Julkaistu: 07.07.2025
Suomen amatöörimaajoukkueet taistelevat tällä viikolla menestyksestä EM-viheriöillä. Joukkue-EM-kilpailut alkavat tiistaina ja päättyvät lauantaina mitalien jakoon. Suomesta matkassa ovat miesten, naisten ja poikien joukkueet.
Kilpailut pelataan eri maissa, mutta noudattavat samaa kaavaa.
Tiistaina ja keskiviikkona joukkueen jokainen jäsen pelaa henkilökohtaisen lyöntipelikierroksen. Päivittäin viiden parhaan pelaajan tulos lasketaan joukkueen yhteistulokseen. Kahden kierroksen lyöntipelitulosten perusteella joukkueet jaetaan ykkös- ja kakkoslohkoon (A- ja B-flight) siten, että ykköslohkossa kahdeksan parasta ratkaisevat mitalien kohtalon ja kakkoslohkossa kahdeksan heikointa pelaavat sijoista 9–16.
Torstaista lauantaihin pelataan reikäpelejä maa maata vastaan. Mitalistit ovat selvillä lauantaina iltapäivällä.
Viime vuonna poikien joukkue sijoittui EM-kilpailuissa parhaiten ollen seitsemäs. Se oli Suomen joukkueista myös ainoa, joka selvisi ykköslohkoon. Miesten joukkue voitti kaikki kolme kakkoslohkon otteluaan sijoittuen yhdeksänneksi. Naisten joukkue sijoittui yhdenneksitoista.
Tänä vuonna Suomen kolmella joukkueella on tavoitteena päästä kaikilla ykköslohkoon ja mitalipeleihin, vaikka amatöörien maailmanlistan sijoitusten perusteella Suomi ei kahdeksan parhaan joukkoon ylläkään.
Golfissa mikä tahansa on kuitenkin mahdollista. Tästä osoituksena miesten vuonna 2018 nappaama EM-kulta sekä naisten saavuttama EM-hopea vuonna 2014 ja EM-pronssi 2013.
Miesten Team Finland -joukkueen valmentaja Timo Karvinen kertoo, että kuuden hengen EM-kilpailut mittaavat ennen kaikkea eri maiden valmennusjärjestelmien toimivuutta, sillä yksittäisten pelaajien panos ei ole yhtä suuressa roolissa kuin esimerkiksi MM-kisoissa, joissa pelataan kolmen hengen joukkueissa.
Tärkeintä on kuitenkin ensin varmistaa kahdelta lyöntipelikierrokselta paikka kahdeksan parhaan joukossa. Se edellyttää muutamalta pelaajalta päivittäin huippuonnistumisia ja muilta tasaisen hyvää suorittamista.
”Kun pelataan kuuden pelaajan voimin, isossa roolissa ovat nelos-, viitos- ja kuutospelaajat”, Karvinen korostaa.
Viskari iski yhdeksän birdietä harjoituspäivänä

Miesten EM-joukkuekilpailu pelataan Irlannissa Killarney Golf & Fishing Clubilla, joka sijaitsee saaren eteläosassa, Lough Leane -järven rannalla. Kyseessä on puistokenttä, joka on isännöinyt European Tourin Irish Openia lukuisia kertoja.
Miesten joukkueeseen kuuluu neljä pelaajaa, jotka olivat mukana jo viime vuonna: Sakke Siltala, Veikka Viskari, Niilo Mäki-Petäjä ja Topi Lindström. Tulokkaita tällä tasolla ovat Viggo Talasmäki ja Ville Virkkala.
Suomen ykköspelaaja ja kapteeni on Siltala, joka on amatöörien maailmanlistalla sijalla 116. Hän voitti toissa viikolla henkilökohtaisissa EM-kilpailuissa pronssia. Heti arvoturnauksen jälkeen Siltala osallistui The Open Championshipin viimeiseen karsintavaiheessa, jota hän ei läpäissyt.
Kisa- ja matkustusputkessa Siltalalla on jäänyt palautuminen vähiin. Suomen joukkue pelasi maanantaina ainoastaan yhdeksän reikää ja tiistaina Siltalan lähtöaika on iltapäivällä, joten hän saa ennen kisaa kunnon yöunet ja kaipaamaansa lepoa.
Sunnuntaina Siltalan peli harjoituskierroksella oli väsymyksen takia hieman hakusessa, mutta hän ei ollut siitä moksiskaan.
”Kun pysyy tiiltä hyvissä asemissa ja osuu paljon griineihin, on mahdollista pelata hyvä tulos. Griinit ovat vastaanottavat eivätkä kovinkaan nopeat, joten hyvänä puttipäivänä täällä on mahdollisuus pelata todella matala tulos”, Siltala sanoi.
Toinen kuuma nimi Suomen joukkueessa on Veikka Viskari, joka ylsi juhannusviikolla The Amateur Championshipissä pronssille. Hän oli huippuvireessä ensimmäisenä harjoittelupäivänä ja iski kierroksellaan peräti yhdeksän birdietä.
”Tämä on selkeästi kakkoslyöntien kenttä. Tiiltä on jonkin verran tilaa ja voi valita, lyökö avausta raudalla vai draiverilla. Viheriöillä on paljon erilaisia tasoja ja rinteitä. On tärkeä, että lähestymislyönneissä on numerot hallussa”, Viskari analysoi.
Miesten joukkueen valmentajan Timo Karvisen mukaan ykköslohkoon yltääkseen kaikkien suomalaispelaajien täytyy pelata parin tuntumassa ja muutaman onnistua paremmin.
”Joukkueen päivittäisen tuloksen pitää olla kahdeksasta kymmeneen lyöntiä alle parin”, laskeskelee Karvinen, jonka aisaparina toisena valmentajana kisassa on Ville Sirkiä.
”Nyt pitää asennoitua sillä tavalla, että olemme A-flightissa”

