EGA Golfliitto StLG R&A Invesctec Rolex
Petri Peltoniemi on työskennellyt Golfliitossa vuodesta 2010 lähtien.
Golfliitto |
14.2.2017

Golfliiton toiminnanjohtaja vaihtuu

Golfliiton hallitus käynnistää uuden toiminnanjohtajan rekrytointiprosessin lähiaikoina.

Suomen Golfliitto ja toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi ovat purkaneet yhteisymmärryksessä Peltoniemen työsopimuksen. Peltoniemen työsuhde Golfliiton kanssa päättyy 14. toukokuuta 2017.

”Olen saanut tehdä golfin parissa hienon ja pitkän uran, josta viimeiset seitsemän vuotta Golfliitossa. Tässä tilanteessa katson, että on sovelias hetki antaa viestikapula eteenpäin uudelle hallitukselle sekä kevään aikana valittavalle seuraajalleni. Omat tulevaisuuden suunnitelmani tulen kertomaan aikanaan, kun aika on kypsä”, Peltoniemi sanoo.

Peltoniemeä ja Golfliiton muita toimihenkilöitä on työllistänyt viime aikoina erityisesti Suomen golfin strategia, joka vahvistettiin keväällä 2016. Strategian toimeenpano on Golfliiton johdolla ja yhteistyössä muiden toimialajärjestöjen kesken parhaillaan käynnissä.

”Haluan kiittää erityisesti liiton toimiston henkilökuntaa sekä oman toimensa ohessa työskenteleviä henkilöitä erinomaisesta sitoutumisesta suomalaisen golfin edistämiseen. Olen iloinen ja ylpeä yhteisistä saavutuksistamme. Kiitokset kuuluvat myös golfseurojen luottamushenkilöille ja operatiivisissa johtotehtävissä työskenteleville sekä näiden vuosien aikana arvokkaan työpanoksensa golfin eteen antaneille Golfliiton hallituksen jäsenille”, Peltoniemi sanoo.

Operatiivisesti Peltoniemi työskentelee toiminnanjohtajana vielä helmikuun loppuun asti, jonka jälkeen toiminnanjohtajan tehtävää siirtyy hoitamaan virkaa tekevänä Golfliiton hallituksen jäsen Jyrki Nykänen.

”Golfliiton puolesta kiitän Petri Peltoniemeä seitsemän vuoden ansiokkaasta työstä Suomen golfin eteen ja toivotan hänelle menestystä jatkossa. Suomen golfissa ollaan nyt tässäkin mielessä muutoksen äärellä”, sanoo viime marraskuussa tehtäväänsä valittu Golfliiton hallituksen puheenjohtaja Hanna Hartikainen.

Golfliiton hallitus käynnistää uuden toiminnanjohtajan rekrytointiprosessin lähiaikoina. Tehtävä tulee julkiseen hakuun, ja asiasta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Lisätiedot:

Hanna Hartikainen, Golfliiton hallituksen puheenjohtaja
hanna.hartikainen@op.fi / 050-387 7244

Teksti: Golfliitto