Junioritoiminnan laatumerkki

laatumerkki-mediumJunioritoiminnan laatumerkki on tarkoitettu seuroille, joilla on aito halu kehittää omaa junioritoimintaansa. Laatumerkin kohderyhmänä ovat ne seurat, joilla on jo olemassa olevaa ohjattua junioritoimintaa. Seuralla tulee olla vähintään kaksi toiminnassa olevaa harjoitusryhmää, joiden ryhmä koko on vähintään 5-8 junioria.

Golfliiton laatumerkki asettuu Valon sinettiseura-statuksen alapuolelle.

Laatumerkki on Suomen Golfliiton laatuleima niille jäsenseuroille, joilla on tarjota tavoitteellista ja organisoitua seuratoimintaa junioreille. Lisäksi seurassa juniorit toteuttavat harjoituksissaan juniorigolfohjelman mukaista harjoittelukulttuuria.

Laatumerkki tarjoaa seuralle mahdollisuuden oman toiminnan arviointiin ja sen edelleen kehittämiseen. Juniorigolfohjelman mukainen harjoittelu takaa laadun toteutumisen aina ryhmä ja yksilötasolle saakka, jolloin lajitaitojen oppiminen ja niissä kehittyminen on mahdollista kaikille halukkaille. Laatumerkin toimintatapa ja sen saavuttaminen perustuu yhteiseen työskentelyyn ja yhteistyöhön seuran johdon, seura-aktiivien ja Golfliiton seurakehittäjän välillä.

Seurojen junioritoiminnan edistämisessä liiton puolelta oleellisessa asemassa ovat seurakehittäjät, jotka arvioivat kriteeristön perusteella, mitkä seurat saavat laatumerkin osoitukseksi toimintansa laadukkuudesta.

Seuran kannattaa lähteä tavoittelemaan Laatumerkkiä silloin, kun seuralla ja seuran junioritoiminnasta vastaavilla henkilöillä on aito halu ja tarve kehittämisyhteistyöhön seurakehittäjän kanssa. Laatumerkin kohderyhmänä ovat ne seurat, joilla on vähintään kaksi aktiivista harjoitteluryhmää ja vähintään kaksi ohjaajaa.

Laatumerkin tavoitteet:

  1. Toiminta on tavoitteellista ja organisoitunutta
  2. Junioreiden harjoitusryhmät toteuttavat juniorigolfohjelman mukaista harjoittelua.

Laatumerkki on voimassa 24 kuukautta siitä päivästä lähtien, kun se seuralle myönnetään.

Kirjaudu sisään laatumerkkijärjestelmään osoitteessa laatumerkki.fi.