< PreviousMATKAILUMADEIRA ON PALKITTU Euroopan parhaana saarikohteena 2019 World Travel Awards -palkinnolla. Madeira sai tunnustuksen viidennen kerran viimei-sen seitsemän vuoden aikana. Atlantilla, noin 1000 kilometrin päässä Euroopan mantereesta ja 500 kilometrin päässä Afrikan mante-reesta sijaitsevan saaren valtteja on subtrooppinen ilmasto, jonka ansios-ta keskilämpötila pysyttelee ympäri vuoden 17–25 asteen välillä tarjoten muun muassa golfareille ihanteelliset olosuhteet harrasta miselle.Madeiran kentät ja Clube de Golf do Santo da Serra myyvät yhteistä golfpassia. 360 euron hintaisella passilla saa pelata viisi kierrosta. Hinta pitää sisällään myös kuljetukset hotellilta golfkentälle. Golfia suurempi vetonaula ikuisen ke-vään saarella, joksi Madeiraa kutsutaan, on vaeltaminen. Saari on Unescon maa-ilmanperintökohde, ja sillä sijaitsee viisi luonnonpuistoa, jotka kattavat saaren maa-alueesta lähes kaksi kolmasosaa. Madeiralle on hyvät lentoyhteydet. Finnair lentää saarelle ympäri vuoden. `MADEIRA KERÄÄ TUNNUSTUSTA PETER CORDEN110 • GOLFLEHTI • 4/2019 `TANSKAN GOLFIN ALKULÄHTEILLÄTanskan vanhin golfkenttä, jo vuona 1901 avattu Fanø Golf Links, sijaitsee Fanøn lomasaarella lähellä Saksan rajaa. Aidoksi links-kentäksi luokiteltava Fanø tarjoa pelikokemuksen, jollaisia on tarjolla vain harvoin. Lyhyt, kapea, kumpuileva ja oikukas kenttä on tuulahdus menneisyydestä. Se saa unoh-tamaan kiireen ja suorittamisen. Lue pidempi juttu, "Fanø – Tanskan vanhin kenttä on oikukkaasti omanlaisensa links", osoitteessa golfpiste.com. `ENGLANTI ON EUROOPAN SUURINEUROOPASSA ON 8940 golfkenttää ja 125 268 golfreikää selviää R&A:n julkaisemasta Golf Around the World -katsauksesta. Määrä on 23 % koko maailman kentistä. Eniten kenttiä (16 752) on Yhdysvalloissa. Seuraavina listalla ovat Japani (3169) ja Kanada (2633). 2270 golfkentän Englanti on listan nelonen ja Eu-roopan ykkönen. Yli tuhat kenttää on myös Saksassa (1050). 500 kentän rajapyykin rikkovat Ranska (804), Ruotsi (662) ja Skotlanti (614) Espanjan (497) ja Irlannin (494) jäädessä niukasti viivan alle.` 3 ALIARVOSTETTUA MUTTA HELPPOA GOLFKOHDETTAPuolan golftarjonta on niukkaa mutta laadukasta. Sand Valley ja Modry Las ovat maan arvoste-tuimmat. Helposti saavutet-tavan Gdanskin läheltä löytyy puolestaan Euroopan pisimpiin kenttiin kuuluva Postolowo. Amsterdam on Euroopan suosi-tuimpia turistikohteita. Lentoja on tarjolla läjäpäin, ja lyhyen ajomatkan päässä Amsterda-mista on lukuisia tasokkaita golfkenttiä. 