SUOMEN
GOLFLIITTO

Kumppaniblogi

Golfari, ethän unohda näitä kolmea asiaa!

Helsinki Hospital15. Kesäkuuta 2021

En tiedä teistä, mutta viime päivinä minulla on ollut hymy herkässä. Aurinko on paistanut ja nurmikin vihertää, mikä on tarkoittanut golfareille vain yhtä asiaa. Uuden golfkauden alkua.

Kuten kyllästymiseen asti mediassa on toitotettu, tämä vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Kun pimeän talven lisäksi meidän on täytynyt vielä kaivautua kotiin poteroihimme kuukausiksi, ei ole lainkaan ihme, että hinku palata golfviheriöille on ollut kenties suurempi kuin koskaan.

Toukokuun alussa sain olla seuraamassa tämän vuoden ensimmäistä lajileiriä Kytäjällä. Vaikka auringonpolttamia ei tuona viikonloppuna tarvinnut vielä pelätä, näytti valmennettavien lyönnit kulkevan kirpakasta säästä huolimatta. Samalla oli ilo huomata, että pitkän talvikauden jälkeen vähän ruosteessa olleet amatöörienkin bägit rullasivat viheriöllä asiaan kuuluvissa turvaväleissä. Tunnelma kentällä näytti olevan aika lailla katossa!

Vaikka golf on yksi terveyttä edistävimmistä urheilulajeista, voi tässäkin lajissa loukata itseään. Vaikka mieli siis tekisi rynnätä lyömään kauden ensimmäistä hole-in-onea härän raivolla, on hyvä pysähtyä hetkeksi ja valmistautua uuteen kauteen huolella. Kuten vanha kansa sanoo, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Kunhan vaan muistat nämä seuraavat kolme asiaa, vältyt turhilta vammoilta ja saat golfista täyden ilon irti koko kesän ajan.

Eli siis lämmittele, keskity tekniikkaan ja palaudu.

Jos ryhdyt lyömään ihan kylmiltään, lihasrevähdykset ovat mahdollisia. Pieni alkulämmittely ei ole siis koskaan pahitteeksi. Verryttele kehoa ja nosta sykettäsi kevyesti esimerkiksi hölkkäämällä tai reippaasti kävelemällä. Hölkän päälle voit tehdä rauhallisia vartalon avauksia kuten ylävartalon kiertoja ja käsien pyörittelyä.

Pienen alkuvenyttelyn aikana lihaksesi lämpenevät ja valmistautuvat tulevaan suoritukseen. Hyvä tapa pitää kroppa liikkeessä kierroksen ajan on tietenkin siirtymien suorittaminen kävellen.

Kaikista tärkeintä golffarin muistilistalla on pitää huolta oikeasta lyöntitekniikasta. Golflyönnissä vartaloon kohdistuu hyvin voimakas toispuoleinen kierto. Jos lyöntitekniikka ei ole kunnossa, vartalon liikeketju ei pysy hallinnassa lyönnin aikana, jolloin esimerkiksi selkä voi kipeytyä. Pitkän tauon jälkeen on siis hyvä kerrata vähän lyöntitekniikkaa ja virkistää kehon tukilihaksia.

Usein golfkauden alussa innostuu vähän liiaksi, ja kentälle tekee mieli palata melkein päivittäin. Golfarin on kuitenkin hyvä pitää huolta riittävästä levosta, jotta keho ehtii palautua. Riittävä palautuminen ei kuitenkaan tarkoita pelkästään sohvan pohjalle vajoamista.

Lyöntirupeaman päälle olisi hyvä tehdä vähän vastaliikkeitä, jotta keho ei jumiutuisi. Voit esimerkiksi kiertää kroppaa rennosti toiseen suuntaan kuin lyödessäsi ja venytellä kevyesti. Välipäivinä pieni kehonhuolto, kuten keskivartalon tukilihasten vahvistamien, ei olisi pahitteeksi – ja lyöntisikin tykkäisi siitä.

Laita siis nämä vinkit mieleesi ja ei kuin vain kipin kapin viheriölle golfista nauttimaan. Ja muista, että jos kropassa tuntuu mitään kivun merkkejä, niin lääkärin tai vaikkapa fysioterapeutin vastaanotolle kannattaa aina mennä liian aikaisin kuin liian myöhään.

Mahtavaa golfkesää kaikille!

Jukka Hautala

Jukka Hautala on Helsinki Hospitalin Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri. Voit varata ajan Hautalan ja muiden asiantuntijoidemme vastaanotolle ilman lähetettä täältä.