SUOMEN
GOLFLIITTO

Aarni Nordqvist
Blogit

Monellako postinumeroalueella on golfari?

BlogitAarni Nordqvist10. Tammikuuta 2019

Aina silloin tällöin – ja syystäkin – muistutamme ihmisiä siitä, että golf on rekisteröityneiden pelaajien määrällä mitattuna suurin laji Suomessa.

Suurista urheilulajeista poiketen valtaosan harrastajista muodostavat golfissa aikuiset ja ikääntyneet, joita on yhdeksän kymmenestä. Golfarien keski-ikä on aavistuksen väestöä korkeampi, 48 vuotta, ja olemmekin merkittävä keski-ikäisten ja ikääntyneiden liikuttaja. Tätä kirjoittaessa luin eräästä 72-vuotiaasta naisesta, joka oli pelannut vuoden aikana käsittämättömät 343 kierrosta.

Ei kuitenkaan kannata tehdä johtopäätöstä etteikö golf kiinnostaisi nuoria, päinvastoin. Suurin yksittäinen ryhmä Green Cardin suorittaneista ja jäseneksi liittyneistä oli 20-30 -vuotiaat miehet. Kyllä, golf vetoaa tällaisenaan kaikista voimakkaimmin nuoriin miehiin. Huomionarvoista kuitenkin on, että Green Cardin suoritti nuorimmillaan 5-vuotias ja iäkkäimmillään 80-vuotias.

Golf on reilun puolen vuosisadan aikana ehtinyt levitä maahamme epidemian tavoin. Noin kolmesta tuhannesta postinumeroalueesta golfari löytyy lähes 95 prosentista – Hangosta Utsjoelle! Mukana on sekä hyvä- että huonomaineisia alueita, minkä perusteella lajia on hyvin vaikea istuttaa pelkästään eliitin tai huono-osaisempien peliksi.

Golfareita on siis moneen lähtöön ja joukosta löytyy monia tapoja pelata, kuten tämänvuotinen #muntapapelata -kampanja tulee osoittamaan.

Palattaessa vielä viime vuoteen niin huh, se oli helteinen! Jäsenmäärätilastoja seuratessa käy ilmi, että uusia jäsenyyksiä oli koko maahan syntynyt juhannukseen mennessä yhtä paljon kuin viimekin vuonna. Heinäkuussa niitä syntyi 25% vähemmän kuin 2017. Vaikuttaa siltä, että sateen lisäksi myös elohopean kohottua riittävän korkealle ihmiset siirtävät golfkentälle menemisen toiseen ajankohtaan. Kierrosmäärät olivat heinäkuussa lähes kaikkialla alhaisemmat kuin keskimäärin, vaikka kokonaiskierrosmäärä kohosi sateisesta vuodesta 2017 yhdeksän prosenttia. Jäsenmäärä laski reilut kaksi prosenttia.

Ne kentät, joilla oli paljon golfautoja, kokivat itsensä onnekkaammaksi. Käyttöaste oli kuulemma hurja. Yli 30C lämmintä ja golfauto, jossa on kylmälaukku… Miksipä ei.

Toivotaan siis ensi kesäksi noin pariakymmentä astetta ja puolipilvistä. Joka yö saa sataa.

Loppuun täysin irrallinen asia mutten malta olla sanomatta, että uudet säännöt ovat mahtavat. Kollegani Wikström joukkoineen on tehnyt suuren työn niiden kääntämisessä suomeksi. Tutustukaa samalla, kun haaveilette ensi kesän peleistä!

Kirjoittaja on Golfliiton seurakonsultti ja tilastonikkari, joka on raivannut hartiavoimin dataa auttamaan tiedolla johtamisessa.