aluksi sitä, miten muut pelaajat ja hei-dän vanhempansa suhtautuvat minuun, jos pärjään kilpailuissa, kun pelaan kuitenkin autolla. Mutta se oli turha pelko. Kaikki ovat ymmärtäneet tilanteeni. Onneksi golf on näin suvaitsevainen laji. Tavoitteeni on kuitenkin vielä päästä autosta eroon. En tykkää pelata sen kanssa.Uskon siihen, että kaikella on joku tarkoitus. On-nettomuuden myötä elämäni tärkein portti, jääkiek-ko, sulkeutui. Mutta sen seurauksena minulle avautui lukuisia muita portteja. Olen miettinyt, miksi onnettomuus ei tullut aiem-min? Uskon, että tarvittiin se yhdentoista vuoden jääkiekkoharrastus, jotta minulle kasvoi urheilijan psyyke. Minä olen se ihminen, joka kestää tämän vamman.” Isku, joka muutti elämänTEKSTI JA KUVA Juha HakulinenVaikean aivovamman kanssa elävä Matilda Gustafsson edustaa Suomea tyttöjen EM-joukkuekilpailuissa."Onneksi golf on näin suvaitsevainen laji."#MUNTAPAPELATAJoku ehkä ajattelee, että golf on setämiesten juttu. No. Se joku on oikeassa. On se sitäkin. Mutta se on myös peli lähiössä hengaaville teineille. Tuoreille äideille. Rokkareille ja räppäreille. Fitnesshulluille. Tubettajille. Surffareille. Maahanmuuttajille. Hajamielisille professoreille. Homoille, heteroille ja kaikille sillä välillä. Se on niille, jotka nauravat liian kovaa. Niille, jotka haluavat aina voittaa. Niille, jotka luulivat vihaavansa golfia.86 • GOLFLEHTI • 4/2019 GOLFLEHTI • 4/2019 • 87 ST1 MASTERCARDILLA GOLFFARI TANKKAA AINA EDULLISEMMIN*St1 Mastercardissa ei ole kuukausittaista tilinhoitomaksua, kun käytät sitä vähintään kerran kuukaudessa St1 Way -sovelluksessa tai St1- tai Shell -asemalla. Muutoin käytettynä tilinhoitomaksu on 3 €/kk. Kuukautena, jona et käytä korttia ollenkaan, et myöskään maksa tilinhoitomaksua.Teiden paras maksutapaetu joka litralta — kesän ajan puttaat pois peräti 3 snt/l kaikista polttonesteistä! Yli 400 St1- ja Shell-asemaa palvelevat sinua kotimaan viheriöitä kierrellessäsi.Saat kortin käyttöösi heti:1. Lataa St1 Way -sovellus.2. Hae St1 Mastercardia sovelluksen kautta.3. Saat kortin heti sovellukseesi ja voit maksaa sillä välittömästi.4. Fyysisen kortin saat myöhemmin postitse.St1 Mastercard- Aina suurin maksutapaetu polttonesteistä- Maksa helposti ja turvallisesti Apple Paylla- Tankkaajille tilinhoitomaksu 0 €/kk* Katso kaikki edut: st1.fi/mastercardSIELLÄ ILO SEILAA.Edullisin hinta netissä. Varaa vikingline.fi tai soita 0600 41577 (2,01 €/vastattu puhelu + pvm./mpm.). Paikkoja on rajoitetusti. Pidätämme oikeuden muutoksiin. KUN MIELIT KOTIMAAN KENTTIÄ KAUEMMAS.Viking Linen reittimatkat vievät joustavasti Viron ja Ruotsin viheriöille. Kauttamme järjestyvät myös golfpaketit Ahvenanmaalle, missä sesonki jatkuu lokakuulle asti. Parhaat pelireissut tehdään Punaisilla laivoilla!Next >