321PUOLASLOVENIAHOLLANTIRunsas lentotarjonta ja kom-pakti koko yhdistettynä mahdol-lisuuteen pelata aamulla alppien juurella ja illalla Välimerellä? Toimii! Slovenia on golfarin unelmakohde ja maan kentät poikkeuksetta nautittavia. R CORDEN GOLFLEHTI • 4/2019 • 111 Lintuja, miinuksia ja teeaikojaPunainen miinus on hyvä asia, samoin lintu. Kotka on vielä parempi. On olemassa lyönti, jossa ei osuta palloon. Tii ei ole tea. Siinä pari asiaa, jotka olen oppinut sen jälkeen, kun ammattigolf tuli elämääni. Olen tajunnut senkin, että joku voi todella pelata työkseen golfia. Olen ihminen, joka rakastaa mekkoja ja joka ei ole seurannut elämässään juuri minkään sortin urheilua. Mitä nyt olen antoisana kansalaisvelvollisuutena katsonut lätkän MM-kisoja ja aikanaan Jypin pelejä isän kanssa. Nyt kotikatsomomuudi on hiipinyt elä-määni salakavalasti. Urheiluruudun golfuutisoinnin havainnoimisen sijaan havahdun ymmärtäväni jotain lajin takana olevasta kovasta työstä ja sen monimut-kaisesta ja kipeästäkin suhteesta pelaajiinsa. Arki ammattigolfarin kanssa on erikoisen taval-lista. Kun toinen on 200 päivää vuodessa pois kotoa, seurauksena on joukko erikoistilanteita. Illallisen voi nauttia esimerkiksi yhdessä aivan hyvin Skypen välityksellä, valtakirjat ja toisen elämään liittyvä pa-perisota kuuluvat arjen peruspyörittämiseen. Asiaan kuuluvat myös kiinteästi alati keskenjäävät hetket, kun toinen on aina lähdössä tai tulossa. Sanalla sa-noen: jos haet tasaisen varmaa ja levollista elämää, pysy kaukana ammattigolfareista.Pidän golfin perinteitä vaalivasta puo-lesta. Golf ei ole neonpinkki spandex-toppi tai liian pienet housut. Päin-vastoin se on lajina muuttumaton jääräpää, joka on mikä on. Ota tai jätä. Jos jätät, et tajua ikinä sitä, mitä otit alun perin. European Tour näyttää valtavalta koneistolta ulospäin, mutta se on sopivan kokoinen ja läheinen sen sisäpiiriin kuuluville pelaajille ja perheille. Kaikki toimii. Kil-pailijat ovat omis-sa kuplissaan. Tiina KaakkunenOsa hakkaa rangella aamusta iltaan, osa naureskelee player’s loungessa. Osa taas ilmestyy näkyviin vasta viime hetken tiillä. Mukana olevien puolisoiden ja pelaajien jännitys kilpistyy kisaviikon ensimmäiselle varsinaiselle pelipäivälle eli torstaille. Niin. Mikä merkitys tässä rinnalla olemisella on? Sen päättää kohde itse. Jotkut eivät vaimojaan peli-paikalle halua. Toiset kiertävät koko vuoden mukana perheensä kanssa. Itse lähden mukaan aina, kun on hyvä tilanne. Se riippuu monesta asiasta. En kuu-lemma koskaan häiritse peliä, ja hyvä niin. Pelivii-koilla mennään turvallisesti eteenpäin, pelirutiinien saattelemina. Se tuo rytmin viikkoon ja valmistelee koitokseen jo maanantaista lähtien. En kutsuisi mu-kana oloa lomaksi, vaan se on jotain työn, lomailun, henkisen tukemisen ja tarkkailun välimaastosta. Olen tullut siihen tulokseen, että golf on tunne. Se ottaa ja antaa. Se raivostuttaa ja kietoo syleilyynsä. Se tuo ja vie. Minulle se toi ihmisen ja vei minut maail-malle. On ollut elämys nähdä majesteettisen kaunis Valderrama ja kuunnella golfpallojen ulinalentoa tiipaikan alla. Istua lämpimässä tuulessa ja katsella järvelle Kytäjällä, jonne tuskin tieni olisi koskaan