SUOMEN
GOLFLIITTO

Ajankohtaista

Mideissä saatiin kolme tuoretta ja yksi kaiken voittanut mestari

Kilpagolf24. Heinäkuuta 2022

Vuolaat kehut pelaajilta kerännyt Kanavagolf järjesti komeat midien lyöntipelin SM-kisat, joissa nähtiin mielenkiintoisia mestareita.

Miesten sarjassa nähtiin kisojen ylivoimaisin voittaja, kun Helsingin Golfklubin Joachim Altonen (-9) voitti kakkoseksi tulleen Jonne Asikaisen seitsemän lyönnin marginaalilla. Asikainen sai kutsun myös Erkko Trophyyn. Kolmanneksi nousi Roope Hokkanen (+1).

Pitkään Yhdysvalloissa ammattilaiskenttiä kiertänyt Altonen pelasi kolme kierrosta tuloksin 71–66–70.

Mestaruus oli Altosen ensimmäinen SM-pokaali koskaan.

”Olen voittanut yksittäisiä kisoja, mutta kyllähän tällainen Suomen mestaruus on eri juttu. Tämä oli minulle ensimmäinen mestaruus. On tällainen titteli hienompi kuin rahapalkinto”, Altonen sanoi.

Altonen rykäisi toisella kierroksella reilun etumatkan, mutta loppuun asti hänen oli silti pelattava.

”Viimeisen kierroksen alku oli hyvä, ja siihen se ratkesi. Loppukierros oli vähän rennompaa peliä”, kolmannelle reiälle sunnuntaina eaglen tehnyt Altonen sanoi.

Anniina Paatsama, Sonja Pakonen ja Jasmiina Kivini olivat naisten mitalikolmikko. Kuva: Juha Hakulinen

Naisten sarjassa mestariksi pelasi Oulun Golfkerhon Sonja Pakonen. Hän kiersi Kanavagolfin kentän tuloksin 72–76–76 (+8). Avauspäivästä alkaen kilpailua johtanut Pakonen saavutti Asikkalassa uransa ensimmäisen SM-kultamitalin.

”Yrityksiä on ollut monta, todella monta. Mutta ei ole koskaan aiemmin kultaa tullut. Nyt se onnistui”, Pakonen iloitsi.

Jo harjoituskierroksesta alkaen Pakosen silmään hyvin istunut kenttä oli hänelle suosiollinen myös kisapäivinä.

”Tämä istui minun peliin tosi hyvin. Piti olla tarkat avaukset, se on ehdottomasti minun vahvuus. En ollut kuin kerran metsässä.”

Naisten sarjassa hopeaa voitti Anniina Paatsama, joka jäi Pakosesta viiden lyönnin päähän. Kolmanneksi sijoittui Jasmiina Kivini (+13), joka oli myös kilpailun paras amatööri. Hän sai sen myötä kutsun Erkko Trophyyn.

Miesten M40-sarjan mitalikolmikko Kimmo Lindberg, Keijo Jaakola ja Tuomo Paavola. Kuva: Juha Hakulinen

Kanavagolfissa pelattiin myös ensimmäistä kertaa yli 40-vuotiaiden sarjassa SM-mitaleista. Vaikka sarja oli uusi, voittaja oli sitäkin tutumpi. Keijo Jaakola nimittäin voitti jälleen kerran midien Suomen mestaruuden.

Jaetulta kärkipaikalta sunnuntaihin lähtenyt Jaakola otti todella terävän alun viimeiselle kierrokselle kahdella peräkkäisellä birdiellä.

”Kaksi birkkua ja sen jälkeen pelkkiä griiniosumia ja pareja. Siinä vastustajat hyytyivät”, Jaakola kertoi.

Tälläkin kaudella midejä dominoinut Jaakola sai nimensä ensimmäisenä M40-sarjan hienoon kiertopalkintoon.

”Hyvähän se on jäädä historiaan voittajana. Oli ihan hyvä kisa. Kaksi ensimmäistä kierrosta oli nihkeää lyömistä. Viimeinen kierros oli hyvä, ja se ratkaisi mestaruuden.”

Katja Riipi, Hanna Santavuori ja Katri Hynninen hymyssä suin kisan jälkeen. Kuva: Juha Hakulinen

Naisten N40-sarjassa oli samanlainen käsikirjoitus kuin Pakosen voittamassa naisten yleisessä sarjassa. Golf Talman Hanna Santavuori meni johtoon perjantaina, eikä hän suostunut sen jälkeen luovuttamaan kärkipaikkaansa. Voittotulos oli +23 (75–81–83).

Ensimmäistä kertaa midien SM-kisoihin osallistunut Santavuori sai täysosuman heti ensiyrittämällä.

”Uraa on kyllä jo monta vuotta takana, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun tuli pelattua SM-kisat. Ihan huikea fiilis”, tuore SM-kultamitalisti iloitsi.

Perjantain 75 lyönnin kierros siivitti Santavuoren hyvää lentoon, ja lento kesti lopulta maaliin asti.

”Eka päivä oli huikea, se oli jotain unelmagolfia. Toinen päivä oli rentoa omaa golfia ja tämä viimeinen sellainen taisteltu ja kasassa pysytty tulos”, Santavuori kertoi pelinsä kulusta.

Sunnuntaina hyvän kirin esittänyt Katja Riipi (+27) nousi SM-hopealle. Perjantain holarisankari Katri Hynninen (+29) sai pronssimitalin komean viikon päätteeksi.

Tulokset