Naisten kilpailu pelataan Ranskassa Golf de Chantillyn kentällä, joka sijaitsee Pariisista 50 kilometriä pohjoiseen. Yli sata vuotta vanha puistokenttä arvioidaan yhdeksi Ranskan parhaista.
Suomea edustavat June Weckman, Sandra Palin, Anastasia Hekkonen, Emilia Väistö, Ada Huhtala ja Oona Kuronen. Joukkuetta luotsaavat valmentaja Mikael Salminen sekä Markus Kangasvieri tuplaroolissa kapteenina ja fysioterapeuttina.
Salminen valoi joukkueeseen uskoa viime perjantaina Linna Golfissa pidetyllä valmistautumispäivänä. Hänen mukaansa pelaajien pitää asennoitua siihen, että lyöntipeliosuuden jälkeen jatketaan mitalipeleissä.
”Kokoonpano on poikkeuksellisen paljon mahdollisuuksia antava. Se on enemmän nyt siitä kiinni, pystyvätkö pelaajat näkemään A-flightin viikon ensimmäisenä portaana”, Salminen pohtii.
Suomen joukkueesta pieni kysymysmerkki oli ennakkoon Oona Kurosen kunto loukkaantumisen jälkeen. Hän kärsi selän rasitusmurtumasta. Kuronen vakuutti, että loukkaantuminen ei enää näy hänen pelissään ja usko koko joukkueen mahdollisuuksiin on korkealla.
”Tämä on se vuosi, kun menemme mitalipeleihin. Se vaatii kaikilta hyvää perussuoritusta. Joukkue on erittäin iskukykyinen ja hyvin hitsautunut yhteen”, Kuronen sanoi.
Kuronen edusti Suomea myös viime vuonna samoin kuin Emilia Väistö. Muut suomalaiset pelaavat ensimmäistä kertaa naisten joukkueessa EM-tasolla.
”Tiimikisat ovat kivoja, koska niissä ei pelata vain itselleen, vaan myös tiimille ja omalle maalleen”, Väistö hehkuttaa.
Väistö näkee, että Chantillyn kentällä pitää onnistua avauslyönneissä. Hänen mukaansa se ei muodostu suomalaisille ongelmaksi, sillä joukkueen kaikki jäsenet ovat hyviä pallonlyöjiä.
”Uskon, että meillä on tosi hyvät mahdollisuudet. Pelillisesti meillä todella hyvä joukkue ja todella hyviä yksilöitä. Kun yhdistämme voimamme, tulee todella hyvä lopputulos”, Väistö sanoo.
Naisissa ennakkosuosikin viittaa kantaa harteillaan Espanja, jonka kovimmat haastajat ovat Ranska ja Ruotsi.
Himaselle holari harjoituspäivänä

Poikien joukkue pelaa Tšekissä, Golf Resort Kaskada Brnossa. Suomen joukkueeseen kuuluvat Konsta Jutila, Joel Himanen, Max Sundholm, Daniel Heimonen, Rasmus Lindberg ja Migel Mutikainen.
Toisena harjoituspäivänä suomalaisilta nähtiin huippuonnistuminen, kun Himanen iski lyhyehköllä kolmannella reiällä uransa ensimmäisen hole-in-onen.
”Kolmas väylä, 128 metriä. Rautaysi tuli neljä metriä lipun takana alas ja sieltä backspinnillä koteloon”, Himanen kuvaili lyöntiä.
Himanen ja Lindberg edustivat Suomea jo viime vuonna. Muut neljä ovat ensikertalaisia. Valmentaja Pasi Purhosen mukaan joukkueella on onnistuessaan edellytyksen yltää ykköslohkoon ja mitalipeleihin.
”Meillä on realistiset mahdollisuudet päästä kahdeksan joukkoon. Reikäpeleissä meidän pitäisi saada kolme päänahkaa viikon mittaan. Mennään askel kerrallaan eteenpäin”, Purhonen ennakoi.
Joukkueen kapteenina toimii maajoukkueen fysiikkavalmentaja Eero Partio.
”Joukkue on nuori ja jokseenkin kokematon, mutta pitkälle lyövä ja potentiaalia omaava”, Partio luonnehti pelaajia.
”Kun tilastoja katsoo, niin tulemme muita joukkueita perässä, mutta kaikki on auki ja yhdessä viikossa voi tapahtumia mitä vaan.”
Pojissa amatöörirankingin perusteella kaksi ylivoimaisesti suurinta ennakkosuosikkia ovat Ranska ja Englanti.