muuten vienyt. On ollut opettavaista nähdä ja jakaa toisen syvä intohimo omaan ammattiin. Tämä on minun golfini. Itse en aio aloittaa pelaamista. Sii-hen meillä on jo selkeä työjako. Golf ei ole koskaan kaikki, ja se on ihan kaikki. Tänä päivänä olen mekkoihminen, jolla on golfhou-sut. Onneksi ne eivät ole pinkit eikä liian tiukat. Pikeepaitaa en aio hankkia. Vaikka paitamaku on ja pysyy, toisen intohimo tarttuu huomaamatta, ja vää-jäämättä huomaat huutavasi kotona keskellä yötä katsoen silmät ristissä peliä Viaplayltä. Ja vauva herää. KIRJOITTAJA ON AMMATTIGOLFARI MIKKO KORHOSEN PUOLISO. BRÄNDITERAPEUTTI, KONSEPTISUUNNITTELIJA JA THE 59 FUND BY MIKKO KORHOSEN LUOVA JOHTAJA.KOLUMNI112 • GOLFLEHTI • 4/2019 TERVETULOA MUKAAN BMW Golf Laakkosen osakilpailuun. Kilpailu pelataan lauantaina 31.8. Kytäjä Golfissa South East -kentällä. Yhteislähtö klo 10:00.Osakilpailusta luokkien voittajatpääsevät BMW Northern Europe-finaaliin Ruotsin Bro HofGolfiin 15.-16.9.2019. Ruotsin finaalin voittajat jokaisesta sarjasta pääsevät pelaamaan BMW Golf Cup International World Final 2019 loppukilpailuun Etelä-Afrikkaan.BMW GOLF OPEN.Yhteistyössä: T2G ja BMW Pego Golf School.Puheluhinnat 010–yritysnumeroon: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. alv. 24 %) Laakkonen REDI HelsinkiHermannin Rantatie 5Puh. 010 214 7750Laakkonen JUMBO VantaaVantaanportinkatu 3Puh. 010 214 7710Laakkonen ESPOO Luomannotko 7 Puh. 010 214 8210Laakkonen HELSINKI Mekaanikonkatu 2 Puh. 010 214 8060KYTÄJÄ GOLFKytäjäntie 1265www.kytajagolf.fiTervetuloa!Kilpailusarjat ja pelimuodotKilpailun pelimuoto on henkilökohtainen pistebogey täysillä pelitasoituksilla.Osakilpailun peliluokat ovat:1. Naiset: Tasoitus ≤ 282. Miehet A: Tasoitus ≤ 12,93. Miehet B: Tasoitus 13–28IlmoittautuminenIlmoittaudu mukaan kisaan 28.8. mennessä golfboxin kautta tai s-postilla caddiemaster@kytajagolf.fi. Osallistumismaksu: Vieraspelaajat 65 € ja jäsenet 25 €, sisältää lounaan. SEURAAVAKSI17 18 25 HEINÄKUUTALyöntipelin avointen sarjojen SM-kilpailut käynnistyvät. Kisakenttänä on Vaasan Golf. HEINÄKUUTAKauden viimei-nen miesten major, The Open, alkaa. Kuka pok-kaa hopeakannu Claret Jugin? HEINÄKUUTANaisten kausi huipentuu kahteen 11 päivän sisällä pelattavaan majoriin.Huippugolfia VierumäelläSuurin Suomessa järjestettävä golfturnaus, Challenge Tour -osakilpailu Vierumäki Finnish Challenge, pelataan urheiluopiston Cooke-kentällä 1.–4. elokuuta. Onko jälleen kotivoiton aika? Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy. ` SEURAAVASSA NUMEROSSAILMESTYY 4.9.PallokaupoillaPerehtyneempikin golfari voi ajelehtia väline kauppojen pallomeressä. Millainen golfpallo kenellekin sopii? Syysgolfin lumoVuoden sykähdyttävimmän golfkierroksen voi pelata lehtien jo kellastuessa.114 • GOLFLEHTI • 4/2019 Kaiken voi korvata. Paitsi elämän.pohjolavakuutus.fiNext >