Linda Henriksson on ollut Pink Challenge Pro-Amin moottori.
Kilpagolf |
2.9.2017

Linda Henriksson: ”Pink Challenge on hieno todiste siitä, että meidän golfimme oikeasti kiinnostaa”

Suomen naisammattilaiset kokosivat voimansa ja laittoivat Pickala Golfin, Golfliiton ja yhteistyökumppaneiden tuella pystyyn oman ammattilaiskisan, Pink Challenge Pro-Amin.

Suomen naisammattilaisten yhteinen voimainponnistus ja oma ammattilaiskisa Pink Challenge Pro-Am pelataan tänään Pickalassa. Kilpailun ideoineen ja pelaajat yhteisen kisan taakse koonneen Linda Henrikssonin kova työ saa tänään palkintonsa.

”Olen tosin iloinen siitä, että saatiin tämä kilpailu käyntiin. Tunnelma on ollut aamusta alkaen tosi lämminhenkinen ja ihmiset ovat olleet iloisia”, Henriksson kertoi ennen kilpailun starttia.

Pink Challenge pelataan pro-am-kilpailuna 18 reiän kilpailuna. Mukana olevat 15 naisammattilaista pelaavat yhdessä kilpailun sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa ja kilpailevat keskenään 15 000 euron palkintopotista, josta voittaja kuittaa 4 500 euroa.

Linda Henriksson kertoo, että idea Suomen naisammattilaisten omasta kilpailusta syntyi jo viime vuoden alussa, mutta energiaa kisan järjestämiseen ei silloin vielä riittänyt. Viime keväänä naiset yrittivät puolestaan saada Finnish Tourille oman naisten ammattilaissarjan. Laajempaa yhteistyömallia ei kuitenkaan löytynyt.

”Sponsoreita on ollut helppo saada, ja ihmiset ovat olleet innostuneita.”

”Kävi selväksi, että jos haluamme saada jotain tapahtumaan, se on tehtävä itse ja mukaan on löydettävä sopivat henkilöt”, Henriksson sanoo.

Hän jakaakin kunniaa kilpailun pystyyn saamisesta myös kilpailun pääsponsorina toimivan Suomen Golfliiton Ladygolf-toimikunnan puheenjohtaja Sari Lönnille sekä Pickala Golfin puheenjohtaja Timo Eskelille.

”He ovat tehneet mahtavan työn, jotta kaikki pro-am-ryhmät on saatu myytyä.”

Ideaali tilanne ei kuitenkaan pelaajien kannalta ole.

”Pelaajan pitäisi pystyä keskittymään itse pelaamiseen, mutta nyt tilanne on tällainen. Pink Challenge on kuitenkin hieno todiste siitä, että meidän golfimme oikeasti kiinnostaa, kunhan vain löytyy ihmisiä, joilla on aikaa ja energiaa järjestää kisat. Sponsoreita on ollut helppo saada, ja ihmiset ovat olleet innostuneita”, Henriksson sanoo.

Koolle Pickalassa on lähes koko Suomen pelaavien naisammattilaisten joukko. Poissa joukosta ovat vain ulkomailla parhaillaan olevat Matilda Castren, Emily Penttilä, Rosa Rantanen ja Jenni Soikkeli.

”Naisissa on voimaa, kun vain pidetään yhtä ja tehdään ja järkätään”, uransa ensimmäisen ammattilaiskilpailun toukokuussa LETAS-kiertueen Sveitsin kilpailussa ottanut Henriksson sanoo.

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.