Aurinko Golfissa on viime vuosina pelattu lukuisia isoja golfkilpailuja. Aurinko Golfissa on yli 300 juniorijäsentä.
Golfseurat |
12.2.2016

Aurinko Golfissa ”taistellaan sohvaa vastaan”

Aurinko Golf on kolmas ehdokas lauantaina Suomen Golfgaalassa valittavaksi Suomen Golfseuraksi. Naantalissa sijaitsevan klubin kohdalla ehdokkuus ja menestys alalla perustuu vahvaan jäsenkasvuun ja aktiivisuuteen kilpailujärjestäjänä.

Yli 2500 jäsenellään Aurinko Golf on maamme suurimpia ja Lounais-Suomen alueen selkeästi suurin golfseura. Vahva suosio on pitkäjänteisen työn tulosta, mutta hinnalla seura ei ole halunnut kilpailla.

”Olemme iso seura, ja siihen liittyy olennaisesti se, että me olemme itse tuoneet pelaajia tähän lajiin. Emme ole vuoden 2008 jälkeen mitään erityisiä jäsentarjouksia laittaneet, vaan yrittäneet saada ihmiset kokeilemaan lajia ja liittymään sitä kautta seuraan, sanoo Aurinko Golfin toimitusjohtaja Antti Ahti.

Noin vartin ajomatkan päässä Turun keskustasta sijaitsevassa Aurinko Golfissa ei ole haluttu lähteä kilpailemaan muita alueen golfseuroja vastaan vaan keskitytty taisteluun ”muita lajeja ja sohvaa vastaan”.

Naantalissa halutaan tietoisesti olla matalan aloituskynnyksen seura. Vuosittain lajiin tutustetaan noin 300 henkilöä, lähikouluissa käydään opettamassa golfia ja junioreille järjestetään laji-iltoja myös kentällä.

Aurinko Golfin kentän käyttöaste on arvatenkin kova. Valtaosa jäsenistä on Turun alueelta. He pelaavat 18-reikäisellä kentällä noin 32 000 kierrosta vuodessa. Pääkentän lisäksi Aurinko Golfissa on yhdeksänreikäinen, kaikille avoin harjoituskenttä, jolla on kuusi par 3 ja kolme par 4 -väylää. Silläkin riittää vilskettä vuositasolla 16 000 kierroksen verran.

”Siellä suurin vieraspelaajaryhmä ovat he, joilla ei ole seuraa; kaveriporukoita ja tyky-tapahtumia sekä sitten lajiin jo pelaavien kaverien mukana tutustuvia”, Ahti kertoo.

Aurinko Golfissa valmennusta vetää seuran palkkalistoilla oleva valmentaja. Ratkaisuun on oltu erittäin tyytyväisiä. Taustalla on Opetusministeriön seuratuki, jonka avulla valmentaja viitisen vuotta sitten pystyttiin palkkaamaan.

Huomiota jo pelaaviin

Aloittelijoiden saaminen kentälle on ensimmäinen askel, mutta ei yleensä riittävä. Vasta-alkajasta on pystyttävä huolehtimaan myös alkeiskurssin jälkeen. Aurinko Golfissa niin sanottu aloittelijan polku on hyvällä tolalla, mutta jatkossa jo pelaavista aloittelijoista halutaan pitää entistä parempaa huolta.

”Ei tarjota niinkään kilpailutoimintaa, vaan ehkä yhteistä peli-iltaa ja peliseuraa. Me perustimme uuden toimikunnan tätä työtä varten keväällä ja siitä on lähdetty liikkeelle.”

Myös kilpailujärjestämisen suhteen Aurinko Golfissa on haluttu olla aktiivisia. Siellä on järjestetty niin SM-kisoja kuin muitakin isoja tapahtumia. Viime kaudella pelattu Master Promo Championship oli ensimmäinen Nordic Leaguen kilpailu kentällä.

Tulevinakin kausina Aurinko Golfissa pelataan isoja kisoja, sillä seuran oma porukka on niiden takana.

”Kisoja on ollut täällä aina helppo järjestää. Omaa porukkaa on löytynyt vapaaehtoisiksi helposti ja henki on ollut hyvä”, Ahti tiivistää.

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.